Jari, Jalmari

Kotimaa

Kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen avautui veljestään Aku Hirviniemestä MTV:lle: ”Ärsyttävä pienenä poikana”

Julkaistu:

Vasemmistopoliitikko avautui sisarussuhteestaan Harkimon Hjallis-keskusteluohjelmassa MTV3:lla.
– Aku oli aika ärsyttävä siinä pienenä poikana, kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen (vas) kertoi perjantai-iltana kansanedustaja Harry ”Hjallis” Harkimolle (kok) veljestään Aku Hirviniemestä.

Viisi vuotta veljeään vanhempi Pekonen kertoi, ettei sisaruksilla ollut varsinaisesti yhteistä nuoruutta, vaan enemmänkin yhteinen lapsuus. Pekonen muutti perheen kotoa Riihimäeltä ollessaan 18-vuotias.

Pekonen havainnollisti veljensä ärsyttävyyttä käytännön esimerkillä: kerran hän oli kahden ystävänsä kanssa huoneessaan, kun seurasta ulos jätetty veli tuli häiritsemään heitä.

– Hän tuli sinne huoneeseen ja sanoi sitten keskellä huonetta, että mä kusen nyt tähän. Sitten hän veti housut alas ja pissasi mun siniselle matolle, kansanedustaja muisteli.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Hän tähdensi, ettei pidä veljeään ärsyttävänä enää nyt aikuisena.

Pekonen on vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja puolueen varapuheenjohtaja. Hän pyrkii puolueensa puheenjohtajaksi.

Pekosen kilpakumppaneita puheenjohtajakilvassa ovat kansanedustajat Li Andersson ja Jari Myllykoski. Harkimo kertoi Pekoselle kutsuneensa tämän vieraaksi, koska haluaa, että tämä voittaa puheenjohtajakisan.

Pekonen sanoi, ettei hän olisi asettunut puheenjohtajaehdokkaaksi, jos väistyvä puheenjohtaja Paavo Arhinmäki (vas) olisi päättänyt jatkaa.

– En olisi lähtenyt haastamaan Arhinmäkeä puheenjohtajaskabassa missään nimessä.

Harkimo on kertonut, että häntä on pyydetty kokoomuksen puheenjohtajakisaan. Hän on luvannut ilmoittaa aikeistaan toukokuussa.

Pekonen ja Harkimo kysyivätkin toisiltaan, tähtäävätkö he tasavallan presidentiksi.

– En todellakaan, ensin pitää miettiä tämä puheenjohtajajuttu, Harkimo sanoi.

Pekonen jätti presidentinvaalisuunnitelmansa avoimemmiksi kuin kokoomusedustaja.

– Saa nähdä, hän kuittasi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    2. 2

      Kapakkatappelu johti raakaan surmaan Mänty­harjussa – syyte: Mies veti revolverin ja ampui pakenevaa uhria neljästi kadulla

    3. 3

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    4. 4

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    5. 5

      Luvattomat poissaolot ovat työ­paikkojen vakio­riidanaiheita –”selkeä irtisanomis­peruste”

    6. 6

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    7. 7

      Viikon kotiruoat 50 eurolla: Herätä henkiin köksän kirjan klassikko

    8. 8

      Jari Sillanpää palasi median eteen ensimmäistä kertaa huumekohun jälkeen – ”Pitää käydä jossain syvällä”

    9. 9

      ”Nykyajan nuoret on hienoja, minä kunnioitan heitä kauheasti” – 93-vuotias veteraani puhuu suorat sanat sodasta sekä Suomen nuorisosta

    10. 10

      Ruoveden lukio oli syksyn ylioppilas­kirjoitusten paras pakollisissa aineissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    2. 2

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    3. 3

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    4. 4

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    5. 5

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    6. 6

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    7. 7

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    8. 8

      Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

    9. 9

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    10. 10

      90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    2. 2

      Kapakkatappelu johti raakaan surmaan Mänty­harjussa – syyte: Mies veti revolverin ja ampui pakenevaa uhria neljästi kadulla

    3. 3

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    4. 4

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    5. 5

      Luvattomat poissaolot ovat työ­paikkojen vakio­riidanaiheita –”selkeä irtisanomis­peruste”

    6. Näytä lisää