Stubb Ylelle ulko- ja turvallisuus­politiikasta: ”Puolustus­voimien tärkein materiaali­kumppani on Yhdysvallat” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Stubb Ylelle ulko- ja turvallisuus­politiikasta: ”Puolustus­voimien tärkein materiaali­kumppani on Yhdysvallat”

Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) korostaa aktiivisesti Suomen asemaa osana länttä.

Julkaistu: 26.2.2016 8:24

Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) esiintyi perjantaiaamuna Ylen aamu-tv:ssä.

Ylen haastattelussa Alexander Stubb otti kantaa muun muassa tämän viikon aikana kuumana käyneeseen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen keskusteluun.

Stubb kirjoitti maanantaina blogissaan, että Yhdysvallat on Suomen Puolustusvoimille tärkein kahdenvälinen kumppani. Blogikirjoituksesta virisi vilkasta keskustelua, sillä esimerkiksi pääministeri Juha Sipilä (kesk) ei halunnut laittaa Puolustusvoimien kumppaneita tärkeysjärjestykseen, mutta nosti esille puolustusyhteistyön syventämisen erityisesti Ruotsin kanssa.

Perjantaina Stubb seisoi edelleen maanantaisen blogikirjoituksensa takana. Hänen mielestään Yhdysvallat on Suomen Puolustusvoimien tärkein materiaalikumppani.

 Minusta on hirvittävän tärkeää alleviivata, että me olemme läntinen maa.

– Faktojahan nämä on. Minusta on hirvittävän tärkeää, että vuonna 2016 pystymme käymään faktapohjaista keskustelua ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta.

– Fakta on se, että olemme EU-jäsen. Fakta on se, että olemme Nato-kumppani. Fakta on se, että tiivistämme puolustusyhteistyötä Ruotsin kanssa. Ja fakta on se, että Puolustusvoimien tärkein materiaalikumppani on Yhdysvallat. Fakta on myös, että Venäjän takia tilanne Itämeren alueella on jännittynyt.

– Minusta on hirvittävän tärkeää alleviivata, että me olemme läntinen maa.

Stubbin mielestä Suomessa ei vieläkään pystytä käymään täysin faktapitoista keskustelua ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Tämä aiheuttaa sekavuutta julkisessa keskustelussa.

 Suomi on puolensa valinnut, ja se puoli on länsi.

Ylen haastattelussa Stubbilta kysyttiin, olisiko tämän viikon keskustelujen ja julkitulojen perusteella nähtävissä merkkejä siitä, että Suomi olisi siirtymässä aiemmasta piirun verran lännen suuntaan.

– Me olemme olleet lännessä vuodesta 1995. Ensimmäinen ensimmäistä meistä tuli EU:n jäseniä. Kenelläkään ei pidä olla tästä minkäännäköisiä väärinkäsityksiä. Suomi on puolensa valinnut, ja se puoli on länsi, Euroopan unioni, Nato-kumppanuus. Ja tottakai meillä on hyvät suhteet myös muiden maiden kanssa, kuten presidenttikin on todennut.

AGM-158 on pitkän kantaman ilmasta maahan ammuttava risteilyohjus.

FIM-92 Stinger on olalta laukaistava ilmatorjuntaohjus.

F/A-18 Hornet -hävittäjiin on tehty elinkaaripäivityksiä.