Liisa, Elisa

Kotimaa

Erikoinen kisa kesällä: Utajärvellä valitaan Suomen kiimaisin henkilö

Julkaistu:

Utajärvellä järjestetään 16. kesäkuuta Untorockin yhteydessä Kiimajuoksu.
– Me valitsemme tavallaan Suomen kiimaisimman miehen tai naisen, kertoo Seppo Kinnunen Utajärveltä.

16. kesäkuuta Untorockin yhteydessä käytävän Kiimajuoksun järjestäjätaho on sama, joka saavutti kansainvälistäkin mainetta vuoden 2012 Piereskelyn SM-kisalla ja vuoden 2013 Piereskelyn MM-kisalla.

– Se on nyt tauolla, paukut eivät riitä kaikkeen, Kinnunen kertoo.

Kiimakisan juuret ulottuvat 121 vuoden taakse vuoteen 1894, jolloin Utajärvellä tehtiin päätös naimattomien poikamiesten yöjuoksukiellosta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Se kumottiin virallisesti vasta viime vuonna ja siitä lämpeni ajatus Kiimajuoksusta, Kinnunen kertoo.

Järjestävä seura on FC Yli-Utos, joka on aikaisemmin kerännyt rahaa toimintaansa myös mutafutis- ja saippuafutisturnauksilla.

Sekä piereskelyllä.

Kisakeskuksena toimii Oulujoen valjastamisen yhteydessä syntynyt tekokukkula, jota utajärveläiset ovat iät ja ajat ja syystä ja toisesta kutsuneet Kiima- tai Kutukukkulaksi.

Etenemismatka on 600 metriä, mutta varsinaisesti Kiimajuoksu on arvostelulaji. Asujen lisäksi pisteytetään kolme etappia: anopin väistö, tuskanhiki ja aitan ovet.

– Hiki(norot) kerätään lääkelasiin, sen saa ottaa mistä vain, otsasta tai kainalosta, Kinnunen lupaa.

Kiimaisen hien nostatukseksi reitin varteen tuodaan latosauna, jonka hirret ovat niin harvassa, että sisään pääsee perinteiseen tyyliin tirkistelemään.

– Luultavasti siellä saunotaan vaatteet päälle. Paremmat hiet. Ja jos lämpöhukkaa tulee liiaksi, laitan raot rakennusmuovilla läpinäkyviksi.

”Topinki on sallittua”

Kinnusen mukaan Kiimakisalla haetaan maanläheisellä tavalla Utajärven vahvuuksia. Niinpä osallistumismaksukin tulee suoraan muinaisen yöjuoksukiellon sakosta, joka oli 30 markkaa eli viisi euroa nykyrahassa.

– Jos juoksunopeus ei riitä, kisassa pärjää hyvin kun osaa väistää anoppia, vääntää hyvin hikeä ja saa nokkeluudella aitan oven auki.

– Jos haluaa valmistautua, selipaatti kannattaa aloittaa jo nyt. Ja siniset pienet pillerit eli topinki on sallittua.

Mukaan otetaan 15 miestä ja naista, jotka kilpailevat samassa sarjassa, joten voittaja voi olla joko kiiman kuningatar tai kuningas.

– Tämä on SM-kisa, mutta voi olla, että vuoden päästä kisataan jo MM-tasolla, Kinnunen ennustaa.

Ainakin, mikäli kiiman käyrä seurailee piereskelyä.

Utajärvellä on ollut asutusta jo kivikaudella, aluksi lappalaisia, sitten 1500-luvulta alkaen etelästä tulleita.

Kunnan perustamisvuodeksi katsotaan vuosi 1865.

Asukkaita on nykyisin noin 3 000. Korkeimmillaan Utajärven asukasmäärä oli Oulujoen valjastamisen aikoihin 1940- ja 1950 -luvuilla, jolloin paikkakunnalle saapui voimalaitosten rakentajia. Koko Suomi eli tuolloin sodanjälkeistä voimalaitoskiimaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tv-katsojat pöyristyivät: Mr. Lordi lipoi Laura Frimanin korvaa Tähdet, tähdet -lähetyksessä – ”Naisia ei nuolla luvatta”

    2. 2

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    3. 3

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    4. 4

      Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

    5. 5

      Suomen suurlähetystön Matt Damon -jahti jatkuu – tempaus nousi uutiseksi Yhdysvalloissa: kaikki alkoi ilmoituksesta tolpassa

    6. 6

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    7. 7

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    8. 8

      Useita loukkaantunut henkilöautojen kolarissa Hankasalmella – ainakin yhdelle vakavia vammoja

    9. 9

      Moottoripyöräilijä menehtyi rajussa ulosajossa – tyttöystävä julkaisi riipaisevan viestin: ”Ei ole sanoja”

    10. 10

      Vastustajan potku mursi Real Madridin tähden nenän – julkaisi hurjannäköisen kuvan verisestä naamastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    5. 5

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    6. 6

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    7. 7

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    8. 8

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    9. 9

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    10. 10

      Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    4. 4

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    8. 8

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tv-katsojat pöyristyivät: Mr. Lordi lipoi Laura Frimanin korvaa Tähdet, tähdet -lähetyksessä – ”Naisia ei nuolla luvatta”

    2. 2

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    3. 3

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    4. 4

      Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

    5. 5

      Suomen suurlähetystön Matt Damon -jahti jatkuu – tempaus nousi uutiseksi Yhdysvalloissa: kaikki alkoi ilmoituksesta tolpassa

    6. Näytä lisää