Liisa, Elisa

Kotimaa

Reiska oli putkassa tuhat kertaa – sai poliisilta palkinnoksi konjakkipullon ja kyydin Paskolammelle

Julkaistu:

Vakioasiakas
1990-luvulla asiat olivat toisin. Reiska-niminen mies sai poliisilta konjakkipullon palkinnoksi, kun hän oli ollut putkassa tuhannennen kerran. Enää tällainen palkitseminen ei olisi mahdollista, koska siitä ”tulisi sanomista”.
Monet yritykset myöntävät työntekijöilleen tunnustuksia ja palkintoja vuodenvaihteen tienoilla. Kaakkois-Suomen poliisikin ryhtyi humoristisesti pohtimaan sitä, pitäisikö sen palkita ”vuoden asiakas”.

Poliisien kahvipöytäkeskustelu yltyikin niin pitkälle, että eräs komisario muisti 1990-luvulta tositarinan, jolloin yhtä vakioasiakasta palkittiin. Ja ei ihan tavanomaisesta syystä, eikä ihan tavanomaisella palkinnolla.

Kävi ilmi, että eräs Reiska-niminen mies oli ollut Kouvolan putkassa tuhannennen kerran 8.8.1991.

– Aamulla putkan eteisessä oli Reiska palkittu konjakkipullolla, jonka jälkeen partio oli tarjonnut hänelle kyydin Paskolammen rannalle nauttimaan kauniista kesäpäivästä. Reiska piti sanansa siitä, ettei palkintopullo aiheuta poliisipartiolle myöhemmin tehtävää, Kaakkois-Suomen poliisi kertoo asiasta Instagramissa, jonne se on ladannut myös kuvan Reiskan ikivanhasta putkakortista todistusaineistoksi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Putkakortin perusteella Reiska oli päätynyt putkaan usein juopumuksen takia.

Reiskan edesottamukset eivät kuitenkaan päättyneet tuohon tuhanteen kertaan. Poliisilaitoksella työskennelleen vartijan mukaan Reiska vieraili putkassa lopulta yhteensä noin 1 600 kertaa. Tositarinan kertoneen komisarion mukaan nykyään ketään asiakasta ei voida kuitenkaan palkita.

– Siitähän joku pahoittaisi nykyään mielensä, tulisi sanomista ja sitä myöten muuta sapiskaa, Kaakkois-Suomen poliisi perustelee Instagramissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    2. 2

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    3. 3

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    4. 4

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    5. 5

      Kiekkovalmentaja Vasili Tihonovin traaginen kuolema pysäytti Suomessakin – tyttärellä on unelma, jota harva uskaltaisi sanoa ääneen

    6. 6

      Tulipallotyöryhmä laski Inarin meteoriitin arvioidun putoamispaikan – etsinnät käyntiin alkuviikolla

    7. 7

      Duudsonien Jukka Hildén julkaisi kujeilevan koulukuvansa vuodelta 1993 – omintakeinen tyyli villitsi fanit: ”Olen sanaton”

    8. 8

      Juuso-Petterin etsinnät jatkuvat Turussa – läheinen tunnisti joessa kelluneen kengän

    9. 9

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    10. 10

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    3. 3

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    4. 4

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    5. 5

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    6. 6

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    7. 7

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    8. 8

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    9. 9

      Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

    10. 10

      Jenni Ahola erosi ja heittäytyi häkellyttävään hankkeeseen – rakennutti yksin unelmiensa talon: ”Onhan niitä epätoivon hetkiä ollut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    7. 7

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    8. 8

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    2. 2

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    3. 3

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    4. 4

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    5. 5

      Kiekkovalmentaja Vasili Tihonovin traaginen kuolema pysäytti Suomessakin – tyttärellä on unelma, jota harva uskaltaisi sanoa ääneen

    6. Näytä lisää