Sebastian

Kotimaa

Suomalaisnuoret rähisivät vastaanottokeskuksen pihalla Mäntässä

Julkaistu:

Turvapaikanhakijat
Pitkä-Louhelan vastaanottokeskus Mäntässä joutui puolitoista viikkoa sitten suomalaisnuorten väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi.
Helmikuun 13. päivänä tapahtuneesta välikohtauksesta Pitkä-Louhelan pihalla uutisoi ensimmäisenä Aamulehti.

Lehden mukaan neljän suomalaisnuoren joukko saapui vastaanottokeskuksen pihalle rähinöimään noin kello yhdeltä yöllä. Tilanne äityi käsirysyksi vastaanottokeskukseen majoitettujen turvapaikanhakijoiden ja paikkakuntalaisten nuorten välillä.

Nujakassa ei ehtinyt syntyä vakavia vammoja, sillä turvapaikanhakijat hakeutuivat nopeasti takaisin suojaan rakennuksen sisälle.

Tutkinnanjohtaja Veli-Pekka Välisaari Sisä-Suomen poliisilaitokselta vahvistaa tapahtumien kulun Ilta-Sanomille.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tilanne ei kuitenkaan rauennut turvapaikanhakijoiden suojautumiseen, sillä nuoret jatkoivat rähinöimistä vastaanottokeskuksen ulkopuolella. Nuorisojoukkoon kuuluneet pojat mäiskivät ulko-ovea pesäpallomailoilla ja polkupyörillä.

Vasta poliisipartion paikalle saapuminen rauhoitti tilanteen. Rähinään osallistuneet pojat toimitettiin poliisin tiloihin rauhoittumaan. Mukana ollutta tyttöä ei otettu kiinni, sillä hän yritti estellä muita porukan jäseniä.

Osa tapauksesta tallentui turvapaikanhakijan kuvaamalle videolle.

Välisaari kertoo, että video kuuluu osaksi poliisin esitutkintamateriaalia, eikä se ole julkinen. Esitutkinta on vielä kesken.

Tällä hetkellä tapauksen mahdollisina rikosnimikkeinä pidetään lievää vahingontekoa, lievää pahoinpitelyä ja kotirauhan rikkomista.

Hyökkäyksen motiivit eivät ole vielä täysin selvillä.

– Luultavasti kysymyksessä on nuorten äkillinen päähänpisto, Välisaari arvioi.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  2. 2

    Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

  3. 3

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  4. 4

    Pystypaikan pummit veivät palkintosijan Kaisa Mäkäräiseltä – maalisuoralla nähtiin upeaa urheiluhenkeä!

  5. 5

    Pandat nostavat Ähtärin lippujen hintoja reippaasti – katso vertailu Euroopan pandatarhojen välillä

  6. 6

    ”Valtaosa poliiseista mukana Thaimaan seksibisneksessä” – Ihmiskaupan vastainen järjestö kriminalisoisi seksin ostamisen

  7. 7

    Eloisasta lomakohteesta jäi aavemaiset rauniot – katso hyytävät kuvat olympiaisännän suljetusta hiihtoparatiisista

  8. 8

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  9. 9

    Trumpin vuosi numeroina – Arvaatko kuinka monta kertaa käytti sanaa ”fake”?

  10. 10

    Meghan Marklen arkinen ulkonäkö varasti huomion: eripariset korvakorut ja huoleton nuttura – edustustyyli kaukana herttuatar Catherinesta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  2. 2

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  3. 3

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  4. 4

    Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

  5. 5

    Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

  6. 6

    Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

  7. 7

    Lähes 50 kiloa laihtunut Antti Railio Iskelmällä rankasta vuodestaan: ”Erosin puolisostani ja se vei aika syviin vesiin”

  8. 8

    Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

  9. 9

    Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

  10. 10

    Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  3. 3

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  4. 4

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  5. 5

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  6. 6

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  7. 7

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  8. 8

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  9. 9

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  10. 10

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  2. 2

    Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

  3. 3

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  4. 4

    Pystypaikan pummit veivät palkintosijan Kaisa Mäkäräiseltä – maalisuoralla nähtiin upeaa urheiluhenkeä!

  5. 5

    Pandat nostavat Ähtärin lippujen hintoja reippaasti – katso vertailu Euroopan pandatarhojen välillä

  6. Näytä lisää