Ilmari, Ilmo

Kotimaa

Moni turvapaikanhakija haluaa pois Suomesta – Irakilaismies HS:lle: ”Täällä kuolen henkisesti”

Julkaistu:

Suomeen tulleet turvapaikanhakijat ovat peruneet turvapaikkahakemuksiaan takaisin merkittävissä määrin. Helsingin Sanomien haastattelema irakilaismies kertoo, ettei Suomi ollutkaan sitä, mitä luvattiin.

TÄNÄ vuonna turvapaikkahakemuksia on rauennut tai peruutettu kaikkiaan hieman alle 2 300 kappaletta. Pelkästään marraskuussa hakemuksia peruttiin 1 100 kappaletta.

Turvapaikkahakemuksen raukeamiseen johtaa turvapaikanhakijan oma pyyntö tai se, jos viranomainen ei tavoita turvapaikanhakijaa kahteen kuukauteen. Vain yksittäistapauksissa turvapaikkahakemus on rauennut siihen, ettei hakijaa ole tavoitettu.

Yhteensä turvapaikkapäätöksiä on tehty tänä vuonna noin 5 800, josta rauenneiden hakemusten määrä on noin 40 prosenttia.

IRAKILAISET ovat peruneet turvapaikkahakemuksiaan kaikkein eniten. Myös albanialaisten osuus on merkittävä. Maahanmuuttoviraston mukaan monet ovat kertoneet palaamisen syyksi perhesyyt, esimerkiksi omaisen sairastumisen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Helsingin Sanomien haastatteleman Espoossa oleskelevan irakilaisen turvapaikanhakijan mukaan Suomi on ollut pettymys. Nuori mies on kyllästynyt vastaanottokeskuksen toimettomuuteen ja suomalaiseen ruokaan.

– En tiedä miten minun Irakissa käy, mutta täällä minä kuolen henkisesti, mies sanoo HS:lle.

TOINEN irakilaismies puolestaan snoo, että vastaanottokeskuksessa oleminen väsyttää ja ahdistaa. Hän ei saa unta, ja haluaisi tekemistä. Hän kertoo HS:lle haluavansa takaisin Bagdadiin mahdollisimman nopeasti oltuaan Suomessa kolme kuukautta.

Myönteisiä turvapaikkapäätöksiä on tehty tänä vuonna reilut 1 500, mikä on noin 27 prosenttia tänä vuonna päätöksen saaneista hakemuksista.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Petri, 30, painoi yli 130 kiloa – teki uudenvuodenkrapulassa päätöksen muutoksesta ja on nyt SM-tason juoksija

  2. 2

    Olivia todisti hillitöntä tilannetta kuntosalilla: mies lähestyi treenaavia naisia, 21-vuotiaalta ”haiseva” vastaisku

  3. 3

    Syytös: Laura Huhtasaari plagioi osia gradustaan – yliopisto tutkii väitettä

  4. 4

    Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

  5. 5

    Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

  6. 6

    Väyrynen antoi täyslaidallisen Niinistölle: Työväen presidentti oli ”feikki, valeasu”

  7. 7

    Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

  8. 8

    Onko ketoosi ihmeellinen pikatie laihtumiseen? ”Jätin pois hiilihydraatit – vatsavaivat helpottuivat”

  9. 9

    Reino Nordin julkaisi itsestään alastonkuvan – Maria-vaimo riensi puolustamaan hämmentävää otosta: ”Otan täyden vastuun”

  10. 10

    Hotellin rantasauna paloi voimalla Helsingissä – meren raivo lietsoi liekkejä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  2. 2

    13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

  3. 3

    Viisikymppinen Marja vapautui avioeron jälkeen harrastamaan seksibileitä ja parinvaihtoa: ”Tämän ikäinen nainen on tosi kuumaa kamaa”

  4. 4

    Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

  5. 5

    14-vuotias tyttö heräsi asuntovaunusta – väitti poliisille joutuneensa yhdeksän miehen raiskaamaksi

  6. 6

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  7. 7

    Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

  8. 8

    Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

  9. 9

    Kadonneen jäljillä -juontaja Ellen Jokikunnas rehellisenä: Tällainen suosikkisarja on kulissien takana – ”Ei ole ihme, että jotkut peruvat”

  10. 10

    Kaupunki hälytystilassa Japanissa: Kaksi hengenvaarallista pallokalaa kateissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Tallinnalaisen 19-vuotiaan fitness-kaunottaren kuvapari omasta takapuolestaan herätti vihaista keskustelua Instagramissa – ”Oletko tosissasi?”

  3. 3

    Nuorukainen palautti pulloja K-Marketiin – hetken kuluttua alkoi naismyyjän piina

  4. 4

    10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

  5. 5

    Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

  6. 6

    Influenssa jyllää nyt koko maassa, perusterveitä aikuisia joutunut sairaalahoitoon – näillä alueilla on eniten tartuntoja

  7. 7

    Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

  8. 8

    Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

  9. 9

    Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

  10. 10

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Petri, 30, painoi yli 130 kiloa – teki uudenvuodenkrapulassa päätöksen muutoksesta ja on nyt SM-tason juoksija

  2. 2

    Olivia todisti hillitöntä tilannetta kuntosalilla: mies lähestyi treenaavia naisia, 21-vuotiaalta ”haiseva” vastaisku

  3. 3

    Syytös: Laura Huhtasaari plagioi osia gradustaan – yliopisto tutkii väitettä

  4. 4

    Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

  5. 5

    Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

  6. Näytä lisää