Facebookin arabiyhteisö kyseenalaistaa Sipilän johtajataidot – talo ei sittenkään avaudu turvapaikanhakijoille - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Facebookin arabiyhteisö kyseenalaistaa Sipilän johtajataidot – talo ei sittenkään avaudu turvapaikanhakijoille

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) vieraili syksyllä Oulussa Heikinharjun vastaanottokeskuksessa. Hän ilmoitti myöhemmin Ylen aamutelevisiossa, että antaa Kempeleessä sijaitsevan talonsa turvapaikanhakijoiden käyttöön.

Julkaistu: 2.2.2016 5:50

Sipilän puolison vitsailtiin säikähtäneen irakilaisia ruuanlaittovideoita.

Pääministeri Juha Sipilän Kempeleen kodin oven sulkeutuminen turvapaikanhakijoilta herätti vilkkaan keskustelun Suomen arabiankielisissä Facebook-ryhmissä, joissa on mukana turvapaikanhakijoita.

Virallinen syy perua Sipilän viime syksynä antama lupaus ottaa tyhjään kotiinsa turvapaikanhakijoita oli punaista valoa näyttänyt tuntemattoman tahon tekemä turvallisuusselvitys.

Kukaan keskustelijoista ei tuntunut uskovan tai edes millään tavalla noteeraavan selitystä.

Sen sijaan osa keskustelijoita naureskelee Sipilälle, suurempi osa arvostelee voimakkaasti hänen johtajaominaisuuksiaan.

Keskustelussa ihmetellään, kuinka Sipilä voi johtaa maataan, jos hän, kuten moni keskustelija tilanteen tulkitsee, pelkää arvostelua ja peruu lupauksiaan ulkoisten paineiden vuoksi.

Keskustelijat eivät silti ainakaan suoraan yhdistä taloasiassa perääntymistä Sipilän hallituksen lukuisiin sisäpoliittisiin perääntymisiin.

Sama ajatus Sipilän johtajaominaisuuksien puuttumisesta toistuu läpi keskustelun.

Sipilää luonnehditaan tästä syystä jopa pelottavan heikoksi persoonaksi ja hänen perääntymistään pidetään häpeällisenä.

Eräs keskustelija kuitenkin muistutti Kempeleen raiskaustapauksesta ja sikäläisestä pakolaisvastaisesta mielenosoituksesta ja arveli, että Sipilän talo olisi varmasti poltettu, jos sinne olisi asettunut turvapaikanhakijoita.

Hiukan kevyempiäkin sävyjä keskusteluista löytyy. Joku arveli Sipilän puolison nähneen nettivideoita irakilaisten ruuanlaitosta ja pelästyneen talonsa ja astiastonsa puolesta.

Eräs kiteytti näkemyksensä huutonauruksi.