Suomessa levisi rautakaudella tappavia tuoteväärennöksiä - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Suomessa levisi rautakaudella tappavia tuoteväärennöksiä

Miekka oli rauta-aikana valtavan kallis tuote. Jos se oli oikeaa ”merkkiä” hinta nousi.

Miekka oli rauta-aikana valtavan kallis tuote. Jos se oli oikeaa ”merkkiä” hinta nousi.

Julkaistu: 27.2.2016 17:38

Siansaksa ei haitannut, koska ostajat eivät osanneet lukea.

RAUTAKAUDELLA tuoteväärennös saattoi olla todella tappava. Arvostetuimpien miekkojen valmistajat merkitsivät ne rautaisilla kirjaimilla, säiläkirjoituksella. Syrjäseuduilla kuten Suomessa meni läpi siansaksakin.

– Suomelle tyypillinen säiläkirjoitus on eriskummallinen, kirjaimia jäljittelevä. Latinankielisiä kirjaimia on pyritty matkimaan. Sitten on ristikuvio kuten Ulfberht ja Ingelrii -miekoissa, Mikko Moilanen kertoo.

Siansaksa ei haitannut, koska ostajat ja sepät eivät osanneet lukea. Ulfberht ja Ingelrii olivat aikansa Rolexeja tai Ferrareja. Moilasen väitöskirja, joka käsittelee 700–1200-luvun miekkoja tarkistetaan lauantaina Turun yliopistossa. Hänen mukaansa jo se, että kirjaimia ylipäätään oli, nosti hintaa.

Kirjaimet olivat tai jäljittelivät aina Keski-Euroopassa käytettyjä latinalaisia aakkosia. Skandinavian riimukirjaimet olisivat olleet liian arkisia.

AKATEEMISEN koulutuksen lisäksi Moilanen on seppä. Tutkimusta varten hän takoi 13 miekkaa.

– Aseiden valmistus ei vaatinut mitään erityisiä työkaluja. Seppä kuin seppä pystyi sellaisen yrityksen ja erehdyksen kautta valmistamaan. Miekoista, jotka tutkin, jotkut olivat hyviä, jotkut hyvin huonoja.

Mikko Moilanen takoi 13 miekkaa tutkimusta varten.

Mikko Moilanen takoi 13 miekkaa tutkimusta varten.

Moilanen kartoitti 151 Suomesta löytynyttä säiläkirjoitusmiekkaa. Määrä on hänestä iso, koska viikinkien kauppareitit eivät kulkeneet Suomen kautta, eikä isoja kauppapaikkoja ollut täällä. Suomen happamassa maaperässä miekat menevät huonoon kuntoon äkkiä.

ULFBERHT on ”tunnetuin” muinaisista luxusmiekoista. Brittiläinen tutkija Alan Williams on esittänyt, että rauta miekkoihin tuotiin jostain Syyrian ja Intian väliseltä alueelta, jossa osattiin valmistaa upokasterästä.

– Yksi hänen tutkimistaan miekoista on mukana minun aineistossani. Otin siitä isomman näytepalan ja tulin eri tulokseen, Moilanen sanoo.

Hänen mukaansa miekkoihin saatettiin käyttää hyvin monenlaista materiaalia. Sekin selittää tason vaihtelua.

Ulfberth oli miekkojen aatelia. Vähemmän tunnettu merkkipeli oli Ingelrii.

Ulfberth oli miekkojen aatelia. Vähemmän tunnettu merkkipeli oli Ingelrii.

– On täysin mahdollista, että osa säiläkirjoitusmiekoista on meillä kotimaisia.

Joka tapauksessa arvomiekkoja oli Suomessa runsaasti.

MIEKAT olivat hyvin kalliita.

– Brittien saarilla lakikokoelmissa on säilynyt hintoja hopean painossa. On arvioitu että niiden arvo modernissa rahassa vaihteli 1 500–24 000 punnan (1 950–31 000) euron välillä. Hintahaitaria oli kuin autoissa.

Mikko Moilanen kartoitti väitöskirjaansa varten 151 Suomesta löytynyttä säiläkirjoitusmiekkaa.

Mikko Moilanen kartoitti väitöskirjaansa varten 151 Suomesta löytynyttä säiläkirjoitusmiekkaa.

Silti kalliit aseet eivät olleet vain koristeita.

– Hyvin säilyneissä miekoissa on jälkiä, jotka voidaan tulkita taistelussa tulleiksi. Juuri sillä kohtaa millä miekalla isketään ja sillä kohtaa, jolla sillä torjutaan, jos kilpi on hajonnut.

– Vaikea sanoa minkälaisia yhteenottoja Suomessa on ollut, kun ei ole kirjallisia lähteitä. Ne voivat olla yhteisöjen välisiä tai sitten ihan kaksintaisteluita.