Toni, Anton

Kotimaa

Vanki, joka ei halunnut vapauteen – katkera mies ampui veljensä 16 vuotta sitten

Julkaistu:

Rikos
16 vuotta sitten jouluaattona 55-vuotias mies ilmoittautui poliisille ja kertoi ampuneensa vuotta vanhemman veljensä haulikolla. Vanha rikostapaus nousi toista viikkoa sitten julkisuuteen, kun kävi ilmi, ettei 71-vuotias elinkautisvanki halua vapauteen.
Tapahtumaketju oli alkanut aiemmin samana päivänä Vihdistä.

Puolenpäivän aikaan 55-vuotias mies soitti naapurilleen ja pyysi tämän autoa lainaksi illaksi. Naapuri suostui, vaikkei tuntenut miestä kovin hyvin.

Illalla mies haki sovitusti auton ja lähti ajamaan 50 kilometrin päähän Somerolle kesämökille, jossa tiesi veljensä olevan puolisoineen joulunvietossa.

Otti mukaan haulikon

Mukaansa mies oli ottanut kaksipiippuisen haulikon, Simson Suhlin, ja siihen kaksi patruunaa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Päästyään Someron kesämökille hän jätti auton hieman kauemmas pihasta, käveli portaiden edustalle, latasi aseen molemmat piiput ja koputti mökin oveen.

Hän on nyt kuollut ja neljänkymmenen vuoden jutut on kostettu.

Kun asiaa käsiteltiin myöhemmin oikeudessa, tapahtumista kuultiin kaksi versiota.

Ensimmäinen on 55-vuotiaan miehen. Kun hän oli koputtanut, hänen veljensä tuli avaamaan oven. Veli oli alkanut moittia häntä siitä, että oli tullut kutsumatta kylään ja käskenyt poistua. Seurasi riita ja kamppailu, jonka seurauksena haulikko laukesi vahingossa – kahdesti.

Toisen version kertoi ammutun veljen leski. Hän oli viettänyt jouluaaton miehensä kanssa ja käynyt joulusaunassa. Juuri silloin kun oveen koputettiin, he olivat aloittamassa jouluateriaa. Hänen miehensä nousi ruokapöydästä ja meni katsomaan, kuka tulija oli. Nainen jäi vielä pöydän ääreen istumaan.

Hetken päästä hän kuuli ovelta miehensä pelokkaan huudon ”ei, ei!” ja sen jälkeen kaksi valtavaa pamausta. Sitten kutsumaton vieras tuli keittiöön ja nainen tunnisti hänet aviopuolisonsa veljeksi.

– Hän on nyt kuollut ja neljänkymmenen vuoden jutut on kostettu, sanoi mies.

Mitään ei kuitenkaan ollut enää tehtävissä.

Mies otti keittiöstä mukaansa veljensä kännykän, toivotti hyvää joulua ja lähti. Nainen löysi miehensä eteisen lattialta verisenä. Vaikka ampuja oli ottanut kännykän mukaansa, naisella oli vielä omansa yläkerrassa ja sillä hän sai soitettua apua.

Mitään ei kuitenkaan ollut enää tehtävissä. Sydämeen osunut haulisuihku oli tappanut miehen niille sijoilleen.

Ilmoittautui poliisille

Ammuttuaan veljensä 55-vuotias mies lähti ajamaan takaisin kohti Vihtiä. Matkalla hän viskasi hankeen mukaan ottamansa veljensä kännykän.

Hän palautti sovitusti lainaamansa auton ja ilmoittautui tämän jälkeen poliisille.

Mies kertoi rauhallisesti siitä, kuinka oli riidellyt veljensä kanssa.

Poliisipartio kävi noutamassa hänet kotoaan. Kiinniotto sujui rauhallisesti ja mies erikseen kertoi, että hänen käyttämänsä haulikko on autotallissa. Poliisi otti sen talteen. Mies kertoi rauhallisesti siitä, kuinka oli riidellyt veljensä kanssa.

– Sitten laskin molemmat piiput tyhjäksi keskiruumiiseen.

Oikeutta käytiin elokuussa 2008.

Kiisti murhan

Käräjillä mies kiisti surmaamistarkoituksen. Laukaukset olivat olleet vahinkoja.

Mies koki, että häntä oli kohdeltu aina huonommin kuin isoveljeään.

Hän selitti, että oli riidellyt veljensä kanssa erilaisista asioista kauan, kaukaisimmat kaunat juonsivat vuoteen 1956. Riitaa oli ollut siitä, että vanhempi veli oli saanut vanhempien mökin ja äitinsä vanhat talonpoikaishuonekalut. Myös tontin puiden kaatamisesta oli erimielisyyttä.

Mies koki, että häntä oli kohdeltu aina huonommin kuin isoveljeään. Hän halusi vain pilata isoveljensä joulunvieton, moittia tätä ja ehkä sitten ampua pari laukausta haulikolla tämän kesämökin hienoon kattoon.

Todisteet kuitenkin kertoivat toista. Haulikkoa tutkimalla selvitettiin, että varmistin kytkeytyi päälle automaattisesti aseen lataamisen yhteydessä. Varmistin oli vieläpä poikkeuksellisen jäykkä, eikä se olisi voinut mennä pois päältä vahingossa.

Uhrilla oli ampumavammat kyynärvarressa ja keskellä rintakehää. Jälkimmäinen vamma oli syntynyt mahdollisesti siinä vaiheessa, kun uhri oli jo polvillaan.

55-vuotias mies tuomittiin murhasta elinkautiseen. Lisäksi hänet velvoitettiin maksamaan uhrin leskelle korvauksia 100 000 markkaa.

Ei halua vapaaksi

Mies on istunut elinkautista 16 vuotta ja on nykyisin 71-vuotias. Hän valitti aikoinaan rangaistuksestaan hovioikeuteen, mutta tuomio ei muuttunut.

Vanha rikostapaus nousi toista viikkoa sitten julkisuuteen, kun kävi ilmi, ettei 71-vuotias elinkautisvanki halua vapauteen.

Hänellä olisi mahdollisuus ehdonalaiseen vapauteen, mutta hän on perunut hakemuksensa kesken käsittelyn. Tämän jälkeen hän on toistuvasti kieltäytynyt hakemasta vapauttamista ja kieltäytynyt myös väkivaltariskin arvioinnista, joka vapauttamiseen vaadittaisiin. Rikosseuraamuslaitoksessa ei muisteta vastaavaa koskaan käyneen.

– Eihän häntä pakottaa siihen voi, kommentoi Rikosseuraamuslaitoksen lakimies Anne Kohvakka aiemmin Ilta-Sanomille.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

  2. 2

    Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

  3. 3

    Karmivat pakkaset piinaavat Venäjää – Siperiassa jopa -62 astetta, mittarikin hajosi

  4. 4

    Kaksi kirkon vaikuttajaa syyttää Johanna Korhosta ajojahdista – hylkäsivät yhteisen liikkeen

  5. 5

    Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

  6. 6

    Petri, 30, painoi yli 130 kiloa – teki uudenvuodenkrapulassa päätöksen muutoksesta ja on nyt SM-tason juoksija

  7. 7

    Mira oli juuri viemässä koiraa ulos, kun hän kohtasi ovella järkyttävän näyn – ”Kotka oli iskenyt Tupsu-kissaan”

  8. 8

    30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

  9. 9

    Joillekin OP:n tileille ilmestyi rahaa tyhjästä

  10. 10

    Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

  2. 2

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  3. 3

    Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

  4. 4

    Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

  5. 5

    Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

  6. 6

    Kadonneen jäljillä -juontaja Ellen Jokikunnas rehellisenä: Tällainen suosikkisarja on kulissien takana – ”Ei ole ihme, että jotkut peruvat”

  7. 7

    Viisikymppinen Marja vapautui avioeron jälkeen harrastamaan seksibileitä ja parinvaihtoa: ”Tämän ikäinen nainen on tosi kuumaa kamaa”

  8. 8

    Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

  9. 9

    Kalifornian kauhujen talon kaksoiselämä: Facebook-kuvia Disneylandista ja Vegasista, kotona lapset kahlittiin kammottaviin oloihin

  10. 10

    Kaupunki hälytystilassa Japanissa: Kaksi hengenvaarallista pallokalaa kateissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

  3. 3

    Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

  4. 4

    Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

  5. 5

    Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

  6. 6

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  7. 7

    Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

  8. 8

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  9. 9

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  10. 10

    37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

  2. 2

    Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

  3. 3

    Karmivat pakkaset piinaavat Venäjää – Siperiassa jopa -62 astetta, mittarikin hajosi

  4. 4

    Kaksi kirkon vaikuttajaa syyttää Johanna Korhosta ajojahdista – hylkäsivät yhteisen liikkeen

  5. 5

    Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

  6. Näytä lisää