Aune, Oona

Kotimaa

Katso grafiikka: Näin tuuli vaikuttaa pakkasen purevuuteen – varo paleltumisvaaraa

Julkaistu:

Talvi
Navakka ja puuskainen itäkoillisesta puhaltava tuuli on lisännyt keskiviikon aikana pakkasen purevuutta etelärannikolta Oulun korkeudelle saakka.
– Tuulet ovat voimakkaita, puuskissa 15–20 metriä sekunnissa. Ei se puita kaada, mutta pöllyttää lunta ja kinostaa pakkaslunta, sanoo päivystävä meteorologi Paavo Korpela Ilmatieteen laitokselta.

Lunta on pyryttänyt ja pölissyt navakassa tuulessa keskiviikon aikana erityisesti maan keskiosissa ja idässä. Pakkasta on lumimyräkkäalueilla mitattu päivän mittaan toistakymmentä astetta.

Meteorologi Korpelan mukaan on melko harvinaista, että vastaavanlaiset lämpötilat yhdistyvät navakkaan tuuleen.

Kireä pakkanen ja navakka tuuli ovat hyytävä yhdistelmä. Esimerkiksi 13 asteen pakkasella pakkasen purevuus painuu tuulen puhaltaessa 10 metriä sekunnissa jo -25 asteeseen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kun pakkasta on 21 astetta ja tuuli puhaltaa 10 metriä sekunnissa, tuntuu pakkanen jo -35 asteelta. Tuossa tilanteessa on jo vaara saada paleltumisvammoja.

Oheisella videolla meteorologi Anniina Törmä kertoo keskiviikon säästä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hittisarja Frendien oudot juonenkäänteet hämmentävät edelleen – oletko huomannut näitä mokia?

    2. 2

      Suuri tulipalo Raaseporissa: Neljä rivitalon huoneistoa tulessa

    3. 3

      Viveca Lindfors lähetti kipakat terveiset Emmi Peltoselle – Susanna Rahkamo: ”Ihan kaikkea ei pidä tulkita kirjaimellisesti”

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä vaalikeskustelua: Väyrynen kuumensi Niinistöä – ”Aika monessa asiassa väärässä”

    5. 5

      Napakymppimatka aiheutti karvaan pettymyksen – ”Fiilis paikasta hyvin neuvostoliittomainen”

    6. 6

      Napakymppi-pari joutui karmivaan tilanteeseen Islannin-matkallaan: Lentokone teki yhtäkkiä hätälaskun – palasivat kotiin viime perjantaina

    7. 7

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    8. 8

      Silminnäkijä kertoo hetkestä, jolloin Maria Lund, 34, pyörtyi täyden katsomon edessä – ”Tajusin, että se oli totisinta totta”

    9. 9

      Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

    10. 10

      Telkin perheen lentopiina Kanarialla: Raskaana oleva vaimo letkuihin, 15-vuotias tyttö yksin kotiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    3. 3

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    4. 4

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    5. 5

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    6. 6

      Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

    7. 7

      Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    8. 8

      Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

    9. 9

      Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

    10. 10

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    6. 6

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    7. 7

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    10. 10

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hittisarja Frendien oudot juonenkäänteet hämmentävät edelleen – oletko huomannut näitä mokia?

    2. 2

      Suuri tulipalo Raaseporissa: Neljä rivitalon huoneistoa tulessa

    3. 3

      Viveca Lindfors lähetti kipakat terveiset Emmi Peltoselle – Susanna Rahkamo: ”Ihan kaikkea ei pidä tulkita kirjaimellisesti”

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä vaalikeskustelua: Väyrynen kuumensi Niinistöä – ”Aika monessa asiassa väärässä”

    5. 5

      Napakymppimatka aiheutti karvaan pettymyksen – ”Fiilis paikasta hyvin neuvostoliittomainen”

    6. Näytä lisää