Hilma

Kotimaa

Supo: Terrorismirikoksista syytetyn suomalaisen tapaus ei liity Suomeen

Julkaistu:

Britanniassa terrorismirikoksista epäillyn nuorukaisen tapaus ei kytkeydy suoraan Suomeen, suojelupoliisin ylitarkastaja Tuomas Portaankorva vahvistaa Ilta-Sanomille.
Hän kertoo, että mies on ollut useita vuosia ulkomailla.

– Mies on asunut ulkomailla usean vuoden ajan. Ja tällä hetkellä näyttäisi siltä, että tällä tapauksella ei ole kytköksiä Suomeen. Muuta emme voi asiasta sanoa, koska Britannian poliisi tutkii asiaa, Tuomas Portaankorva sanoo.

Keskusrikospoliisista kerrotaan Ilta-Sanomille, ettei se ole saanut asiaan liittyen virka-apupyyntöä.

Lontoon poliisi kertoo nettisivuillaan pidättäneensä miehen Stanstedin lentokentällä viime perjantaina. Ylen mukaan syyttäjä on katsonut, että miehen hallusta löytyi välineitä, joita olisi voinut hyödyntää taistelussa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Mies sai Britannian terrorilakien nojalla syytteet terrorismiin liittyvistä rikoksista sunnuntaina. Hänen asiaansa käsiteltiin oikeudessa Lontoossa tänään maanantaina.

19-vuotiasta miestä syytetään Lontoon poliisin mukaan osallisuudesta terrorismin suunnitteluun. Helsingin Sanomien mukaan miehen epäillään pyrkineen Romanian kautta Syyriaan ääri-islamilaiseen Isis-järjestöön. Se on vallannut suuria alueita Syyriassa ja Irakista. Järjestö tunnetaan julmista terroriteoistaan.

Miehen puolustus on kiistänyt syyllisyyden.

Ilta-Sanomien tekemän selvityksen mukaan mieheltä ei löydy aiempia rikostuomioita Suomen käräjäoikeuksista.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

  4. 4

    Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

  5. 5

    Onko tässä syy Teuvo Teräväisen huimaan vireeseen? Suomen painonnostotähti: ”Tuloshyppäykset olivat todella nopeita”

  6. 6

    Seija Kinnunen tilaa kaikki joululahjat verkosta – säästää satoja euroja vuodessa

  7. 7

    Näin paljon sama suosikkilahja maksaa eri verkkokaupoissa – katso vertailu

  8. 8

    7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

  9. 9

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  10. 10

    Huojentavia tietoja Krista Pärmäkosken terveydestä – kahdella muulla suomalaishiihtäjällä ongelmia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  4. 4

    Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

  5. 5

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  6. 6

    Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

  7. 7

    Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

  8. 8

    7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

  9. 9

    Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

  10. 10

    Prinsessa Madeleinella ja Chris-puolisolla on oma ”rakkauden kieli”: salaavat keskustelunsa sisällön ovelasti – olisitko arvannut?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  3. 3

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  4. 4

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  5. 5

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  6. 6

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  7. 7

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  8. 8

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  9. 9

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

  4. 4

    Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

  5. 5

    Onko tässä syy Teuvo Teräväisen huimaan vireeseen? Suomen painonnostotähti: ”Tuloshyppäykset olivat todella nopeita”

  6. Näytä lisää