Harvinaiset kuvat: Petrovski Jam palaa – näin kaukopartiomiehet kertovat sissi-iskusta - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Harvinaiset kuvat: Petrovski Jam palaa – näin kaukopartiomiehet kertovat sissi-iskusta

Suomalaisen kaukopartio-osaston isku Petrovski Jamin huoltokeskukseen helmikuussa 1942 oli kylmäverinen ja tuhoisa. IS julkaisee ainutlaatuisia valokuvia ja kaksi tarinaa retkeltä.

Petrovski Jam liekeissä – kuva Ilmari Honkasen kamerasta. Tiedot eivät kerro, mikä huoltotukikohdan kohteista kuvassa on.

11.3.2016 8:29

LUUTNANTTI Ilmari Honkasen johtama kaukopartio sieppasi arvokkaan vangin tammikuussa 1942: puna-armeijan huoltovääpeli Boris Hohlogorskin. Vääpeli paljasti kuulustelijoille, että vihollinen huolsi Maaselän kannaksen ja Karhumäen suuntaan sijoitettuja joukkojaan aivan uudesta huoltokeskuksesta, Petrovski Jamista.

Tieto sai suomalaiset suunnittelemaan hävitysretken, jolle lähti kaukopartiomiehistä sekä Osasto Laguksen pioneereista ja jääkäreistä koottu sadan miehen komennuskunta Honkasen johdolla. Komennuskunta jaettiin neljään taistelujoukkueeseen, joita johtivat luutnantti Vladimir Marmo, vänrikki Väinö Jouni, vänrikki Hannu Hämäläinen ja ylikersantti Sulo Uitto. Matkaan lähdettiin 8. helmikuuta 1942, ja sissit olivat perillä kohteessa helmikuun 13. päivän vastaisena yönä.

Luutnantti, Mannerheim-ristin ritari Ilmari Honkanen.

Isku onnistui: Petrovski Jam tuhoutui perusteellisesti, ja laajojen puna-armeijan yhtymien huolto pysähtyi pitkäksi aikaa keskellä talvea. Sissiosaston omat tappiot olivat viisi kaatunutta ja kuusi haavoittunutta. Ylipäällikkö nimitti Honkasen Mannerheim-ristin ritariksi pian retken jälkeen.

YKSI Petrovski Jamissa haavoittuneista oli ylikersantti Sulo Uitto. Näin hän kertoi sissi-iskusta kaukopartiokaverinsa Paavo Lukkarin sukulaiselle Hannu Lukkarille sotien jälkeen kotonaan Yhdysvalloissa:

”Etukäteen oli tieto talojen ryhmityksestä, mutta ei mitä siellä oli. Minun tehtävä oli yhdessä Laguksen pioneerien kanssa tuhota bensakuuri ja -tynnyrit. Pantiin tuleen myös elintarvikevarasto, pitkä rakennus, jossa oli aika paljon kaikkea. Näiden jälkeen pantiin vaatevarasto tuleen. Sitten lähdettiin Kirkkomäelle, jossa oli autoja parkattuna. Siellä oli pojilta loppunut polttopullot ja sissikipinät ja autoja oli vielä polttamatta. Sanoin, että päästäkää jarrut irti ja kun kerran miehiä oli paljon, työntäkää palaviin rakennuksiin ne. Autot kun oli mäen päällä, näin tapahtui.”

 Olkaluun alapuolelta sissään ja lavan alta pois. Puhas siisti haava, ei oikiastaan mitään pysyvää vammaa.

”Sain luodin olkapäähän mutta jatkoin touhuamista. Tikkasen Hanski (Uiton taistelulähetti, toim. huom) otti minulta kp:n ja sanoi etten kuitenkaan voi yhdellä kädellä ampua. Imppu (Ilmari Honkanen, toim. huom) kun näki, että hihasta veri valuu, käski repuille sidontapaikalle. Matkalla Hanski näki lastauslaiturin alla luutnantin lähetteineen piilossa ja kävi niitä vähän kivittämässä (ampumassa, toim. huom). Kun päästiin repuille homma oli jo ohi.”

”Haavoittuneita ei voitu evakuoida, joten minäkin hiihdin sieltä pois. Ei se minua niin vaivannut, mutta sauvaa ei ollut siinä kädessä verenvuodon vuoksi. Olkaluun alapuolelta sissään ja lavan alta pois. Puhas siisti haava, ei oikiastaan mitään pysyvää vammaa. Omalla puolella meidät haavoittuneet vietiin sairaalan tapaiseen. Sanoin Impulle etten aikonut sinne jäädä, vaan haluan lähteä muiden mukaan. Jämäkseen kun päästiin menin Paukan (kapteeni Paul Marttina, kaukopartio-osaston johtaja, toim. huom) juttusille. Sanoin että haluan lomalle, kun muutkin pääsee. Paukka sanoi että pitää mennä sairaalaan. Sanoin ettei se kyllä nyt siltä tunnu, että sairaalaan pitää mennä. No Paukka antoi luvan, että saat lähteä lomalle, mutta pitää käydä Oulussa näyttämässä sitä lääkärille.”

”Kotona (Muhoksessa, toim. huom) oli isä leikkaamassa silppuja käsikoneella, niin minä sanoin että voin tulla veivaamaan. Isä epäili mitenkä se yhdellä kädellä onnistuu kun toinen siteissä. Sanoin että parempi käsi on ehjä, kyllä se sillä pyörii, syötähän olkia vaan. Ei se niin pahalta tuntunut. Ei tullut edes merkintää sotilaspassiin, että on haavoittunut, koska minä löin ne paperit pessään.”

Ylikersantti Sulo Uitto makaa haavoittuneena sissien taukopaikalla. Koska haavoittuneiden lentokuljetus ei onnistunut, joutui Uitto hiihtämään kotiin.

Ylikersantti Paavo Lukkarin johtama ryhmä vastasi ennakkosuunnitelman mukaisesti kohteeksi 3 nimetyn rakennusryhmän tuhoamisesta. Paavo oli Hannu Lukkarin isosetä, joka Sulo Uiton tavoin muutti sodan jälkeen Yhdysvaltoihin.

”Kohde 3” oli kenttäsairaala, jonka tuhoamisen Neuvostoliitto julisti ”valkosuomalaisten sotarikokseksi”. Yksiselitteisiä todisteita siitä, että sissit tuhosivat Geneven yleissopimuksen suojeleman kohteen tarkoituksellisesti, ei kuitenkaan ole.

 Myöhemmin on väitetty, että ammuimme sairaalan potilaita. Kaikilla oli ase kädessä joita ammuttiin, ei siinä ehtinyt kuumetta mittaamaan.

Näin Paavo Lukkari kertoi sukulaispojalleen Hannulle osuudestaan Petrovski Jamin iskuun:

”Lähestyminen sujui suunnitelman mukaisesti. Ennen kohdetta saatiin kaksi vankia, joilta saatiin tarkastettua kohteiden sijanneista saatua tietoa. Meillä olevat tiedot olivat oikein. Hyökkäyksen aloitus onnistui melko hyvin yhtäaikaisesti. Joku porukka ei ollut vielä ihan valmis, mutta ei haitannut. Kohteiden tuhoaminen sujui suurin piirtein suunnitellusti.”

”Myöhemmin on väitetty, että ammuimme sairaalan potilaita. Kaikilla oli ase kädessä joita ammuttiin, ei siinä ehtinyt kuumetta mittaamaan.”

KOTIMATKASTA Paavo Lukkari kertoi veljenpojalleen, eversti Matti Lukkarille – Hannun isälle – myöhemmin näin:

”Taistelut oli jo ohi kun huomasin olevani paljain käsin. Pakkanen oli kiristymään päin, paljain käsin ei voinut jatkaa. Minun oli palattava takaisin. Annoin porukalleni käskyn lähteä liikkeelle ja odottaa muutaman kilometrin päässä. Palasin tulimerenä olevalle kohteellemme. Olin pahuksen hyvä maali, jos metsässä olisi ollut yksikin ryssä aseen kanssa. Kiersin alueen. Kaikki pihalta löytämäni kaatuneet olivat paljain käsin. Ymmärsin että rukkaset olivat pudonneet, kun temmoin jäätynyttä käsikranaattia taskustani. Sitten ilman sen suurempaa tarkoitusta, käänsin kengän kärjellä kaatunutta ryssää. Siellähän ne olivat rukkaseni, joiden sisällä oli äidin kutomat villavanttuut. Ne olivat pysyneet lämpiminä.”

Sissit kohtasivat retkillään joskus neuvostoliittolaisia siviilejä.

Juttua korjattu 11.3. klo 10.25: Neuvostojoukot olivat jo loppuvuodesta 1941 menettäneet Karhumäen ja Maaselän kannaksen, jonne suomalaiset ryhmittyivät asemasotaan. Petrovski Jamista huollettiin tälle rintamansuunnalle sijoitettuja puna-armeijan joukkoja, ei Karhumäkeen sijoitettuja.

Jouko Juonala

Voit lukea lisää kaukopartioista ja Petrovski Jamin hävitysretkestä Ilta-Sanomien uudesta erikoislehdestä Simo Häyhä ja 12 muuta sotien legendaa. Lehti kuuluu myös IS Extran valikoimiin.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?