TS: Puolet rehtoreista lakkauttaisi yliopistoja

Puolet Suomen yliopistojen rehtoreista karsisi yliopistojen määrää, selviää Turun Sanomien kyselystä.

6.3.2016 5:43

Esimerkiksi Tampereen yliopiston rehtorin Liisa Laakson mielestä viisi yliopistoa olisi riittävästi Suomessa. Toisaalta moni rehtori pitäisi määrän ennallaan, ja jotkut kieltäytyvät ottamasta asiaan kantaa.

Kyselyyn vastasi 13 rehtoria. Suomessa toimii nykyisin 14 yliopistoa ja maanpuolustuskorkeakoulu.

Hallitusohjelmassa korkeakoulujen keskittäminen mainitaan yhtenä mahdollisena säästökeinona.

Yliopistot saavat valtion perusrahoitusta, mutta kolmannes rahoituksesta tulee muilta julkisilta rahoittajilta ja yksityisiltä tahoilta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?