Poliisi tutkii: Lapset törmäsivät pulkkamäessä Kouvolassa – isää pahoinpideltiin ja uhattiin ampua

Julkaistu:

Poliisi tutkii tapausta, jossa miehen epäillään pahoinpidelleen toista perheenisää lasten pulkkamäessä Mielakan hiihtokeskuksessa Kouvolassa. Tilanne sai alkunsa lasten mäenlaskusta.
Tilanne kärjistyi ensin sanaharkaksi ja lopulta toisen miehen epäillään lyöneen toista miestä useita kertoja päähän.

– Minusta se oli aika epätodellinen tilanne, epäillyn pahoinpitelyn uhriksi joutunut perheen isä sanoo.

Kouvolan poliisista vahvistetaan, että tapauksesta on tehty rikosilmoitus. Tapausta tutkitaan pahoinpitelynä, kunnianloukkauksena ja laittomana uhkauksena.

Tapaus sattui lauantaina päivällä Kouvolassa Mielakan hiihtokeskuksessa, kun perheen lapset olivat laskemassa mäkeä lapsille tarkoitetussa pulkkamäessä.

Mäessä sattui yhteentörmäys, kun liukurilla laskeneet äiti ja lapsi törmäsivät toisen perheen lapseen. Perheiden äitien välille syntyi aluksi kiivasta sanaharkkaa, jolloin perheen isä tuli väliin rauhoittelemaan tilannetta.

Sitten myös toisen perheen isä tuli paikalle. Hänen epäillään lyöneen toista isää useita kertoja päähän. Uhrin mukaan tekijä oli myös uhannut ampua hänet.

Uhri kävi sairaalassa, mutta selvisi pienillä vammoilla.

– Hetkeksi musteni silmissä. Aivotärähdysepäilys siellä sairaalassa kirjattiin, mutta ei muuta. Kuhmuja päässä, mies kertoo.

– Enemmän jäi henkistä traumaa. Myös pieni 5-vuotias lapsi ihmettelee, että mitä tämä oikein on.

Mielakan hiihtokeskuksessa ollaan tietoisia välikohtauksesta, mutta keskuksesta ei haluttu kommentoida tapausta enempää.