Nuorisotyöntekijät joukkoahdisteluista: Kansalaistori ollut villi paikka – ”Saa nähdä, millaiseksi ilmiö muodostuu talven jälkeen”

Julkaistu:

Ahdistelu
Nuorisotyöntekijöiden mukaan syksyllä isot miesporukat ahdistelivat tyttöjä ja nuoria naisia.
Nuoria auttavaa katutyötä tekevät ammattilaiset ovat samoilla linjoilla Helsingin poliisijohdon kanssa siitä, että lähestymisyritykset ovat lisääntyneet Helsingin katukuvassa. Nuorten parissa työskentelevän Aseman Lapset -järjestön työntekijät ovat syksystä lähtien olleet yhteydessä poliisiin ja kertoneet ahdisteluista.

Lähestymisyritykset alkoivat nuorisotyötä tekevien mukaan lisääntyä syksyllä, kun maahan saapui turvapaikanhakijoita. Ahdistelun kohteina ovat olleet alaikäiset tytöt ja nuoret aikuiset naiset.

Aseman Lapset ry:n hankepäällikkö Heikki Turkka sanoo, että Helsingin Kansalaistori on ollut viime vuodet villi paikka nuorille ja nuorille aikuisille.

– Iso virta miehiä tuli pyörimään ulkotiloihin. He olivat siellä, missä oli paljon ihmisiä.

Turkka sanoo, että syksyllä liikkeellä oli isommat 30-50 hengen miesporukat. Ahdistelevia miesporukoita ei ole enää viime aikoina näkynyt.

– Luulen, että kun kylmät tulivat, toiminta siirtyi niin sanotusti puolijulkisiin tiloihin. Siellä on aikuisia paikalla. Saa nähdä, millaiseksi tämä ilmiö muodostuu talven jälkeen.

 

Siellä on myös minun ikäisiäni viisikymppisiä äijiä viheltelemässä.

Viimeaikaiset lähestymisyritykset ovat Turkan mukaan olleet lähinnä yksittäisiä yrityksiä.

Lähestymisyritykset ovat näkyneet tyttöihin ja nuoriin naisiin kohdistuneena kiinnostuksena. On viheltelyä ja keskustelua.

Turkka sanoo, ettei työntekijöiden silmiin sattunut syksyllä mitään sellaista, joka olisi sopinut rikosnimikkeen alle. Nuorisotyöntekijät näkivät kuitenkin huolestuttavia merkkejä.

– Näimme enteitä, mitä saattaa käydä, jos paikalla ei ole turvallisia aikuisia. Kun näimme, että kiinnostusta on aika paljon, ilmoitimme asiasta poliisille.

Ilmoitusten jälkeen poliisi alkoi jalkautua enemmän Kansalaistorille.

Vastaanottokeskusten lähettyviltä on kerrottu, miten kiinnostusta on ollut toiseen suuntaan. Seikkailunhaluiset tytöt ovat etsiytyneet uusien tulijoiden seuraan.

 

Saa nähdä, millaiseksi tämä ilmiö muodostuu talven jälkeen.

Turkka sanoo, että ilmiö on näkynyt Helsingin katukuvassa.

– Kautta aikojen etnisyys on kiinnostanut. Kyllähän kodeissa kannattaa käydä keskustelua asiasta.

Turkka lisää, että silmiin on sattunut kaikenlaista. On säälittävän näköisiä yrityksiä.

– Siellä on myös minun ikäisiäni viisikymppisiä äijiä viheltelemässä.

Turkka haluaa vastapainoksia sanoa, että ahdistelijoiden joukossa on myös kantasuomalaisia aikuisia.

– Olen viiden vuoden aikana nähnyt kaikenlaista. Jos meitä huolestuttaa joku asia, me ilmoitamme poliisille.