Jari, Jalmari

Kotimaa

Krista Kiurun vainoajalle tuomio – soitti hävyttömyyksiä jopa 19 kertaa päivässä

Julkaistu:

TUOMIO
Vuonna 1966 syntynyt mies tuomittiin ehdolliseen vankeuteen ja lähestymiskieltoon.
Satakunnan käräjäoikeus on tuominnut kansanedustaja Krista Kiurua (sd) piinanneen miehen neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Tuomio annettiin eilen maanantaina.

Vuonna 1966 syntynyt porilaismies tuomittiin Kiurun vainoamisesta, kunnianloukkauksesta ja laittomasta uhkauksesta.

Tuomiolauselman mukaan mies joutuu maksamaan Kiurulle vahingonkorvauksia loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä 3000 euroa sekä tämän oikeudenkäyntikulut.

Lisäksi miehelle määrättiin vuoden verran voimassa oleva laajennettu lähestymiskielto.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Sekavia puheluita ja tekstiviestejä

Haastehakemuksen mukaan mies on vainonnut Kiurua ottamalla tähän toistuvasti yhteyttä puhelinsoitoin ja tekstiviestein, joiden sisältö on ollut sekavaa ja sävyltään panettelevaa sekä osin myös uhkaavaa.

Hän on maininnut viesteissään esimerkiksi M16-rynnäkkökiväärin.

Yhteydenottojen määrä on haastehakemuksen mukaan ollut erittäin suuri: Esitutkinnassa mies tunnusti ottaneensa Kiuruun yhteyttä enimmillään 19 kertaa vuorokaudessa.

Vainoaminen on jatkunut vuoden 2014 tammikuusta viime tammikuuhun, jolloin käräjäoikeus päätti miehen vangitsemista.

Nyt tuomittu mies ei ole ensimmäinen, joka on vainonnut Kiurua.

Vuonna 2013 Kiurun ollessa opetusministeri häntä ahdisteli Helsingissä Batman-elokuvan Jokeriksi maskeerattu mies.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  2. 2

    Tulli epäilee: Torniolaismiehen kävelyreissuilla oli rikollinen tausta – salakuljetti yli 400 kiloa nuuskaa Suomeen

  3. 3

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  4. 4

    Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

  5. 5

    Apumies-Markku purkaa salaa huutokauppakeisarin nahkatakin tuolinpäälliseksi – Akilta hervoton reaktio

  6. 6

    Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

  7. 7

    Sisko HS:ssä: Down-tyttöä tuijotetaan ja haukutaan: ”Onks sun siskolla ees aivoja”

  8. 8

    Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

  9. 9

    Vanhus luovutti valepoliisille verkkopankkitunnukset, tililtä hävisi liki 170 000 € – poliisi: ”Juoni on ollut se tavallinen”

  10. 10

    6 faktaa Charles Mansonista, joita tuskin tiesit – tappavat manipulointikyvyt löytyivät gurun oppikirjasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

  2. 2

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  3. 3

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  4. 4

    Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

  5. 5

    Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

  6. 6

    Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

  7. 7

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  8. 8

    Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

  9. 9

    Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

  10. 10

    188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  7. 7

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  10. 10

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  2. 2

    Tulli epäilee: Torniolaismiehen kävelyreissuilla oli rikollinen tausta – salakuljetti yli 400 kiloa nuuskaa Suomeen

  3. 3

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  4. 4

    Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

  5. 5

    Apumies-Markku purkaa salaa huutokauppakeisarin nahkatakin tuolinpäälliseksi – Akilta hervoton reaktio

  6. Näytä lisää