Liisa, Elisa

Kotimaa

Montako päivää Taffel-tehtaalla on jäljellä? Henkilöstö löysässä hirressä

Julkaistu:

Sipsitehdas
Ahvenanmaan perunalastutehtaan kohtalonpäivä siirtyy, kertoi Orklan Suomen-toimitusjohtaja Pasi Flinkman tiistaina.
Norjalaisomistuksessa olevan elintarvikejätti Orklan johdossa mietitään, onko Taffelin perunalastujen ja Oolannin valmispakasteiden tuotantoa kannattavaa jatkaa Ahvenanmaalla. Liipasimella on 46-vuotiaan tehtaan kohtalo. Yhtenä vaihtoehtona on kerrottu, että tehdas suljetaan kokonaan.

Alunperin Orklan piti ilmoittaa huhtikuun alussa, mitä se aikoo tehtaalle ja sen henkilöstölle tehdä.

– Tässä on tullut esiin asioita, joiden vuoksi prosessi tulee kestämään vähän kauemmin. Siihen voi mennä viikkoja, jopa kuukausia, Pasi Flinkman sanoi.

– Henkilöstön kannalta viivästyminen on ikävää, mutta me haluamme käydä perusteellisesti kaikki mahdolliset asiat läpi.

Yt-prosessin aikana on tullut esiin uusia ratkaisumalleja, joita Orklan johto haluaa nyt selvittää. Yksityiskohdista Flinkman kuitenkin vaikenee.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Sanotaan näin, että koko tuotantoprosessi on tarkastelussa.

Ahvenanmaan asioista hallituksessa vastaava liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk) vieraili tiistaina saarella. Suljettujen ovien takana käytiin keskusteluja myös tehtaan tulevaisuudesta.

– Tehtaan työntekijöiden parissa on kuulemani mukaan paljon pohdittu, mitä mahdollinen yhteiskuntasopimus voisi sille merkitä.

– On selvää, että mikäli kilpailukykyä saadaan sopimuksen kautta parannettua, sen todennäköisemmin työpaikkoja pystytään täällä pitämään, ministeri Berner painotti.

Mikäli tehtaan toiminta kuitenkin päättyy, se heijastuu Ahvenanmaan elinkeinoelämään monin tavoin. Tehtaalla on vähän yli sata työntekijää, ja lisäksi toistasataa alihankkijaa on siitä riippuvainen. Mahdollisiin hallituksen siunaamiin taloudellisiin tukitoimiin Ahvenanmaalle Berner ei halunnut ottaa kantaa.

– Liian aikaista keskustella siitä. Asiasta ei ole puhuttu.

Mikäli Orkla päättää sulkea tehtaan, toiminnan alasajoon menee päätöksen jälkeen ainakin noin vuosi.

Myös pääministeri Juha Sipilän (kesk) piti olla Ahvenanmaalla tiistaina, mutta vierailu peruuntui EU- ja yhteiskuntasopimuskiireiden vuoksi.

Uutiseen lisätty video kello 20.53.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Keski-Suomea vaivaa maksuvälinepetosten sarja: kymmenien pankkikorteilla nostettu rahaa Aasiassa

    5. 5

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    6. 6

      Toni ja Heidi Nieminen saivat lapsen – suoraan selostuskopista synnytykseen

    7. 7

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    8. 8

      Kiivas huhumylly Zimbabwen presidentin kohtalosta – Mihin Mugabe päätyy? Kiinteistöjä ympäri maailmaa

    9. 9

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    2. 2

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    3. 3

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    4. 4

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    5. 5

      AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

    6. 6

      Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

    7. 7

      Jenni Ahola erosi ja heittäytyi häkellyttävään hankkeeseen – rakennutti yksin unelmiensa talon: ”Onhan niitä epätoivon hetkiä ollut”

    8. 8

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    9. 9

      Nyt puhuu peräkontissa matkustanut valtiosihteeri – IS paljastaa salaiset viestit ennen perussuomalaisten hajoamista

    10. 10

      Norjalainen miljardööri Katharina, 22, kärähti ratista – tupakkaperijättären saamat ”pikkusakot” kuohuttavat maailmalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Keski-Suomea vaivaa maksuvälinepetosten sarja: kymmenien pankkikorteilla nostettu rahaa Aasiassa

    5. 5

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    6. Näytä lisää