Jari, Jalmari

Kotimaa

Poliisi varautuu uhkaan: Tuhannet jäävät Suomeen, kielteinen päätös ei estä turvapaikanhakijoita

Julkaistu:

Pakolaiskriisi
– Jos käännytyspäätöksen saanut ei poistu eikä saa myöhemmin oleskelulupaa muulla perusteella, hän on laittomasti maassa, Poliisihallituksen poliisitarkastaja Jukka Hertell sanoo.
Poliisi varautuu siihen, että Suomeen viime vuonna kohdistuneesta turvapaikanhakijoiden suuresta virrasta pahimmillaan jopa muutaman tuhannen henkilön joukko jäisi maahan kielteisestä turvapaikkapäätöksestä huolimatta.

Poliisihallituksen poliisitarkastaja Jukka Hertell sanoo Ilta-Sanomille, että todellisia lukumääriä on kuitenkin vielä hankala arvioida tässä vaiheessa.

Yllä olevalla ISTV:n videolla ensimmäisen käännytyspäätöksen saaneet albanilaiset lähtivät poliisisaattueessa kohti Albaniaa.

Kielteisen turvapaikkapäätöksen yhteydessä tehdään käännytyspäätös, jonka poliisi pyrkii panemaan täytäntöön viipymättä.

– Jos käännytyspäätöksen saanut ei poistu maasta eikä tule myöhemmin saamaan oleskelulupaa muulla perusteella, hän on laittomasti maassa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Laittomasti maahan jäävillä on suuri riski syrjäytyä, ajautua tekemään rikoksia tai joutua rikollisryhmien hyväksikäyttämäksi.

Viime vuonna Suomeen tuli yli 32 000 turvapaikanhakijaa. Sisäministeriöstä on arvioitu, että noin puolet voisi saada kielteisen päätöksen.

Hertell kertoo, että aiemmin poliisille tulleista maastapoistamispäätöksistä on jouduttu 15 prosentin kohdalla turvautumaan ns. pakkopalautukseen, jossa poliisi saattaa palautettavan kohdemaahan asti.

Puolet 32 000 turvapaikanhakijasta on 16 000, josta 15 prosenttia olisi 2 400 pakkopalautettavaa.

– Se on laskentakaava, jos arvioidaan karkeasti, Hertell kertoo.

Suomeen tulleista turvapaikanhakijoista oli viime vuonna Irakista 20 485, Afganistanista 5 214 ja Somaliasta 1 981, eli yhteensä liki 28 000 kaikkiaan 32 000:sta.

– Isoimmat ryhmät Suomeen tulleista ovat tätä kolmen ryhmää. Varmaan näistä tulee niitä, jotka eivät suostu palaamaan vapaaehtoisesti.

Suomi ei ole saanut solmittua palautussopimuksia

Tilanne on Suomelle ongelmallinen, koska pakkopalautukset eivät onnistu kyseisiin maihin.

Helsingin ulkomaalaispoliisin ylikomisario Kaj Wahlman sanoo, etteivät Irak, Afganistan ja Somalia ota vastaan pakkopalautuksia.

– Vapaaehtoisesti poistuvia on käsittääkseni mahdollista saada myös hankaliin maihin, Wahlman kertoo.

Pakkopalautuksia helpottaisivat palautussopimukset, joita Suomi on koettanut saada solmittua Irakin, Somalian ja Afganistanin kanssa. Suhtautuminen on kyseisissä maissa pakkopalautuksiin kuitenkin kielteinen.

– Olisi tärkeää saada takaisinottosopimukset, jotka helpottaisivat palautuksia, Hertell kertoo.

Hertell muistuttaa, että irakilaiset ovat peruneet turvapaikkahakemuksiaan ja poistuvat omaehtoisesti tai vapaaehtoisen paluujärjestelmän kautta.

– Trendi näyttää olevan nyt irakilaisten osalta, että heillä on aika laillakin halukkuutta palata kotimaahan.

Toinen seikka, jonka perusteella kielteisen päätöksen saaneet saattavat haluta lähteä, on viime kesänä tullut ulkomaalaislain muutos.

Enää oleskelulupaa ei myönnetä, jos ulkomaalaisen paluu jää sen vuoksi toteutumatta, että hän ei suostu palaamaan kotimaahansa tai pysyvään asuinmaahansa tai vaikeuttaa paluunsa järjestelyä.

– Lain mukaan myös vastaanottopalvelut lakkaavat.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

  2. 2

    Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

  3. 3

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  4. 4

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  5. 5

    Tulli epäilee: Torniolaismiehen kävelyreissuilla oli rikollinen tausta – salakuljetti yli 400 kiloa nuuskaa Suomeen

  6. 6

    Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

  7. 7

    Sisko HS:ssä: Down-tyttöä tuijotetaan ja haukutaan: ”Onks sun siskolla ees aivoja”

  8. 8

    Apumies-Markku purkaa salaa huutokauppakeisarin nahkatakin tuolinpäälliseksi – Akilta hervoton reaktio

  9. 9

    Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

  10. 10

    Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

  2. 2

    Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

  3. 3

    Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

  4. 4

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  5. 5

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  6. 6

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  7. 7

    Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

  8. 8

    188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

  9. 9

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  10. 10

    Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  7. 7

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  10. 10

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

  2. 2

    Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

  3. 3

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  4. 4

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  5. 5

    Tulli epäilee: Torniolaismiehen kävelyreissuilla oli rikollinen tausta – salakuljetti yli 400 kiloa nuuskaa Suomeen

  6. Näytä lisää