Ismo

Kotimaa

”Kilomummot” pesiytyivät huoltamolle Virolahdella – ilmiön taustalla laiton tupakka- ja viinakauppa

Julkaistu:

Virolahtelaisen Teboilin pihalla myydään pimeää tupakkaa, viinaa ja polttoainetta. Myös seksin myynnistä on epäilyjä. Huoltamon sisätiloihin taas pesiytyy päivittäin jopa viisikymmentä venäläistä ”kilomummoa”.
Teboil Rajahovin kauppias Mika Määttä kertoo Ilta-Sanomille, että laiton kaupanteko huoltamon pihalla on kiihtynyt siitä lähtien, kun EU:n Venäjälle asettamat tuontipakotteet astuivat voimaan viime vuonna.

Rajahovin tilanteesta kertoi ensimmäisenä Yle.

– Onhan niitä myyjiä ollut aiempinakin vuosina, mutta nyt toiminta on selvästi kiihtynyt. Itse olen ollut kauppiaana noin puoli vuotta ja tilanne on ollut käynnissä jo alusta asti. Pidempään täällä ollut henkilökunta tietää, että tämä on ihan perinteinen kauppapaikka, kauppias Määttä sanoo.

Etenkin ”kilomummoja” Virolahdella näkyy entistä enemmän. Kysymys on vanhemmista venäläisnaisista, jotka tulevat myyjien autojen kyydissä Suomeen. Heidän avullaan kierretään viennin ja tuonnin rajoituksia: jokainen matkustaja saa tuoda Suomesta tietyn määrän elintarvikkeita, esimerkiksi juustoa, omaan käyttöön. Sama koskee tuontia Venäjältä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Kun he tulevat Venäjältä, niin kai he myös jotain tuovat mukanaan. Suurin piirtein oma votkapullo mukana, Määttä sanoo.

Jopa 50 mummoa

Määtän mukaan kilomummoja oleskelee Teboilin tiloissa päivittäin parista kymmenestä jopa viiteenkymmeneen. Heitä varten huoltamon tyhjään huoneeseen perustettiin oma ”mummoparkki”.

– Ennen mummot olivat normaaleissa asiakaspöydissä. He eivät ostaneet mitään, koska rahaa ei juuri ole. Hakivat ehkä kuuman veden, liottelivat omaa teepussiaan ja söivät salaa omia eväitään.

– Venäjää osaavat työntekijät kertoivat heille, että täällä saatte istua rauhassa.

Kauppias täsmentää, että mistään ryysyläisistä ei ole kysymys: hän kuvailee venäläisiä kilomummoja ”siististi pukeutuneiksi maatuskoiksi” ja arvelee heidän olevan heikommin toimeen tulevaa venäläisväestöä.

– Semmoinen kuva meillä on ja niin olettaisin. Ei tuo varmaan kovin tuottoisaa ole ja tuskin mitään lempihommaa.

Määttä kertoo, ettei mummoja voi ajaa huoltamolta pihallekaan, sillä se toisi mukana enemmän hankaluuksia. Lisäksi mitään suoranaista harmia, kuten varastamista tai häiriköintiä, ei ole ilmennyt.

Tupakkaa, viinaa ja seksiä

Pihalla päivystävät jopparit – kuten paikalliset venäläiskauppiaita kutsuvat – taas käyvät silloin tällöin huoltoasemalla pelaamassa peliautomaatteja. Heidän toiminnastaan asiakkaat ovat antaneet huoltamolle palautetta.

– Syksyllä kaupustelu oli kiivasta, jopa hyökkäävää. Myyjät hyökkäsivät heti paikalle, kun asiakas nousi autosta. Suomessa ei ole totuttu tällaiseen aggressiiviseen kaupankäyntiin.

Määtän mukaan joppareiden päätuote on venäläinen tupakka. Lisäksi nämä myymät votkaa ja bensiiniä, vaikka huoltamon pihalla sitä onkin vaikea lorottaa autojen tankkiin.

Hän kertoo, että myös seksikaupasta on herännyt epäilyksiä.

– Kyllähän havaintoja on sellaisestakin. Sen näköistä naista siellä liikkuu, että tyttökaupastakin on epäilyjä. Se ei ole kuitenkaan niin näkyvää ja varsinainen kaupankäynti tapahtuu sitten muualla.

Kilomummot ja jopparit ovat saaneet oman osansa myös Tullin ja Rajavartiolaitoksen huomiosta, mutta viranomaisten puuttumisella ei ilmiötä poisteta. Tehoiskun jälkeen kauppa jatkuu taas seuraavana päivänä.

– Voisi myös kuvitella, että Rajalla on viime aikana ollut muutakin tekemistä, kuin laittoman tupakkakaupan kitkeminen. Ymmärrän sen kyllä hyvin, Määttä toteaa ja viittaa maahanmuuttoasioihin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    2. 2

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    3. 3

      Nuori nainen yritettiin raiskata Vaasassa – epäilty tallentui valvontakameraan

    4. 4

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    5. 5

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    6. 6

      Suomen Huutokauppakeisari uudistuu – mukana kolme uutta hahmoa

    7. 7

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    8. 8

      Antibiooteille vastustuskykyistä suolistobakteeria löydetty Kuopion yliopistollisessa sairaalassa

    9. 9

      Nainen ryöstettiin väkivalloin Helsingissä – tunnistatko tämän miehen?

    10. 10

      Malmin nainen Aarnio-istunnossa: "Puhuin ihan puuta heinää, mitä sylki suuhun toi"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    3. 3

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    4. 4

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    5. 5

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    6. 6

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    7. 7

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    8. 8

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    9. 9

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    10. 10

      Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    4. 4

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    2. 2

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    3. 3

      Nuori nainen yritettiin raiskata Vaasassa – epäilty tallentui valvontakameraan

    4. 4

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    5. 5

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    6. Näytä lisää