Poliisiylijohtaja ottaa kantaa kohuun: ”Seksuaalirikokset julkisilla paikoilla eivät ole Suomessa uusi ilmiö”

rac

Julkaistu:

Seksuaalirikokset
Apulaispoliisipäällikkö Ilkka Koskimäen lausunnot seksuaalirikoksista johtivat Helsingin poliisin myrskyn silmään. Nyt asiaa kommentoi poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen.
Kohun taustalla on Ilkka Koskimäen haastattelu brittilehti Telegraphissa.

Koskimäki kertoi haastattelussa, että Helsinkiin on turvapaikanhakijoiden mukana rantautunut uudenlainen seksuaalirikollisuuden muoto, jota todistettiin etenkin uudenvuodenyönä Helsingin keskustassa.


Koskimäki viittasi ilmiöön myös Ilta-Sanomien haastattelussa. Jutut luettavissa täällä ja täällä.

– Uutta on, että naisiin kohdistuu enemmän seksuaalista ahdistelua, johon liittyy seurantaa, eli kaverit lähtevät seuraamaan naisia, käyvät käsiksi ja suutelevat väkisin ja tekevät pahimmassa tapauksessa vakavia tekoja, mistä on tuomioitakin tullut, sanoi Koskimäki.

Yllä oleva video on kuvattu Helsingin poliisin tiedotustilaisuudesta viime joulukuussa. Siinä poliisipäällikkö Lasse Aapio ja apulaispoliisipäällikkö Ilkka Koskimäki kertoivat muun muassa turvapaikanhakijoihin liittyvästä rikollisuudesta.

Tahallista vääriymmärtämistä

Koskimäen lausunto herätti viikonlopun aikana paljon erilaista kuohuntaa.

Apulaispoliisipäällikön tietoihin seksuaalirikollisuudesta otti kantaa muun muassa oikeus- ja kriminaalipsykologian arvostettu asiantuntija, psykologian tohtori Helinä Häkkänen-Nyholm.

Hyvä Helsingin apulaispoliisipäällikkö Ilkka Koskimäki, Olette The Telegraph –lehdelle antamassanne haastattelussa...

Posted by PsyJuridica Oy on Saturday, 9 January 2016


– Tein vuonna 2003 keskusrikospoliisissa akatemiatutkijana toimiessani tutkimuksen tuntemattomiin kohdistuneista raiskauksista Suomessa. Tutkimusta varten luin läpi kaikki poliisin rikosilmoitusjärjestelmässä (vuodesta 1992 alkaen) olleet raiskausta koskevat rikosilmoitukset, joissa tutkinta oli päättynyt ja tekijä identifioitu. Niitä oli tuolloin yhteensä 1442 kappaletta. Näistä erottelin ne ilmoitukset, joissa raiskauksen tekijä oli uhrilleen selkeästi entuudestaan täysin tuntematon, kirjoittaa Häkkänen-Nyholm.

– Tällaisia raiskauksia löytyi 100 kappaletta ja niissä oli 93 tekijää (kuusi henkilöä oli syyllistynyt useampaan kuin yhteen raiskaukseen). Tekijöistä 26 oli taustaltaan ulkomaalaisia, loput olivat syntyperäisiä suomalaisia. Teoista yli puolet oli tapahtunut ulkotiloissa kuten puistossa, kadulla, metsäpolulla tai porttikongissa.

Nettipoliisi, ylikonstaapeli Marko Forss puolestaan katsoi, että kohu on käynnistynyt tahallisesta väärinymmärtämisestä.

"Poliisiylijohtaja Kolehmainen hyväksyy rasistiset katupartiot" ja "Helsingin apulaispoliisipäällikkö Koskimäki pitää...

Posted by Marko "Fobba" Forss on Monday, 11 January 2016


– Olisi melko epä-älyllistä väittää, ettei vuosikausia poliisin töitä tehnyt Koskimäki ymmärtäisi, että naisia on ahdisteltu seksuaalisesti jo iät ja ajat. Kuitenkin moni taho tarttui tähän kiinni ja irvaili asian suhteen pitkin somea. Mielestäni se oli MV-lehden tasoista väärinymmärtämistä.

”Avoimuus on hyvä asia”

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen kommentoi Ilta-Sanomille, että tiedot uudenvuoden yön tapahtumista ovat edelleen epäselvät. Poliisi on saanut myös jälkikäteen uusia ilmoituksia.


– Helsingin poliisi on arvioinut, että seksuaalirikosten luonne julkisilla paikoilla on muuttunut ja on halunnut tästä informoida kansalaisia. Avoimuus on hyvä asia, sanoo Kolehmainen Koskimäen lausunnoista.

– Haluan kuitenkin sanoa sen, että seksuaalirikokset julkisilla paikoilla eivät ole Suomessa uusi ilmiö. Ihmisen koskemattomuus on ehdoton, ja yksikin raiskaus on liikaa. Poliisin ensisijainen tehtävä on estää ne ennalta.

Apulaispoliisipäällikkö Ilkka Koskimäki sanoi Ilta-Sanomien haastattelussa, että uutta olisi muun muassa uhrien seuraaminen. Onko näin ja minkälaisesta tapausmäärästä konkreettisesti puhutaan?

– Helsingin poliisikomentaja on ilmoittanut käynnistävänsä selvityksen siitä, missä laajuudessa ulkomaalaisten miesten suomalaisiin naisiin kohdistamaa ahdistelua on uudenvuoden yönä tapahtunut. Odotamme sen tuloksia.

– Poliisihallitus tiedottaa tämän kuun aikana valtakunnallisista rikostilastoista, myös seksuaalirikoksista.

Mitä mieltä olette #lääppijät-kampanjasta, jonka Koskimäen haastattelu kirvoitti?

– Se on varmasti lisännyt tietoisuutta seksuaalisesta ahdistelusta. Jos kuitenkin epäilet rikosta, ota yhteyttä poliisiin.