Auli, Aulikki

Kotimaa

Espoon bussiturmassa oli ainekset pahempaankin – ”Se oli ihan pienestä kiinni”

Julkaistu: , Päivitetty:

Lauantaiaamuna Espoossa sattuneessa linja-autoturmassa loukkaantui 11 ihmistä. Pelastusviranomaisen mukaan onnettomuustilanteessa oli ainekset pahempaankin.
Yksitoista ihmistä loukkaantui lauantaiaamuna kahden linja-auton törmäyksessä Espoossa. Yhden vammat olivat vakavia, mutta pelastuslaitoksen mukaan hänellä ei ollut hengenvaaraa. Muiden vammat olivat lievempiä, mutta kaikki 11 kuljetettiin sairaalahoitoon.

Jutun alussa olevalla videolla kuvamateriaalia onnettomuuspaikalta.

Tapahtumapaikka, Turunväylän rampilla sijaitseva Ikean pysäkki, oli vielä puolen päivän aikaan viranomaisten eristämä. Toisiinsa törmänneet linja-autot seisoivat romuttuneina penkalla. Toisella puolella ramppia oli pysäköitynä kolmas linja-auto. Paikalla olleen vastaavan paloesimiehen mukaan kolmanteen autoon ei ihmeen kaupalla osunut ollenkaan.

– Pysäkillä oli kaksi linja-autoa, joista toisesta siirtyi asiakkaita toiseen autoon. Etummainen auto oli ehtinyt lähteä liikkeelle, kun kolmas rampille ajanut auto joutui liirtoon ja ajautui etummaisen auton perään, vs. paloesimies Jarkko Mankinen kertoo paikan päällä IS:lle.

Toisessa bussissa oli 25 ja toisessa 26 matkustajaa. Tilanteessa Helsinki-Vantaan lentoasemalta tulleet matkustajat olivat olleet vaihtamassa Turkuun menevään linja-autoon.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Tämä auto oli vielä paikallaan ja ensimmäinen auto oli jo rullaamassa eteenpäin. Oli ihan pienestä kiinni, ettei tähän kolmanteen autoon osunut, Mankinen sanoo.

”Olosuhteet olivat erittäin vaikeat”

Perään ajanut linja-autonkuljettaja kertoi pelastusviranomaisille ajaneensa törmäyshetkellä noin 60 kilometrin tuntivauhtia.

– Olosuhteet olivat erittäin vaikeat. Tienpinta oli mennyt jäähän ja päälle oli vielä satanut vettä. Tässä olisi ollut ainekset isompaankin, mutta onneksi onnettomuus sattui pysäkkialueella ja nopeudet olivat suhteellisen hitaat siihen nähden.

Törmänneen bussin ei ollut ilmeisesti tarkoituskaan pysähtyä pysäkille, siitä kova tilannenopeus, kertoi päivystävä palomestari Jaakko Niskala STT:lle.

– Tässä kyllä mahtuu ohittamaan eli järjestely oli ilmeisen normaali, mutta tämä on ihan peilijäässä, Niskala kuvaili tilannetta pysäkillä.

Tänään autoilijoita on varoiteltu huonosta kelistä.

– Onneksi ei käynyt pahemmin. Onnettomuuden syynä oli liukas ajokeli. Kuljettaja tuli suolatulta alueelta peilikirkkaalle jäälle pysäkille.

EDIT: Kuvateksti korjattu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kahden lapsen isä kuoli hurjassa ulosajossa Salossa – onnettomuuden aiheuttanut teinipoika: ”Meinasin antautua poliisille”

    2. 2

      Lapsettomuudesta kärsivä Satu Taiveaho havahtui erikoisiin oireisiin syksyllä – yllätysraskaus päättyi suureen suruun

    3. 3

      Pia Lamberg loi menestyksekkään uran alusvaatemallina – Miss Suomi -kruunusta luopuminen ei kaduta: ”Kaikki oli kulissia”

    4. 4

      Ratkesiko 7 vuotta sitten jäljettömiin kadonneiden veljesten kohtalo viimein? Poliisi löysi kolmen lapsen jäänteet laatikosta

    5. 5

      HS: 1 200 kilometrin putki Itämeren pohjassa huolestutti Suomen sotilastiedustelua – 2 syytä

    6. 6

      Rakennusalan konkari Pekka valmistaloista: Huonolla tuurilla jää vain kivijalka ja 300 000 € lainaa

    7. 7

      Baba Lybeck kirjatapahtuman lavalla minimekossa – yleisössä ihmeteltiin: yrittikö peitellä näkymiä tyynyllä kesken haastattelun?

    8. 8

      Miehet, jotka myhäilevät Kim Jong-unin vierellä – NYT: He ovat Pohjois-Korean ydinohjelman takana

    9. 9

      Mikä ajaa pornonäyttelijät varhaiseen hautaan? Jo kolmas aikuisviihteen tähti menehtyi kyseenalaisissa olosuhteissa

    10. 10

      Yksi nyrkkisääntö sopii kaikkiin tuotteisiin – heitä nämä ruuat pakastimestasi heti pois

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin alkoholilaki muuttuu: Pian voi tilata tuplaviskin, Alko auki pidempään, festareilla ei tarvita kalja-aitauksia...

    2. 2

      Nelosolut tulee kauppoihin maaliskuussa: Katso listasta, kuka äänesti puolesta ja kuka vastaan

    3. 3

      Espoolainen Sami, 26, joutui yllättäen Conan O’Brienin vitsin kohteeksi – miljoonat tv-katsojat näkivät: ”Noinko miehet Suomessa pukeutuvat?”

    4. 4

      Baba Lybeck kirjatapahtuman lavalla minimekossa – yleisössä ihmeteltiin: yrittikö peitellä näkymiä tyynyllä kesken haastattelun?

    5. 5

      Mikael Jungner eroaa SDP:stä: ”Ei luoteta ihmiseen kauppojen aukiolossa, ei alkoholissa...”

    6. 6

      Kommentti: Pikkuveljeni, alkoholisti

    7. 7

      Yksi nyrkkisääntö sopii kaikkiin tuotteisiin – heitä nämä ruuat pakastimestasi heti pois

    8. 8

      Tero havahtui itkuun – lastenohjelmia katselleen 3-vuotiaan silmille lävähti järkyttävä yllätys

    9. 9

      91-vuotiasta leskirouvaa uhkaa joulun alla häätö ja kodittomuus: ”Ei minulla ole paikkaa, mihin menen”

    10. 10

      Mikä ajaa pornonäyttelijät varhaiseen hautaan? Jo kolmas aikuisviihteen tähti menehtyi kyseenalaisissa olosuhteissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    2. 2

      Varoitus! Raa’assa piparitaikinassa voi piillä terveysriski

    3. 3

      Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

    4. 4

      Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

    5. 5

      Netissä hieno kuva kauniista naisesta, asunnossa puistattava yllätys – poliisi kertoo erikoistapauksesta Helsingin prostituutiossa

    6. 6

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

    7. 7

      Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

    8. 8

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    9. 9

      Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

    10. 10

      Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kahden lapsen isä kuoli hurjassa ulosajossa Salossa – onnettomuuden aiheuttanut teinipoika: ”Meinasin antautua poliisille”

    2. 2

      Lapsettomuudesta kärsivä Satu Taiveaho havahtui erikoisiin oireisiin syksyllä – yllätysraskaus päättyi suureen suruun

    3. 3

      Pia Lamberg loi menestyksekkään uran alusvaatemallina – Miss Suomi -kruunusta luopuminen ei kaduta: ”Kaikki oli kulissia”

    4. 4

      Ratkesiko 7 vuotta sitten jäljettömiin kadonneiden veljesten kohtalo viimein? Poliisi löysi kolmen lapsen jäänteet laatikosta

    5. 5

      HS: 1 200 kilometrin putki Itämeren pohjassa huolestutti Suomen sotilastiedustelua – 2 syytä

    6. Näytä lisää