Saana, Saini

Kotimaa

Poliisikoira pelasti hämärämiehen – oli kylvänyt peräänsä tyhjiä lonkerotölkkejä

Julkaistu:

Usein poliisin kanssa vaikeuksissa ollut mies joutuikin turvautumaan poliisin apuun, kun hän eksyi metsään Muuramen seudulla.
Huhtikuussa tapahtunut etsintätehtävä nousi uudestaan pinnalle, kun mukana ollut poliisikoira Tito palkittiin hengenpelastusviirillä.

Poliisin mukaan ilmoitus metsään eksyneestä miehestä saatiin hätäkeskuksen kautta. Sekavalta vaikuttanut mies kertoi lähteneensä Jyväskylän Keltinmäestä ja viettäneensä metsässä jo toista vuorokautta.

Eksyneellä miehellä oli tilillään runsaasti rikoksia. Ensi alkuun tehtävän todenperäisyys herättikin epäilyksiä, ennen kuin mieheen saatiin yhteys hätäkeskuksen kautta.

Sim-kortitonta puhelinta ei aluksi saatu paikannettua, joten etsinnät aloitettiin Keltinmäen suunnasta. Myöhemmin sim-kortti löytyi ja kännykkä paikannettiin Muuramen ja Kuusanmäen seudulle. Poliisi tarkensi etsintäalueen edelleen Mäenkylän alueelle, josta mies kertoi kuulevansa poliisin sireenien äänen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tässä vaiheessa puhelimen akku oli kuitenkin jo vähissä ja miehen kunto heikkenemässä. Tapahtumista raportoinut vanhempi konstaapeli kertoo Suomen Poliisikoirayhdistyksen mukaan, että miehen ääni alkoi kuulostaa puhelimessa epätoivoiselta ja hän sanoi olevansa kylmissään.

Etsintöihin hälytettiin Rajavartiolaitoksen helikopteri, ja poliisin koirapartio lähti metsään haarukoimaan aluetta. Partio ei kuullut eksyneen huutoja, eikä mies lopulta vastannut enää puhelimeenkaan. Tässä vaiheessa myös toinen koirapartio pyysi lupaa aloittaa etsinnät toisella puolella aluetta.

Jäljiltä löytyi lonkerotölkkejä

Koirapartiossa mukana ollut vanhempi konstaapeli kertoo, että partio oli aiemmin ajanut kesämökin ohi ja tiellä maannut pahvimuki oli kiinnittänyt heidän huomionsa.

– Päästyämme mukin luokse koira otti ilmavainun suoraan viereisen mökin pihaan. Tästä matka jatkui pihassa olleen mökin sisään etuoven kautta, konstaapeli kirjoittaa Poliisikoira-lehdessä julkaistussa kertomuksessa.

Ovessa näkyi murtojälkiä, ja mökin sisällä oli pengottu paikkoja. Partio lähti poliisikoira Titon johdolla seuraamaan mökiltä takametsään johtanutta jälkeä.

Matkan varrelta löytyi monenlaista anastetuksi epäiltyä tavaraa, muun muassa kelloja, tauluja ja voimapihtejä. Jäljiltä löytyi myös tyhjiä lonkerotölkkejä.

Matkan varrelta löytyi monenlaista anastetuksi epäiltyä tavaraa, muun muassa kelloja, tauluja ja voimapihtejä. Ilmeisesti jano oli yllättänyt murtautujan, sillä jäljiltä löytyi myös tyhjiä lonkerotölkkejä.

Jälki johti kuusikon laitaan, josta löytyi myös kaksi jätesäkillistä tavaraa. Poliisikoira päästettiin vapaaksi henkilöetsintään, mutta selkeää suuntaa ei enää saatu eikä huuteluihin vastattu.

Etsintä jatkui pitkään. Koira alkoi väsyä lumihangessa juoksemisesta, puhelinpaikannukset antoivat ristiriitaisia tietoja ja usko miehen löytymisestä metsästä alkoi hiipua.

Kertoi poliisikoiran puraisseen

Lopulta eksynyt mies löytyi poliisin viimeisellä varmistuskierroksella. Muutaman sadan metrin jälkeen Tito-koira katosi partion näkyvistä, ja pian etuvasemmalta jyrkän rinteen päältä alkoi kuulua haukkua. Välillä haukku katkesi ja kuului miehen huutoa.

– Ensimmäisenä ajatuksena oli, että mitähän siellä tapahtuu. Haukku kuului jyrkästä rinteestä, jonka ylös juoksu toi hieman oksennusta suuhun, konstaapeli muistelee kertomuksessaan eläväisesti.

Kun poliisikaksikko ehti paikalle, heitä odotti melkoinen näky: hangessa makaava mies huitoi käsillään poliisikoiraa, joka haukkui hänen päällään. Miehen mukaan kuonokoppansa irrottanut koira oli rytäkässä myös puraissut häntä.

Pahasti kylmettynyt mies ei kyennyt nousemaan jaloilleen ja hän reagoi huonosti poliisin kysymyksiin. Hänet käärittiin lämpöpeitteeseen, kannettiin rankalaudalla moottorikelkalle ja sieltä ambulanssille. Matka jatkui keskussairaalaan ja teho-osastolle tarkkailuun.

Tito-koiralle myönnettiin miehen löytämisestä Suomen Poliisikoirayhdistys ry:n hengenpelastusviiri.
Näitä luetaan!
  1. 1

    AP: Pohjois-Korea antoi varoituksen – ”Ydinsota voi syttyä minä hetkenä hyvänsä”

  2. 2

    Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

  3. 3

    Kuvat: Hirmumyrsky Ophelia kietoi Britannian aavemaiseen punaiseen harsoon – ”Tämä ei ole apokalypsi!”

  4. 4

    Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

  5. 5

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  6. 6

    Halla-aho kommentoi PS:n piiripomon loikkausta Facebookissa: ”Tämä seikka selittäneekin arvopohjan äkillistä löytymistä”

  7. 7

    Tälle Pohjois-Korean mahdille ei naura enää kukaan – NYT: 6000 hengen ”armeija” ja ”lähes täydellinen ase”

  8. 8

    Huippukokki tekee jauhelihakastikkeen vallankumouksellisella tavalla – ja se kannattaa

  9. 9

    Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

  10. 10

    Sieppaaja kertoi Afganistanissa vangitun perheen isälle Trumpin noususta presidentiksi – ”Ei käynyt edes mielessä, että hän olisi voinut olla vakavissaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  2. 2

    Huippukokki tekee jauhelihakastikkeen vallankumouksellisella tavalla – ja se kannattaa

  3. 3

    Yksi sana saa Ensitreffit alttarilla -vaimon polttamaan päreensä – ”Se on minulle punainen vaate”

  4. 4

    Voihan maanantai! Jaajo Linnonmaa julkaisi rehellisen kuvan radiotyöstä – ”Minuutti ennen lähetystä”

  5. 5

    Aamuposti: Onko seteliisi painettu nämä kaksi tunnusta? Siitä voidaan pulittaa jopa 1100 euroa

  6. 6

    Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

  7. 7

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  8. 8

    Pink lähetti Eminemille rakkaudentäyteisen ja suoran sähköpostin – räppäri kuittasi sen vain yhdellä sanalla

  9. 9

    Maajussi-Aapon käytös pelästyttää morsianehdokkaan: kahvinkeitto johtaa epäilyihin ja hampaiden kiristelyyn – ”Ei uskalla sanoa mitään”

  10. 10

    Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

  2. 2

    Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

  3. 3

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  4. 4

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  5. 5

    Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

  6. 6

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  7. 7

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  8. 8

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  9. 9

    Niklas Herlin on kuollut

  10. 10

    Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    AP: Pohjois-Korea antoi varoituksen – ”Ydinsota voi syttyä minä hetkenä hyvänsä”

  2. 2

    Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

  3. 3

    Kuvat: Hirmumyrsky Ophelia kietoi Britannian aavemaiseen punaiseen harsoon – ”Tämä ei ole apokalypsi!”

  4. 4

    Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

  5. 5

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  6. Näytä lisää