Liisa, Elisa

Kotimaa

Lidlin kinkkukisassa paha moka: ”Idioottimainen virhe eikä faktoja tarkistettu”

Julkaistu:

– Kiireen keskellä on tehty idioottimainen virhe eikä faktoja tarkistettu. Olemme äärimmäisen pahoillamme virheestä, kampanjan tehneen mainostoimiston toimitusjohtaja Tommi Laiho sanoo.
Lidlillä on joulukuun ajan käynnissä kinkkukisa, jonka aikana ketju lisää Facebook-sivulleen kuva-arvoituksia asiakkaille. Kuvissa arvuutellaan muun muassa tunnettujen elokuvien ja kappaleiden nimiä.

Itsenäisyyspäivänä sivulla julkaistiin kuva kolmesta hautakivestä, joihin oli kirjoitettu nimet Bukowski, Tabermann ja Meriluoto.

Arvoituksen ratkaisu oli Kuolleiden runoilijoiden seura -elokuva, mutta arvoituksen suunnittelussa kävi moka: yhdysvaltalainen Charles Bukowski kuoli leukemiaan vuonna 1994 ja Tommy Tabermann aivokasvaimeen vuonna 2010. 91-vuotias Aila Meriluoto-Paakkanen sen sijaan on elossa.

Kampanjan tehneen mainostoimisto Folk Finlandin toimitusjohtaja Tommi Laiho on virheestä todella pahoillaan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Kuvia on tehty useita kymmeniä, ja kiireen keskellä on tehty idioottimainen virhe eikä faktoja tarkistettu. Olemme äärimmäisen pahoillamme virheestä, Laiho sanoo.

Toimitusjohtaja kertoo mainostoimiston olleen yhteydessä Aila Meriluotoon.

– Hän onneksi suhtautui asiaan huumorilla, mutta virhe tämä on siitä huolimatta.

Myös Lidl on pahoitellut mielipahaa, jonka virhe on saattanut aiheuttaa.

– Luonnollisesti kannamme vastuun oman Facebook-sivumme sisällöstä. Kuva on poistettu eilen tiistaiaamuna. Pidän tärkeänä sitä, että asia on käyty läpi Aila Meriluodon kanssa, Lidlin markkinointipäällikkö Seppo Niemelä sanoo.

– Pahoittelen virhettä ja sen mahdollisesti aiheuttamaa mielipahaa. Aila Meriluoto itse suhtautui asiaan ymmärtävästi ja huumorilla. Facebookissa muutama kisaan osallistunut oli kommentoinut asiaa. Muuta palautetta emme ole aiheesta saaneet.

Ensimmäisenä tapauksesta kertoi Iltalehti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    5. 5

      Toni ja Heidi Nieminen saivat lapsen – suoraan selostuskopista synnytykseen

    6. 6

      Keski-Suomea vaivaa maksuvälinepetosten sarja: kymmenien pankkikorteilla nostettu rahaa Aasiassa

    7. 7

      Kiivas huhumylly Zimbabwen presidentin kohtalosta – Mihin Mugabe päätyy? Kiinteistöjä ympäri maailmaa

    8. 8

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    9. 9

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    10. 10

      Takakonttimies Samuli Virtanen paljastaa, miten outoon episodiin päädyttiin: ”Jos kyyristyn,...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    2. 2

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    3. 3

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    4. 4

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    5. 5

      AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

    6. 6

      Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

    7. 7

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    8. 8

      Jenni Ahola erosi ja heittäytyi häkellyttävään hankkeeseen – rakennutti yksin unelmiensa talon: ”Onhan niitä epätoivon hetkiä ollut”

    9. 9

      Nyt puhuu peräkontissa matkustanut valtiosihteeri – IS paljastaa salaiset viestit ennen perussuomalaisten hajoamista

    10. 10

      Norjalainen miljardööri Katharina, 22, kärähti ratista – tupakkaperijättären saamat ”pikkusakot” kuohuttavat maailmalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    5. 5

      Toni ja Heidi Nieminen saivat lapsen – suoraan selostuskopista synnytykseen

    6. Näytä lisää