Ursula

Kotimaa

IS paljastaa karut faktat: 14 pahinta ongelmaa, joista vanhukset kärsivät kotihoidossa

Julkaistu:

Kun entistä huonompikuntoisia vanhuksia hoidetaan kotona, ihmisarvoinen elämä ei aina toteudu.
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on aloittanut valtakunnallisen selvityksen vanhusten kotihoidon puutteista. Kun vanhustenhoidon painopiste on siirtynyt laitoshoidosta kotihoidon puolelle, tarkoitus on valvoa, että uudessa tilanteessa ikääntyvän väestön perus- ja ihmisoikeudet toteutuvat.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle.

– Meillä on haasteita siinä, että emme pääse ihmisten koteihin tilannetta kartoittamaan. Siksi pyrimme tekemään valvonnan kuntatarkastuksena. Käymme kokonaisuutta läpi, jotta pääsemme kiinni mahdollisiin epäkohtiin. Olemme keskustelleet kotihoidon henkilökunnan kanssa, tavanneet luottamusmiehiä, lähiesimiehiä ja vanhustenhoidon johtoa, apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin kertoo.

Apulaisoikeusasiamies on ehtinyt jo jalkautua Helsinkiin, Vihtiin, Karkkilaan ja Kouvolaan. Jo tässä vaiheessa on ilmennyt, että kuntien välillä on eroja, miten pitkään vanhuksia hoidetaan kotona tai miten nopeasti esimerkiksi palvelu­asuminen pystytään tarpeen tullen järjestämään.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Pyydämme vielä kunnilta selvitystä asioista, joista haluamme lisää tietoja, minkä jälkeen otamme kantaa asioihin ja annamme suosituksia. Tehtävämme on ohjata sitä, millä tavalla oikeudet paremmin toteutuisivat, Sakslin sanoo.

Alla olevaa 14 kohdan listaa varten on haastateltu eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinia, Lapin aluehallintoviraston sosiaalihuollon ylitarkastaja Marjut Eskelistä, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston sosiaalihuollon ylitarkastaja Lea Liukkua ja Valviran ylitarkastaja Elina Uusitaloa.

Onko sinulla kokemuksia vanhusten kotihoidon ongelmista? Kerro kokemuksesi ja jätä yhteystietosi osoitteeseen uutiset@iltasanomat.fi

1. Lääkäri-, fysioterapia- ja hammaslääkäripalvelujen toimivuus tai olemassaolo.

2. Hoitohenkilökunnan ajanpuute ja jatkuva kiire. Hoitajilla on jatkuva riittämättömyyden tunne, kun asiakkaita on enemmän ja he ovat entistä huonommassa kunnossa.

Työntekijät kokevat, etteivät he pysty tekemään työtään hyvin.

3. Palvelut ovat pirstoutuneita ja hajaantuneet monelle taholle, mikä tarkoittaa vanhuksen kannalta sitä, että hänen luonaan käy iso määrä erilaisia ihmisiä.

Vanhuksella voi olla lisäksi erilaisia turvapuhelimia ja -rannekkeita, eikä kukaan huolehdi kokonaisuudesta.

4. Kotihoidossa olevan vanhuksen hammashuolto ja -hygienia on monissa kunnissa todella huonolla tolalla. Jos vanhus tarvitsisi saattajan mukaan, hänet saatetaan vain ohjata menemään hammaslääkärille yksin taksilla. Jotkut ovat niin huonossa kunnossa, etteivät pysty enää istumaan edes hammaslääkärin tuolissa. Toisille päivittäinen hampaiden harjaaminenkin on vaikeaa.

5. Yksin asuvat, pelkästään palveluiden varassa elävät vanhukset ovat kotiinsa eristäytyneitä. Nämä vanhukset pääsevät pois kotoaan hyvin harvoin, koska kotihoito ei järjestä vanhuksille ulkoilua tai virkistystä. Jos sairaanhoitaja käy kotona, voi olla, että vanhus ei pääse käymään edes lääkärillä.

6. Muistisairaiden ihmisten asuminen yksin kotona ei ole aina turvallista. Jos muistisairas lähtee kotoaan, hän ei välttämättä osaa enää takaisin tai ei välttämättä pukeudu riittävän lämpimästi.

7. Kaikki yksin kotona asuvat eivät pysty käymään edes yksin vessassa. Silloin herää kysymys, kuinka pitkään on inhimillistä antaa hänen odottaa, jotta hän pääsee vessaan.

8. Muistisairaat eivät välttämättä muista syödä. Vaikka ateriapalvelu tuo heille ruoat valmiina, ruoat eivät pysy tuoreina, jos niitä ei muista syödä ajoissa.

9. Huonokuntoisia vanhuksia kotiutetaan sairaalahoidosta esimerkiksi sellaisella ohjeistuksella, että liikunnasta täytyy huolehtia veritulppavaaran vuoksi. Todellisuudessa kotona ei välttämättä ole ketään, joka huolehtisi siitä, että vanhus saa liikuntaa.

10. Esimerkiksi Lapissa, missä etäisyydet ovat pitkiä, kotihoidon järjestäminen on tavallista vaikeampaa ja vanhusten yksinäisyys korostuu.

11. Lääkehuollon järjestäminen voi olla sekavaa ja vaikeaa, kun aina ei ole selvää, kenellä vastuu on – vanhuksella itsellään, omaisella vai kotona käyvällä sairaanhoitajalla?

12. Kun omaisille tulee huoli siitä, että pärjääkö vanhus enää yksin kotona, esimerkiksi tehostettuun palveluasumiseen siirtyminen voi olla hyvin vaikeaa.

13. Tieto ei aina kulje eri viranomaisten välillä, kun iäkäs ihminen siirtyy esimerkiksi sairaalasta kotihoitoon. Silloin vanhus voi jäädä joksikin aikaa täysin ilman hoitoa.

14. Kotihoitajat ehtivät käymään vain pikaisesti vanhuksen luona.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hiljaiset haaksirikkoiset kelluivat Vitträskin järvellä – pariskunta huomasi oudon näyn

    2. 2

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    3. 3

      Tähdenlentojen yö on käsillä – näin vangitset meteorin kameralla

    4. 4

      Ringa Ropo, 51, teki yleisurheilusta seksikästä 80-luvulla: ”Rahoitin urheilu-urani olemalla naistenlehtien kannessa”

    5. 5

      Uusnatsien mielenosoituksen osallistuja liikkui sotilaan asussa – Pääesikunta: Jos aito sotilaspuku, käyttö on kielletty

    6. 6

      Sharon Stone, 59, uusi vahingossa ikonisen Basic Instinct -elokuvan kohuposeerauksensa – mitkä sääret!

    7. 7

      Kaksivuotias jäi autoon – samoin autonavain ja kotiavain

    8. 8

      Uusnatsit ja vastamielenosoittajat ottivat yhteen Tampereella – poliisi tutkii väkivaltaista mellakkaa

    9. 9

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    10. 10

      Valtava mielenosoitus Barcelonassa – jopa puoli miljoonaa ihmistä kaduilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    2. 2

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    3. 3

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    4. 4

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    5. 5

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    6. 6

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    7. 7

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    8. 8

      Toni Edelmann on kuollut

    9. 9

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    10. 10

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    6. 6

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    7. 7

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    8. 8

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    9. 9

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    10. 10

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hiljaiset haaksirikkoiset kelluivat Vitträskin järvellä – pariskunta huomasi oudon näyn

    2. 2

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    3. 3

      Tähdenlentojen yö on käsillä – näin vangitset meteorin kameralla

    4. 4

      Ringa Ropo, 51, teki yleisurheilusta seksikästä 80-luvulla: ”Rahoitin urheilu-urani olemalla naistenlehtien kannessa”

    5. 5

      Uusnatsien mielenosoituksen osallistuja liikkui sotilaan asussa – Pääesikunta: Jos aito sotilaspuku, käyttö on kielletty

    6. Näytä lisää