Satu, Luukas

Kotimaa

Turvapaikanhakija tuomittiin yli kolmen vuoden vankeusrangaistukseen 14-vuotiaan tytön törkeästä raiskauksesta

Julkaistu:

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 19-vuotiaan miehen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä raiskauksesta kolmen vuoden ja yhden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Uhri oli 14-vuotias tyttö.
Rikos tapahtui Raisiossa viime vuoden marraskuussa.

Oikeuden laatiman julkisen selosteen mukaan uhri ja mies olivat tunteneet toisensa muutaman päivän ennen tekoa. Oikeuden mukaan uhri oli yllättävän tilanteen ja nuoren ikänsä takia lamaantuneessa sekä avuttomassa tilassa. Tämän takia hän ei ole kyennyt voimakkaasti puolustamaan itseään. Oikeus ei kerro julkisessa selosteessa teon luonteesta tarkempia yksityiskohtia.

Poliisi on kertonut aiemmin, että teko tapahtui yksityisasunnossa. Poliisi on kertonut aiemmin julkisuuteen, että mies oli ollut ennen tekoaan Suomessa noin vuoden ajan turvapaikanhakijana.

Mies väitti oikeudessa, että tyttö olisi ilmoittanut olevansa 16-vuotias ja muutenkin asiassa aloitteellinen. Mies myös kiisti syyllistyneensä rikoksiin. Oikeus piti kuitenkin tytön kertomusta luotettavana. Syytteiden puolesta puhui myös muu asiassa esitetty henkilötodistelu.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Asiassa esitetyt kirjalliset todisteet joko ovat tukeneet syytettä tai eivät ainakaan ole olleet ristiriidassa asianomistajan kertomuksen kanssa, oikeus kirjoittaa julkisessa selosteessaan.

Vankeusrangaistuksen lisäksi mies joutuu maksamaan uhrille 17 200 euron vahingonkorvaukset.

Oikeus määräsi Mohammed Said Abdallahin passituspaikaksi Turun vankilan.

Oikeus antoi asiassa tuomion tänään tiistaina. Tuomio ei ole siten vielä lainvoimainen.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Voice: Manuela Bosco ja Tuure Kilpeläinen seurustelevat

  2. 2

    Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

  3. 3

    Hanna Sumari avautui tv:ssä lapsena kokemastaan seksuaalisesta ahdistelusta – uskalsi kertoa aikuisen miehen teoista vasta 26 vuotta myöhemmin

  4. 4

    TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

  5. 5

    Keskustan kansanedustaja aloitti sanasodan kokoomusta vastaan: ”Neuvottelut ovat pelkkää farssia”

  6. 6

    Kommentti: Hallitus on hädässä – Sipilä on jo kysynyt Sdp:tä kokoomuksen tilalle

  7. 7

    Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

  8. 8

    Tiukka taisto kahden muodokkaan kaunottaren välillä – Lapin tyttö Meri, 21, kiri Fitnessmalli-kisan suosikiksi

  9. 9

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  10. 10

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? Khloé Kardashianin lemmekäs kuva hämmentää faneja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  2. 2

    Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

  3. 3

    Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

  4. 4

    Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

  5. 5

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  6. 6

    Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

  7. 7

    Helsinkiläinen Diana, 43, on geneettisesti sekä mies että nainen – päivittäin viestejä innostuneilta miehiltä

  8. 8

    Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

  9. 9

    Helsingin kaupunki antoi rakennuksen anarkistisille talonvaltaajille – 5 kuukauden vuokrat maksamatta: ”Prosessit eivät ole aivan kohdillaan”

  10. 10

    Entinen F1-kuski Johnny Herbert vertaa Mika Saloa ja Mika Häkkistä – ”Kun hänen kanssaan puhui, ajautui riitaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  4. 4

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  5. 5

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  6. 6

    Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

  7. 7

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  8. 8

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  9. 9

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  10. 10

    Niklas Herlin on kuollut

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Voice: Manuela Bosco ja Tuure Kilpeläinen seurustelevat

  2. 2

    Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

  3. 3

    Hanna Sumari avautui tv:ssä lapsena kokemastaan seksuaalisesta ahdistelusta – uskalsi kertoa aikuisen miehen teoista vasta 26 vuotta myöhemmin

  4. 4

    TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

  5. 5

    Keskustan kansanedustaja aloitti sanasodan kokoomusta vastaan: ”Neuvottelut ovat pelkkää farssia”

  6. Näytä lisää