”Annas minä puhun nyt!” – Puoluejohtajien lupaus Ylen väittelyssä meni rikki minuuteissa

Julkaistu:

Eduskuntapuolueiden puheenjohtajat ottivat yhteen Ylen suorassa Vaalien välissä -lähetyksessä.
Kyseessä oli ensimmäinen kerta pian vuosi sitten pidettyjen eduskuntavaalien jälkeen, kun kaikkien puolueiden puheenjohtajat osallistuivat keskusteluun samassa studiossa. Aiheena Yle TV1:n väittelyssä olivat hallituskauden sujuminen, talouden nousuun saaminen sekä työllisyyden parantaminen.

Keskustelu hallituspuolueiden ja opposition välillä kuumeni heti ensiminuuteilla, vaikka juontajat Kirsi Heikel ja Jan Andersson toivoivat alkuun etteivät puheenjohtajat puhuisi toistensa päälle ja pitäisivät vastauksensa lyhyinä.

Ensimmäisenä aiheena käsiteltiin veroparatiiseja ja viikonloppuna paljastusta, jonka mukaan Suomessakin toimiva Nordea oli perustanut asiakkailleen tilejä veroparatiisimaihin.

– Todella hyvä, että tällainen vuoto tuli ja päästään tutkimaan toiminnan todellinen laajuus, pääministeri ja keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä totesi.

Hän toivoi paljastuksen myös herättävän arvokeskustelua ja muuttavan sekä yksityisten ja yritysten käyttäytymistä.

Valtiovarainministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb vastasi kysymyksiin hallituksen toimista lupaamalla, että Suomessa ryhdytään verotuksessa paljastuneiden epäselvyyksien selvittämiseksi.

– Kyseessä on veroparatiisi Panamassa. Siellä ei Suomen lainsäädäntö voi vaikuttaa, Stubb totesi, mutta lisäsi keinoiksi esimerkiksi verotietojen vaihtamisen.

Aiemmin samana päivänä eduskunnassa vihreät syyttivät hallitusta veronkierron vastaisten toimien jarruttamisesta. Puheenjohtaja Ville Niinistö jatkoi sanomalla verojen välttelyn rapauttavan koko hyvinvointivaltion ja kansanvallan pohjaa.

– Tässä on olemassa asioita, joita nykyhallitus ei ole halunnut edistää, Niinistö totesi ja sanoi hallituksen jarrutelleen muun muassa EU-komission aloitetta maakohtaisen kirjanpidon edellyttämisestä.

Ulkoministeri Timo Soini (ps) kiisti, että hallitus olisi jarrutellut mitään. Niinistön yrittäessä puhua Soinin päälle heti tämän puheenvuoron alussa Soini moitti tätä väittelyn alussa sovittujen pelisääntöjen rikkomisesta.

– Ville, annas minä puhun nyt! Kun pelisäännöistä sovittiin niin olisi hyvä että niitä noudatettaisiin, Soini sanoi Niinistölle.

– Ei hallitus ole mitään venkoillut tässä asiassa. Kun monet teistä olivat siellä hallituksessa, niin se pohja on sieltä peräisin, Soini vastasi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt