Tenho, Max

Kotimaa

Rakennusmies putosi kuuden metrin korkeudesta betonille Eduskuntatalolla

Julkaistu:

Helsinki
Paikalla olleen paloesimiehen mukaan korkealta pudonnut mies oli tajuissaan ja pystyi puhumaan.
Eduskuntatalon työmaalla tapahtui tiistaina työtapaturma. Aiheesta kertoi aiemmin Iltalehti.

– Noin 40-vuotias rakennusmies putosi noin kuusi metriä rakennustelineiltä betonilaatan päälle tiistaina noin klo 12.30, Helsingin palolaitoksen paloesimies Juha Laine kertoo Ilta-Sanomille.

Laineen mukaan tapahtumien kulkua selvitetään. Työtapaturmaa varten paikalle tulivat yksi pelastusyksikkö ja ambulanssi.

– Mies oli tajuissaan ja pystyi puhumaan eikä hän ollut palolaitoksen tullessa hengenvaarassa. Vammojen laatu selviä tarkemmin tutkimuksissa sairaalassa, Laine kertoo.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Eduskuntatalossa on menossa laaja peruskorjaus. Se on tarkoitus valmistua vuonna 2017. Eduskunta pitää täysistuntonsa peruskorjauksen aikana Taideyliopisto Sibelius-Akatemian tiloissa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

  2. 2

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  3. 3

    Ruotsiin on iskemässä lumimyräkkä – Etelä-Suomen oikea talvi voi alkaa jo ensi viikolla

  4. 4

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Kuka on Miss Helsinki 2018? Seuraa finaalia ISTV:ssä

  5. 5

    Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

  6. 6

    Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

  7. 7

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  8. 8

    Suomen kuninkaan peili myytävänä – vietti viime vuodet hautautuneena helsinkiläiseen kellarikoppiin

  9. 9

    MTV:n teiniäiti joutui psykiatriseen hoitoon: huolestuttava viesti Twitterissä – ”En ole itkenyt sillä tavalla aikoihin”

  10. 10

    Suomalaiskaveruksista tuli tähtiä Australiassa: Beny, 21, ja Aram, 22, patsastelevat työkseen uimahousuissa kadulla – ”Jopa nimmareita on saatu antaa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

  2. 2

    KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

  3. 3

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  4. 4

    Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

  5. 5

    40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

  6. 6

    Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

  7. 7

    Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

  8. 8

    AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

  9. 9

    Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

  10. 10

    Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

  2. 2

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

  5. 5

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  6. 6

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  7. 7

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  8. 8

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  9. 9

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  10. 10

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

  2. 2

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  3. 3

    Ruotsiin on iskemässä lumimyräkkä – Etelä-Suomen oikea talvi voi alkaa jo ensi viikolla

  4. 4

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Kuka on Miss Helsinki 2018? Seuraa finaalia ISTV:ssä

  5. 5

    Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

  6. Näytä lisää