Eino, Einari

Kotimaa

HS-gallup: Sipilän hallituksen suosio putosi – tyytymättömien määrä tuplaantunut

Julkaistu:

Pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallituksen suosio on laskenut, kertoo Helsingin Sanomien kysely.
Hallitukseen tyytymättömien suomalaisten määrä on lehden mukaan kaksinkertaistunut puolessa vuodessa.

Viime kesänä lähes 40 prosenttia vastaajista katsoi, että Sipilän hallitus oli onnistunut työssään erittäin tai melko hyvin. Nyt samaa mieltä oli enää 24 prosenttia.

Pääministeri Sipilä itse on hieman suositumpi kuin hallituksensa: reilu kolmannes eli 36 prosenttia vastaajista katsoo Sipilän onnistuneen työssään. Kesäkuussa näin ajatteli vielä lähes 60 prosenttia suomalaisista.

– Hallitukseen ja Sipilään kohdistuivat kesällä kovat odotukset, olihan Suomi luvattu panna kuntoon. Nyt on tullut monta takapakkia ja takaisinvetoa, ja ne henkilöityvät pitkälti pääministeriin, valtio-opin professori Kimmo Grönlund Åbo Akademista kommentoi tulosta Helsingin Sanomille.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Myös tyytyväisyys hallituspuolueisiin on laskenut. Jyrkintä lasku oli perussuomalaisilla, joihin tyytymättömien määrä on HS:n mukaan käytännössä tuplaantunut kesästä.

Yle uutisoi aiemmin joulukuussa, että sen teettämän kyselyn mukaan oppositio on ohittanut hallituksen suosiossa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    2. 2

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    3. 3

      Inarin meteoriitti tallentui sveitsiläisen Patrickin videokameraan – ”Se oli pelkkää hyvää tuuria”

    4. 4

      Erikoinen videoepisodi Lahden SM-liigaottelussa – raivostunut yleisö viskoi kolikoita jäälle

    5. 5

      Jymy-yllätys Salatuissa elämissä! Seppo poistui sarjasta – Jarmo Koski suuntasi vaimon kanssa Madeiralle

    6. 6

      Vanha purkkisi voikin olla arvoesine – näillä voit tienata suuriakin summia

    7. 7

      Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

    8. 8

      7 yleistä pikkuhousu­virhettä, joihin moni sortuu

    9. 9

      Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

    10. 10

      Pesistähti Toni Kohonen kutsui Matti Nykäsen Kainuun rauhaan – ”Masa haluaa ottaa iisimmin ja yritän tietysti tukea häntä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Meteori valaisee Kaamasen yön päiväksi hurjalla videolla: ”Mökki tärisi kuin maanjäristyksessä”

    2. 2

      Satun ja Oskarin Napakymppi-matka sai odottamattoman loppuratkaisun – ”En uskalla nyt kommentoida yhtään mitään”

    3. 3

      Suomen ensimmäinen kaduksi alennettava moottoritie on nyt tiedossa – kyseessä erittäin vilkas väylä

    4. 4

      42 vuotta sitten kadonnut nainen löytyi elossa Yhdys­valloissa – yksi mysteeri voi jäädä lopullisesti selvittämättä

    5. 5

      Ex-Salkkarit-näyttelijä Jasmin Hamid avautui yllättäen rehellisesti tv-tähtien palkoista – alalla vallalla omaperäinen käytäntö

    6. 6

      Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

    7. 7

      Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

    8. 8

      Onko sinussa ihmismielen synkkiä piirteitä? Psykologien kehittämä Likainen tusina -testi paljastaa narsistin ja psykopaatin

    9. 9

      Donald Trumpin poika hehkutti tulostaan maastavedossa – Suomen ennätysmiehen tyly arvio: ”Naisetkin vetävät enemmän”

    10. 10

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Tässä ovat Suomen myydyimmät makeiset – yksi ei väisty ykköspallilta

    5. 5

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    6. 6

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    7. 7

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    8. 8

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    9. 9

      Napakymppiparin Italian-matka vaikutti lähes täydelliseltä – Neiti B tiputtikin pommin aivan viime hetkellä: ”Näillä mennään”

    10. 10

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    2. 2

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    3. 3

      Inarin meteoriitti tallentui sveitsiläisen Patrickin videokameraan – ”Se oli pelkkää hyvää tuuria”

    4. 4

      Erikoinen videoepisodi Lahden SM-liigaottelussa – raivostunut yleisö viskoi kolikoita jäälle

    5. 5

      Jymy-yllätys Salatuissa elämissä! Seppo poistui sarjasta – Jarmo Koski suuntasi vaimon kanssa Madeiralle

    6. Näytä lisää