Saana, Saini

Kotimaa

Itärajalla takavarikoidaan stilettejä, sähkölamauttimia ja teleskooppipamppuja – rajavartijat kuulevat luovia selityksiä

Julkaistu:

Rajavalvontaviranomaiset takavarikoivat lähes päivittäin vaarallisiksi esineiksi ja ampuma-aseiksi luokiteltuja välineitä Suomen ja Venäjän rajalla. Esineiden hallussapidolle esitetään joskus mielikuvituksellisia selityksiä.
– Näyttää siltä, että Venäjällä vaarallisten esineiden mukana kantaminen oman turvallisuuden vuoksi on maan tapa, toteaa Kaakkois-Suomen rajavartioston rikostorjuntayksikön päällikkö, majuri Mikko Lehmus.

Kaakkois-Suomen rajavartioston neljän ylityspaikan kautta kulkee noin 80 prosenttia Venäjältä Suomeen maateitse tulevista ihmisistä. Vuosittain kyseisillä rajanylityspaikoilla aloitetaan esitutkinta noin sadasta vaarallisen esineen hallussapidosta ja muutamista kymmenistä ampuma-aserikoksista. Viimeksi mainitut liittyvät useimmiten kumiluotiaseiden hallussapitoon.

Yleisin selitys vaarallisen välineen hallussapidolle on, että esinettä kannetaan mukana itsepuolustusta varten.

Kaikkea on kuultu kalojen tainnuttamisesta kulkukoirien hätyyttämiseen.

Myös luovempia selityksiä kuullaan jatkuvasti. Joulukuun alussa Imatran rajanylityspaikalla venäläisauton kuljettaja sanoi pitävänsä stilettiä mukanaan makkaran ja leivän leikkaamista varten. Marraskuun lopussa Nuijamaalla teleskooppipampun hallussapidosta narahtanut venäläiskuski puolestaan kertoi käyttävänsä esinettä rengastunkin lisävipuna.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Kaikkea on kuultu kalojen tainnuttamisesta kulkukoirien hätyyttämiseen. Kun järkevästi harkitseva ihminen punnitsee asiaa, nämä näyttäytyvät useimmiten aika lailla selityksinä, Lehmus sanoo.

Yleisin vaarallinen esine, joka rajalla tulee vastaan, on sähkölamautin. Niiden kantajat ovat Lehmuksen mukaan pääasiassa miehiä, mutta naisiakin on joukossa.

Tiedottaminen ei tepsinyt

Usein kiinni jääneet sanovat, etteivät tienneet sähköpamppujen ja -lamauttimien hallussapidon olevan kiellettyä Suomessa. Esimerkiksi joulukuun alussa Nuijamaalla paljastui rajatarkastuksessa sähkölamauttimen ja taskulampun yhdistelmä, kun venäläismies otti esineen itse esille avatakseen sillä autossa olleen paketin.

Rajavartiolaitos on pyrkinyt tiedottamaan venäläisille Suomen lainsäädännöstä pitämällä tiedotustilaisuuksia ja laittamalla tiedotteita lähetystöjen ja konsulaattien verkkosivuille.

– Näköjään muutamien vuosien tehostetun tiedottamisenkaan seurauksena ei ole saatu määriä oleellisesti laskemaan, tosin eivät ne ole nousseetkaan. Ehkä kyse on paljolti välinpitämättömyydestä, Lehmus sanoo.

– Tietämättömyys on yleisin syy, johon vedotaan, mutta usein kun asiaa selvitetään, ihmisillä on kuitenkin ollut jokin taustatieto asiasta. Se on aina helppo selitys, että en tiennyt.

Kaikki jutussa mainitut yksittäistapaukset käsitellään aikanaan Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa. Esineiden löytyminen johtaa lähes poikkeuksetta käräjäoikeuden langettamaan sakkotuomioon. Useimmiten rangaistus on 30–50 päiväsakkoa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    AP: Pohjois-Korea antoi varoituksen – ”Ydinsota voi syttyä minä hetkenä hyvänsä”

  2. 2

    Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

  3. 3

    Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

  4. 4

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  5. 5

    Halla-aho kommentoi PS:n piiripomon loikkausta Facebookissa: ”Tämä seikka selittäneekin arvopohjan äkillistä löytymistä”

  6. 6

    Kuvat: Hirmumyrsky Ophelia kietoi Britannian aavemaiseen punaiseen harsoon – ”Tämä ei ole apokalypsi!”

  7. 7

    Tälle Pohjois-Korean mahdille ei naura enää kukaan – NYT: 6000 hengen ”armeija” ja ”lähes täydellinen ase”

  8. 8

    Nanna Karalahti avautui tabu-aiheesta radiossa – ei halua lopettaa poikansa imettämistä: Juontaja äimistyi

  9. 9

    Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

  10. 10

    Huippukokki tekee jauhelihakastikkeen vallankumouksellisella tavalla – ja se kannattaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  2. 2

    Huippukokki tekee jauhelihakastikkeen vallankumouksellisella tavalla – ja se kannattaa

  3. 3

    Yksi sana saa Ensitreffit alttarilla -vaimon polttamaan päreensä – ”Se on minulle punainen vaate”

  4. 4

    Voihan maanantai! Jaajo Linnonmaa julkaisi rehellisen kuvan radiotyöstä – ”Minuutti ennen lähetystä”

  5. 5

    Aamuposti: Onko seteliisi painettu nämä kaksi tunnusta? Siitä voidaan pulittaa jopa 1100 euroa

  6. 6

    Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

  7. 7

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  8. 8

    Pink lähetti Eminemille rakkaudentäyteisen ja suoran sähköpostin – räppäri kuittasi sen vain yhdellä sanalla

  9. 9

    Maajussi-Aapon käytös pelästyttää morsianehdokkaan: kahvinkeitto johtaa epäilyihin ja hampaiden kiristelyyn – ”Ei uskalla sanoa mitään”

  10. 10

    Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

  2. 2

    Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

  3. 3

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  4. 4

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  5. 5

    Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

  6. 6

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  7. 7

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  8. 8

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  9. 9

    Niklas Herlin on kuollut

  10. 10

    Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    AP: Pohjois-Korea antoi varoituksen – ”Ydinsota voi syttyä minä hetkenä hyvänsä”

  2. 2

    Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

  3. 3

    Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

  4. 4

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  5. 5

    Halla-aho kommentoi PS:n piiripomon loikkausta Facebookissa: ”Tämä seikka selittäneekin arvopohjan äkillistä löytymistä”

  6. Näytä lisää