Maanjäristys Pohjois-Ruotsissa – talot tärisivät myös Suomessa

Julkaistu:

Maanjäristys
Yli neljän magnitudin järistys ei ole tiettävästi aiheuttanut vahinkoja Suomessa.
Pohjanlahdella Ruotsin puolella tapahtunut maanjäristys säikäytti monen suomalaisenkin hieman ennen puoltayötä.

Ilta-Sanomien Haapajärvellä asuva lukija kuvailee talonsa tärisseen 5-10 sekunnin ajan. Vastaavia havaintoja on tehty muun muassa Rovaniemen, Oulun, Toholammin ja Kokkolan seudulla.

Ilmatieteen laitokselta kerrotaan IS:lle, että ”harvinaisen voimakas” järistys tapahtui Perämeren länsipuoliskolla lähellä Ruotsin rannikkoa. Se ei ole tiettävästi aiheuttanut vahinkoja Suomessa.

Ilmatieteen laitos tekee yhteistyötä Helsingin yliopiston seismologian laitoksen kanssa ja sai järistyksestä yöllä automaattisen hälytyksen.

– He vahvistavat meille tiedon. Tämä laitettiin eteenpäin, koska tapaus on harvinainen, päivystäjä kertoo.

Järistyksen voimakkuudeksi mitattiin 4–4,5, Reynir Bödvarsson Uppsalan seismologisesta instituutista sanoo Expressenille. Hänen mukaansa järistys oli merkittävä Ruotsin mittakaavassa.

– Se on äärimmäisen suuri järistys Ruotsin ja Skandinavian tasolla, mutta ei kuitenkaan aiheuta mitään suuria tuhoja yhteiskunnassa, vaikka se on tuntunut monin paikoin. On mahdollista, että heikommat rakenteet ovat vahingoittuneet pintapuolisesti.

Järistys on herättänyt erittäin vilkkaan keskustelun sosiaalisessa mediassa.



Jos yllä oleva twiitti ei näy, voit käydä katsomassa sen täältä.

Alustavat tapahtumapaikka- ja tapahtuma-aika-arviot (Lähde: Helsingin yliopiston seismologian instituutti):

Voimakkuus: 4,1

Maantieteelliset koordinaatit: 65,08°N 22,49°E

Tapahtuma-aika (UTC): klo 21.55:31 eli 23.55:31 Suomen aikaa

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt