Kauno, Kasperi

Kotimaa

USA tuo F-15-hävittäjät Suomeen – kansanedustajat saivat tiedon vain kaksi tuntia ennen asian paljastumista

Julkaistu:

Puolustusvaliokunnan jäsenet ovat valitelleet, että he ovat saaneet tiedot puolustusvoimien harjoittelusta Yhdysvaltain kanssa julkisuudesta.
Yle kertoi maanantaina 8. helmikuuta, että Yhdysvaltain F-15-hävittäjät tulevat harjoittelemaan Rissalaan Suomen maaperälle toukokuussa.

Kansanedustajat saivat tiedon Yhdysvaltain osallistumisesta Rissalan harjoituksiin ennen Ylen uutisen julkistamista.

– F-15-harjoituksesta kerrottiin sähköpostilla valiokunnalle ennen kuin Ylen uutinen tuli. Olisi aikaisemminkin voinut kertoa, mutta tammikuu oli istuntotaukoa. Meillä oli ajatus infota ennen joulutaukoa, mutta silloin oli budjettikiireitä, puolustusministeri Jussi Niinistö (ps) sanoi IS:lle.

Puolustusvaliokunnan valiokuntaneuvos Heikki Savola muistelee ulkomuistista jakaneensa eteenpäin valiokunnan jäsenille tiedon Rissalan harjoituksesta ennen Ylen uutisen julkituloa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kun IS kysyi puolustusvaliokunnan jäseniltä Rissalan-harjoituksen sähköpostista, valiokunnan varapuheenjohtaja Mika Kari (sd) kaivoi omia sähköpostejaan muistinsa virkistämiseksi.

Viesti Rissalan harjoituksista tuli puolustusvaliokunnan jäsenille kaksi tuntia ennen Ylen uutisen julkaisemista.

– Luin ensin Ylen uutisen tästä asiasta. Sen jälkeen aloin selvittää asiaa, ja huomasin, että valiokunnalle oli lähetetty tieto kaksi tuntia ennen kuin tästä tuli tieto Ylellä. Tieto tuli saatesanoilla, että Yle aikoo tämän julkaista, kansanedustaja Kari kertoi.

– Harjoituksia on noin 90. Ei harjoituksista sähköpostilla valiokunnalle kerrota. Valiokunnassa on asiantuntijat kertomassa harjoituksista, Kari jatkoi.

Yhdysvaltain panssareista kerrottiin valiokunnalle, kaikki eivät muista keskustelua

Puolustusministeri Niinistö oli seuraavana päivänä, tiistaina 9. helmikuuta, puolustusvaliokunnassa kertomassa puolustusvoimien tämän vuoden harjoituksista.

Päähuomio oli edellisenä iltana Ylen kertomassa Suomen ja Yhdysvaltain ilmaharjoituksesta Rissalassa.

Puolustusministeri Niinistö kertoi valiokunnalle myös Suomeen tulevista Yhdysvaltain Stryker-panssariajoneuvoista, mutta tämä ei silloin kansanedustajien huomiota kerännyt.

– Kerroin Arrow-harjoituksen ja Strykerit. F15-oli jo silloin tullut julki. Ei se (Strykerit) silloin herättänyt suurempaa kiinnostusta. Kiinnostus tuli median kautta, Niinistö totesi IS:lle.

Valiokunnan jäsen, kansanedustaja Markus Mustajärvi (vas) ei muista koko Stryker-keskustelua.

– Panssarivaunuista ei ole konkreettista muistijälkeä, mutta en voi sanoa, etteikö sitä ole jossain muodossa sanottu, mutta en muista. Ongelma on se, että harjoituksista puhutaan koodeilla.

– Koodiluettelon ja merkityksen kytkentä johonkin tiettyyn harjoitukseen – tai onko harjoituksessa uusia elementtejä – se on valtava viidakko. Siihen tarvitaan puolustusvoimien ammattihenkilöstön apua, ja myös poliitikkojen apua, että puhutaan täsmällisesti samoista asioista, Mustajärvi tunnusti.

Varapuheenjohtaja Kari muistaa, että Strykereista puhuttiin 9. helmikuuta valiokunnassa.

– Näin jälkikäteen voi kertoa. Olemme vaitiolovelvollisia, ja sittemmin ministeri on kertonut Strykereista julkisuudessa. Valiokunnan päähuomio oli siinä, mitä Ylen edellisen päivän uutinen tarkoitti.

– Käsittely-sana on aika kovaa liioittelua Strykereista. Kyse oli 90 harjoituksen nopeasta kuvaamisesta, Kari kuvaili valiokunnan keskustelua Strykereista.

Harjoitukset hyväksytty marraskuussa, valiokunnassa helmikuussa

Yhdysvaltain panssareiden tulo Suomen maaperälle tuli julki puolitoista viikkoa myöhemmin Ylen Pekka Ervastin näkökulma-kirjoituksessa helmikuun 17. päivä.

Kaikelle kansalle Stryker-panssareiden tulo Arrow-harjoitukseen vahvistettiin seuraavana päivänä, 18. helmikuuta, kun puolustusministeri Niinistö oli taas puolustusvaliokunnan kuultavana.

Puolustusvoimat hyväksyttää kerran vuodessa seuraavan vuoden harjoitussuunnitelmansa.

Tasavallan presidentin ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta TP-utva hyväksyi noin 90 puolustusvoimien harjoitusta kokouksessaan marraskuussa viime vuonna.

Eduskunta jää ennen joulua 1,5 kuukauden istuntovapaalle ja puolustusvaliokunta alkoi käsitellä harjoituksia siis vasta nyt helmikuussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    2. 2

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    3. 3

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    4. 4

      Toni Edelmann on kuollut

    5. 5

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    6. 6

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    7. 7

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    8. 8

      Viattomaksi tarkoitettu perhepotretti lomalta muuttui hävyttömäksi – tajuatko, mitä tapahtui? Kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Kissavahdiksi pestattu mies törmäsi yllätykseen Skotlannissa – ”Se hetki, kun tajuat kissojen muuttaneen pois ja jonkun muun muuttaneen tilalle”

    10. 10

      Väärä vainaja haudattiin Oulussa – hauturi pahoillaan: ”Näin pääsi käymään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    3. 3

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    4. 4

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    5. 5

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    6. 6

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    7. 7

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    8. 8

      British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

    9. 9

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    10. 10

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    2. 2

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    3. 3

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    4. 4

      Toni Edelmann on kuollut

    5. 5

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    6. Näytä lisää