Silja, Selja

Kotimaa

Opintotuen leikkauksia ehdottanut professori Ylellä: ”Ei puhuta kovin dramaattisista luvuista”

Julkaistu:

Taloustieteen professori Roope Uusitalo puolusti Ylen A-studiossa esitystään, jossa opintotukea muutettaisiin entistä lainapainotteisemmaksi.
Opintotuen selvitysmies, taloustieteen professori Roope Uusitalo puolusti tänään julki tulleita leikkausehdotuksiaan Ylen illan A-studiossa. Niiden mukaan opintoraha putoaisi 250 euroon kuukaudessa vuoden 2017 syksyyn mennessä. Nykyisin opintoraha on 337 euroa kuukaudessa.

Uusitalo muistutti, että hallitus teki jo viime keväänä päätöksen, että opintotuesta pitää leikata pitkällä aikavälillä 150 miljoonaa euroa.

– Raportissa yritettiin vain etsiä keinoja, joilla tämä leikkaus olisi tehtävissä mahdollisimman pienin harmein opiskelijoille. Tässä raportissa esitetään, että opintotukea leikataan tasaisesti, mutta se säilytetään koko opintojen ajalle, Uusitalo sanoi ohjelmassa.

Professorin mukaan opintoraha pienenisi esityksen mukaan 50 kuukauden aikana 4000 eurolla, jolloin opintolainojen määrä kasvaisi vastaavasti 4000 eurolla.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Nyt ei pidä liioitella muutosta, eikä nyt puhuta kovin dramaattisista luvuista. Korkeakouluopiskelu pikemminkin kuin riskisijoitus on aika hyvä vakuutus tulevaisuuden epävarman työelämän varalle. Riskejä ei pitäisi liioitella, Uusitalo arvioi.

Kaikille aloille sopivaa opintotukijärjestelmää vaikea luoda

Uusitalo myönsi, että eri alojen opiskelijoilla lainanottoon liittyy erilaisia riskejä.

– On totta, että alojen välillä on eroja. Ongelma on se, että jos halutaan luoda yksi opintotukijärjestelmä, joka sopii sekä kauppa- että oikeustieteilijöille ja vaikka kulttuurialan opiskelijoille, järjestelmän rakentaminen on äärimmäisen hankalaa.

Yllä olevalla videolla opiskelijat kertovat mietteitään opintotukeen kaavailluista leikkauksista Helsingin yliopiston keskustakampuksella.

Professorin näkemyksen mukaan koulutus on opiskelijan henkilökohtainen investointi tulevaisuuteen.

– Suomessa lähes joka alan pääsykokeissa on iso jono ihmisiä, joilla on koulutushalukkuutta. Se, kuinka paljon täällä tehdään korkeakouluopintoja, riippuu aloituspaikkojen määrästä, ei niinkään koulutuksen rahoitusmahdollisuuksista. Ne kuitenkin tässä maassa ovat poikkeuksellisen hyvät, eikä niitä ole tarkoitus tälläkään esityksellä romuttaa, Uusitalo sanoi.

Entinen opetusministeri, kansanedustaja Krista Kiuru (sd) kritisoi A-studiossa opintotukeen kaavailtuja leikkauksia surullisiksi ja eriarvoistaviksi.

– Hallitus teki päätöksen, että neljännes opintotuesta voidaan karsia. Se on iso arvovalinta, ja nyt tämä esitys on aika dramaattinen. Valitettavasti en voi sitä tukea. Opintoaikana pitäisi pystyä keskittymään opintoihin. Jo tällä hetkellä opintoraha on jäänyt jälkeen ostovoimasta, Kiuru sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      Venäjältä lähti taas Sotshin mitaleja – olympiavoittaja menettää tittelinsä

    3. 3

      Sininen massa vyöryy yli koko Suomen – katso animaatiovideo syksyn ensimmäisen lumimyrskyn saapumisesta

    4. 4

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    5. 5

      Oletko nähnyt näitä naisia? Epäily: toinen auttoi pakkaamaan vanhuksen ostokset, sitten tapahtui varkaus

    6. 6

      Äidin ja teinityttären bikinikuva hämmentää – 46-vuotiasta kaunotarta luullaan tyttärensä siskoksi: arvaatko kumpi on kumpi?

    7. 7

      Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

    8. 8

      Nämä ammattilaiset revitään nyt käsistä – katso oman alueesi tilanne

    9. 9

      Aku Hirviniemi jäi ilman kutsua linnan juhliin – julkaisi silti yhteiskuvan Sauli Niinistön kanssa: kommenttikenttä täyttyi kuittailuista

    10. 10

      Väärät kengät eivät kelpaa – 5 yllättävää kieltoa, joihin voit törmätä Kanarialla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    2. 2

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    3. 3

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    4. 4

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    5. 5

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    6. 6

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

    7. 7

      Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

    8. 8

      Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

    9. 9

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    10. 10

      Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      Venäjältä lähti taas Sotshin mitaleja – olympiavoittaja menettää tittelinsä

    3. 3

      Sininen massa vyöryy yli koko Suomen – katso animaatiovideo syksyn ensimmäisen lumimyrskyn saapumisesta

    4. 4

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    5. 5

      Oletko nähnyt näitä naisia? Epäily: toinen auttoi pakkaamaan vanhuksen ostokset, sitten tapahtui varkaus

    6. Näytä lisää