Kotimaa

Staffan-myrsky iski Ruotsiin, ulkona liikkumista ei suositella – saapuu Suomeen tapaninpäivänä

Julkaistu:

Sää
Staffan-myrsky tuo mukanaan tuulta ja pakkasta.
Norjassa kahden ihmisen hengen vaatinut Staffan-myrsky riepottelee nyt Ruotsia, kertoo Aftonbladet.

Tuulennopeudet voivat kohota jopa 29 metriin sekunnissa, jonka takia Jämtlannin lääninhallitus on suositellut ruotsalaisia pysyttelemään sisätiloissa kello 16:n jälkeen.

Yllä olevalla videolla Helsingin Sanomien meteorologi Matti Eerikäinen kertoo, kuinka Suomen säätila on kehittynyt joulun aikana.

Jämtlannin lisäksi myrskyn uskotaan iskevän myös Västernorrlandin ja Gävleborgin lääneihin.

Kaikki kolme lääniä ovat saaneet Ruotsin ilmatieteen laitokselta toisen luokan myrskyvaroituksen. Se tarkoittaa, että odotettavissa on erittäin hankalaa säätä, mistä voi seurata vaaraa yleisölle sekä suuria materiaalisia tuhoja.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Myös yhteiskunnan toiminnot voivat häiriintyä. Liikennevirasto onkin peruuttanut jo useita junayhteyksiä. Autoilijoita taas varoitetaan teille kaatuvista puista ja irtonaisista esineistä.

Iskee Suomeen lauantaina

Ilmatieteen laitoksen meteorologi Jari Puovinen kertoo Ilta-Sanomille, että myrsky saapuu Suomeen huomenna tapaninpäivänä. Tuulet kuitenkin heikkenevät matkalla.

– Myrskyvaroituksia on laitettu ensi yöksi ja huomisaamuksi läntisille, lounaisille ja pohjoisille merialueille, hän sanoo.

Meteorologin mukaan tuulenpuuskien nopeus nousee maan etelä- ja keskiosassa paikoittain 16-20 metriin sekunnissa. Kovimmin tuulet puhaltavat Kanta- ja Päijät-Hämeen, Keski-Suomen, Pirkanmaan, Satakunnan, Uudenmaan ja Varsinais-Suomen alueilla.

– Joissain tapauksissa nopeus voi nousta ihan myrskypuuskiin asti. Tänään puuskat ovat olleet aika rajoitetulla alueella. Huomenna vastaavaa on laajemmilla alueilla, joten yksittäisiä sähkökatkoja voi tulla ja puita kaatua siellä täällä.

Perjantain ja lauantain välisen yön aikana tuulen suunta kääntyy lännen ja luoteen väliin ja samalla tuuli kylmenee tuoden mukanaan pakkasta.

– Nyt lähes koko maassa on vielä plussaa, mutta yön ja aamun aikana lämpötilat alkavat laskea. Viimeistään huomenillalla on koko maassa pakkasta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt