Silja, Selja

Kotimaa

Stubb pyysi eduskunnalta anteeksi – ei riitä vihreille ja vasemmistoliitolle

Julkaistu:

Politiikka
Alexander Stubb pyysi eduskunnan kyselytunnilla anteeksi virhettään, jonka hän teki viikko sitten hallintarekisterin viranomaislausuntoihin liittyen.
Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) sanoo, ettei virhe ollut harkittu vaan enemmänkin harkitsematon.

– Haluan teidän edessänne pyytää tätä virhettä nöyrästi anteeksi. Olen ollut ministerinä kahdeksan vuotta ja olen hyvin tietoinen, että ministerin täytyy olla hyvin tarkka kaikkien lukujensa kanssa, Stubb sanoi.

Hän myös vakuutti, että virhe ei toistu.

Stubb sanoi viikko sitten kyselytunnilla, että noin 90 prosenttia hallintarekisteriä koskevista viranomaislausunnoista on myönteisiä. Helsingin Sanomat laski kuitenkin, että 21:stä lausunnon antaneesta viranomaisesta vain vajaat kymmenen prosenttia kannatti rekisteriä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Hallintarekisterihanke upotettiin

Hallitus päätti kuluvan viikon tiistaina kuopata hallintarekisterin. Tuolloin pääministeri Juha Sipilä (kesk) myös kertoi, että hallintarekisteriin liittyviä lausuntoja käsiteltiin hallituksessa viime torstaina juuri ennen kyselytuntia.

Stubbin virheellinen lausunto viime torstain kyselytunnilla ja siitä syntynyt kritiikki eivät Sipilän mukaan vaikuttaneet hallintarekisterilain edistämisestä luopumiseen, koska Sipilä, Stubb ja Timo Soini (ps) olivat jo juuri ennen kyselytuntia todenneet lausunnot liian kriittisiksi.

Oppositio muistaa välikysymyksellä

Oppositiopuolueille Stubbin toistuvat anteeksipyynnöt eivät riitä. Vihreät ja vasemmistoliitto jättävät perjantaina hallitukselle välikysymyksen Stubbin toiminnasta ja väärän tiedon antamisesta eduskunnalle hallintarekisterilain valmistelussa. SDP pohtii vielä linjaustaan. Muut eduskuntaryhmät voivat liittyä välikysymykseen myöhemmin.

SDP:n Eero Heinäluoma sanoi kyselytunnilla heti Stubbin puheen jälkeen arvostavansa anteeksipyyntöä. Oppositioryhmät eivät itse ottaneet Stubbin virheellistä hallintarekisterilausuntoa kyselytunnilla esiin.

SDP, vihreät ja vasemmistoliitto vaativat aiemmin, että Sipilän pitäisi tuoda eduskunnan keskusteluun vähintään pääministerin ilmoituksella. Sipilä ei kuitenkaan pyyntöön suostunut, vaan piti juuri kyselytuntia luontevana paikkana keskustelulle.

Yllä olevalla videolla Stubb ilmoittaa, että hallitus vetää hallintarekisterin pois valmistelusta. Video on julkaistu 1. joulukuuta 2015.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    2. 2

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    3. 3

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    4. 4

      Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

    5. 5

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    6. 6

      Tätä jättimäistä merenranta­kiinteistöä katsottiin netissä 36 000 kertaa – kaksi huutajaa taisteli loppuun asti

    7. 7

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    8. 8

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin – professori: Hyväksikäytetty ei voinut ymmärtää mitä hänelle tapahtuu

    9. 9

      Sininen massa vyöryy yli koko Suomen – katso animaatiovideo syksyn ensimmäisen lumimyrskyn saapumisesta

    10. 10

      Jari Sillanpään huume-epäily eteni syyttäjälle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    2. 2

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    3. 3

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    4. 4

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    5. 5

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    6. 6

      Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

    7. 7

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

    8. 8

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    9. 9

      Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

    10. 10

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    2. 2

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    3. 3

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    4. 4

      Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

    5. 5

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    6. Näytä lisää