Visa

Kotimaa

Uuraisten piiritys ohi – ”Henkilö on poliisin hallussa”

Julkaistu: , Päivitetty:

Poliisitehtävä
Rivitaloasunnossa oli poliisin mukaan yksi henkilö. Poliisin mukaan ulkopuolisilla ei ollut vaaraa.
Uuraisten piiritystilanne on ohi, Sisä-Suomen poliisi tiedotti kello kymmenen maissa. Poliisin mukaan rivitaloasunnossa ollut henkilö on nyt poliisin hallussa.

– Henkilölle tai poliiseille aiheutunut vammoja tilanteessa. Tapahtumassa ei aiheutunut vaaraa ulkopuolisille, poliisi tiedottaa.

Poliisi sai perjantaiaamuna kello puoli kuuden aikaan hälytyksen Uuraisille. Ilmoitus tuli häiriökäyttäytymisestä.

Sisä-Suomen poliisilta kerrottiin kello yhdeksän aikaan aamulla piirityksen olevan edelleen käynnissä. Paikalla on kolme poliisin yksikköä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Poliisin mukaan ulkopuolisilla ei ole vaaraa. Talon sisällä on poliisin tietojen mukaan yksi henkilö.

– Olemme varmistamassa tilannetta, päivystävä poliisi rauhoittelee.

Paikkakuntalainen kertoo IS:lle, että poliisi on piirittänyt rivitalon.

– Rivitalon alakertaa ne näkyvät piirittävän. Paikalla on ollut aamun aikana useita poliisiautoja, ja ambulanssi on näkynyt.

Lähistöllä asuva silminnäkijä kertoo, ettei rivitalon yläkertaa ole evakuoitu.

– Yksi asukas kävi kysymässä poliisilta, pitääkö poistua asunnosta. Poliisi oli sanonut, että ei vielä.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

  2. 2

    Asianajajista erotettu Heikki Lampela: Olen pettynyt

  3. 3

    Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

  4. 4

    Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

  5. 5

    Salkkarit-tähti haki avioeroa 14 vuoden liiton jälkeen – avautuu nyt syistä: ”Emme halunneet enää omistaa toisiamme”

  6. 6

    Mayon-tulivuori antoi vaaranmerkin: Valtava sienipilvi pimensi Auringon Filippiineillä

  7. 7

    Tuhansia turvapaikanhakijoita halutaan palauttaa Suomeen muista EU-maista

  8. 8

    18 eri firmaa rahtaa alkoholia kuninkaanlinnaan – Tanskan hovin ruokatilaukset pöyristyttävät: ”Aivan järjetöntä”

  9. 9

    Heikki Lampela erotettiin asianajajista

  10. 10

    IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  2. 2

    Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

  3. 3

    Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

  4. 4

    Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

  5. 5

    Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

  6. 6

    IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

  7. 7

    Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

  8. 8

    Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

  9. 9

    Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

  10. 10

    Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  2. 2

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  6. 6

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  7. 7

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  8. 8

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  9. 9

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  10. 10

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

  2. 2

    Asianajajista erotettu Heikki Lampela: Olen pettynyt

  3. 3

    Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

  4. 4

    Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

  5. 5

    Salkkarit-tähti haki avioeroa 14 vuoden liiton jälkeen – avautuu nyt syistä: ”Emme halunneet enää omistaa toisiamme”

  6. Näytä lisää