Jouko

Kotimaa

Väitetyistä seksin ostoyrityksistä turvapaikanhakijoilta nousi kohu – näin vastaa poliisi

Julkaistu:

Helsinki
Helsingin poliisi ei ole saanut rikosilmoituksia siitä, että suomalaisnaiset olisivat yrittäneet ostaa seksiä alaikäisiltä turvapaikanhakijoilta, sanoo rikosylikomisario Jonna Turunen.
Helsingin poliisi ei ole saanut rikosilmoituksia siitä, että suomalaisnaiset olisivat yrittäneet ostaa seksiä alaikäisiltä turvapaikanhakijoilta, sanoo rikosylikomisario Jonna Turunen STT:lle.

Turusen mukaan tieto asiasta on heille uusi.

Svenska Yle ja Ilta-Sanomat kertoivat, että suomalaisnaisten epäillään yrittäneen ostaa seksiä Suomeen yksin tulleilta alaikäisiltä turvapaikanhakijoilta. Diakonissalaitoksen työntekijän mukaan palveluksista olisi tarjottu 20 euroa joulun aikaan Helsingin rautatieasemalla.

Työntekijä pitää ainakin kahta iskuyritystä varmana. Hän kuitenkin epäilee tapauksia olevan enemmän.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

DIAKONISSALAITOKSEN toimialajohtaja Marja Pentikäinen sanoo, että hänen tietoonsa on tullut vain yksi tapaus, josta on tehty lastensuojeluilmoitus. Mahdollisen rikosilmoituksen tarve selvitetään vasta sen jälkeen.

– On vaikea sanoa, miten edetään, koska asian selvitys on vielä kesken.

Pentikäinen sanoo, että hänellä ei ole varmaa tietoa siitä, paljonko tapauksia on. Laajasta ilmiöstä hänen mukaansa ei kuitenkaan voida puhua, vaikka asia onkin vakava.

HÄNEN mukaansa tieto asiasta on saatu keskusteluilla lasten kanssa. Asiasta ei ole kuitenkaan helppo keskustella kieli- ja kulttuurierojen takia.

– Tämä on häveliäs juttu pojille. Toisesta kulttuurista tulevat nuoret eivät ole tottuneet puhumaan seksiasioista tai vuorovaikutuksesta miehen ja naisen välillä, hän sanoo.

Myöskään Aseman lapset ry:n toiminnanjohtajan Christian Wentzelin mukaan ei voida puhua laajasta ilmiöstä.

– Meidän tietoomme ei ole tullut tällaisia seksin ostoyrityksiä. Tämä lehdissä ollut tapaus on meillekin uusi tieto.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Roskiksia lentokentällä kaivellut koditon käveli ulos 300 000 euron rahasäkkien kanssa – ” Luulimme, että sen täytyi olla joku juoni”

  2. 2

    Trumpin kohuavustaja irtisanoutui – WSJ: Raahattiin pois Valkoisesta talosta väkivalloin

  3. 3

    Toni Wirtanen laukoi suorat sanat TVOF-pestistä – tajusi tuomarin tuolin käännyttyä harmillisen totuuden joistakin kilpailijoista

  4. 4

    Mitä sinä näet kuvassa? Psykologin tekemä optinen illuusio hämää melkein kaikkia – paljastaa ”heikkouden”

  5. 5

    Japanin rannikolle ajautui jälleen aave­laiva – se voi olla merkki pohjois­korealaisten kasvavasta epä­toivosta

  6. 6

    Sanna Marin Aamulehdelle: Mieskansanedustajalta ”törkeä teko” Linnan juhlissa 2016

  7. 7

    Kari Lehtonen teki suomalaista NHL-historiaa

  8. 8

    Piirit ovat pienet! Tiesitkö, että nämä kaikki suomalaiset julkkikset ovat keskenään sukua?

  9. 9

    IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Ei laittanut Paavo paikkoja palamaan”

  10. 10

    Pikkupoika sai tädiltään ison perinnön – oma isä kavalsi rahat katalalla tempulla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

  2. 2

    Piirit ovat pienet! Tiesitkö, että nämä kaikki suomalaiset julkkikset ovat keskenään sukua?

  3. 3

    Aamukahvi väärään kurkkuun: Jounin kaupan Michele Kaulanen sai pankilta kauhean yllätyksen – ”3,6 miljoonaa euroa lainasaamisia erääntyy”

  4. 4

    Janne Ahonen sai tarpeekseen ja palasi kotiin – ”Meni hermo siihen touhuun”

  5. 5

    Toni Wirtanen laukoi suorat sanat TVOF-pestistä – tajusi tuomarin tuolin käännyttyä harmillisen totuuden joistakin kilpailijoista

  6. 6

    Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

  7. 7

    Norjan kruununprinsessa Mette-Marit ilmestyi Nobel-juhlallisuuksiin halpisketjun leningissä – olikin mieletön näky

  8. 8

    Katariina Souri järkyttyi: sai psykiatrilta kaksi eri diagnoosia – kärsii mielenterveysongelmista

  9. 9

    Kommentti: Näin Paavo Väyrynen lasketteli luikuria ensimmäisessä presidentti­tentissään

  10. 10

    The Voice of Finlandiin suuri sääntömuutos – myös yksi juontajista vaihtuu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

  2. 2

    Mies otti kuvan lentokentällä – some raivostui takana jonottaneen naisen törkeästä käytöksestä: ”Onpa hänellä otsaa”

  3. 3

    Upea puku meni monelta täysin ohi – onko tässä sittenkin Linnan kaunein asu?

  4. 4

    Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

  5. 5

    Varoitus! Raa’assa piparitaikinassa voi piillä terveysriski

  6. 6

    Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

  7. 7

    Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

  8. 8

    Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

  9. 9

    Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

  10. 10

    Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Roskiksia lentokentällä kaivellut koditon käveli ulos 300 000 euron rahasäkkien kanssa – ” Luulimme, että sen täytyi olla joku juoni”

  2. 2

    Trumpin kohuavustaja irtisanoutui – WSJ: Raahattiin pois Valkoisesta talosta väkivalloin

  3. 3

    Toni Wirtanen laukoi suorat sanat TVOF-pestistä – tajusi tuomarin tuolin käännyttyä harmillisen totuuden joistakin kilpailijoista

  4. 4

    Mitä sinä näet kuvassa? Psykologin tekemä optinen illuusio hämää melkein kaikkia – paljastaa ”heikkouden”

  5. 5

    Japanin rannikolle ajautui jälleen aave­laiva – se voi olla merkki pohjois­korealaisten kasvavasta epä­toivosta

  6. Näytä lisää