Hilma

Kotimaa

Kirvesmurha jouluna 1996: Elinkautisvanki pääsee vapauteen, vaikka Rikosseuraamuslaitos olisi sitä vastaan

Julkaistu:

Helsingin hovioikeus päästää elinkautista vankeusrangaistusta suorittavan miehen ehdonalaiseen vapauteen, vaikka Rikosseuraamuslaitos ei olisi puoltanut vapautusta. Mies syyllistyi murhaan ja törkeään pahoinpitelyyn 25.12.1996.
Mies surmasi uhrin kahden muun henkilön kanssa potkimalla ja lyömällä tätä kirveellä päähän sekä ylävartaloon. Oikeuden mukaan teko oli törkeä, koska se oli kohdistunut avuttomana lattialla maanneeseen uhriin.

Rikosseuraamuslaitos ei olisi puoltanut miehen vapauttamista. Sen mielestä ehdonalaiseen vapauttamista vastaan puhui muun muassa se, että mies oli vankeusaikanaan syyllistynyt useisiin rikkeisiin.

Helsingin hovioikeus oli kuitenkin sitä mieltä, että miehen vapauttamista puolsi pitkä, yli 19 vuoden ajan istuttu vankeusaika.

– Hakijan rikoksissa ei ollut sellaista poikkeuksellisuutta, jolle tulisi antaa merkitystä vapauttamisharkinnassa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Vapauttamista puolsi myös se, että hakijan rangaistusajan suunnitelman tavoitteet olivat osittain edistyneet ja osittain toteutuneet, hovioikeus kirjoittaa medialle toimittamassaan ratkaisussaan.

Mies pääsee ehdonalaiseen vapauteen 1.6.2017. Se antoi asiassa ratkaisun tänään perjantaina.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  2. 2

    Synkkä arvio hapen riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

  3. 3

    Onko tässä syy Teuvo Teräväisen huimaan vireeseen? Suomen painonnostotähti: ”Tuloshyppäykset olivat todella nopeita”

  4. 4

    Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

  5. 5

    7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

  6. 6

    Lumisade vyöryy torstaina Ruotsista Suomeen – pohjoiseen povataan lunta jopa 25 cm

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Näin paljon sama suosikkilahja maksaa eri verkkokaupoissa – katso vertailu

  9. 9

    Max Verstappen ihmettelee Lewis Hamiltonin tekemisiä – ”Olen välillä todella hämilläni”

  10. 10

    Kutsuiko Mitro Repo rovastia alttarilla ”makkaramyyjäksi”? Kohupapin irtisanomista aletaan käsitellä käräjäoikeudessa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

  2. 2

    Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

  3. 3

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  4. 4

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  5. 5

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  6. 6

    Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

  7. 7

    Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

  8. 8

    7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

  9. 9

    Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

  10. 10

    90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  3. 3

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  4. 4

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  5. 5

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  6. 6

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  7. 7

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  8. 8

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  9. 9

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  2. 2

    Synkkä arvio hapen riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

  3. 3

    Onko tässä syy Teuvo Teräväisen huimaan vireeseen? Suomen painonnostotähti: ”Tuloshyppäykset olivat todella nopeita”

  4. 4

    Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

  5. 5

    7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

  6. Näytä lisää