Enni, Eine

Kotimaa

Keskustorin Mäkkäri oli tuulahdus Amerikkaa

Julkaistu:

Lapsuudessa syöty lättänähampurilainen yhdellä suolakurkkuviipaleella jäi makumuistoihin, kirjoittaa Ilta-Sanomien toimituspäällikkö Sanna Mattila.
Joulukuussa 1984 Tampereella kävi tuuli merten takaa. Pikaruokaketju McDonald’s avasi ensimmäisen ravintolansa Suomeen, Tampereen Keskustorin historiallisen Commercen talon kulmaan, kaupungin paraatipaikalle.

Toppatakkikansa jonotti pikaruokalaan sinnikkäästi halki Keskustorin päästäkseen maistamaan ”aitoja amerikkalaisia hampurilaisia”. Ovilla liikennettä piti säännöstellä, jotta ihmiset mahtuivat ruokailemaan. Tiskin takana työskentelevää nuorisoa katsottiin vähän ylöspäin, olivathan he päässeet siisteimpään mahdolliseen työpaikkaan.

Luokkatoverini 10-vuotissyntymäpäivät pidettiin Keskustorin McDonaldsissa pian ravintolan avaamisen jälkeen. Saimme hampurilaiset, jäätelökakkua ja lopuksi pyörimme muovisessa karusellissa. Mikä elämys se olikaan!

Mummonikin jonotti avajaistalvena syömään perushampurilaista, koska siitä ravintolasta puhuivat kaikki. McDonald’s-vierailuun liittyi vahva lupaus jostain sellaisesta, jota ei Pirkanmaalla vielä ollut nähty.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Koskikeskuksen kauppakeskus avattiin 1988 ja McDonald’s avasi pian ravintolan sielläkin. Keskustorin Mäkkärin uutuudenviehätys karisi, mutta Mäkkärin kulma jäi nuorison illanviettojen keskipisteeksi.

Perjantai- ja lauantai-iltaisin kierrettiin laumoina ”Hämppiä”, välillä käytiin Mäkkärissä kaakaolla. Jos oli sattunut saamaan vähän enemmän viikkorahaa, syötiin ehkä hampurilaisateriakin. Valikoima ei suinkaan ollut sitä mitä nykyisin, mutta lapsuudessa syöty lättänähampurilainen yhdellä suolakurkkuviipaleella jäi makumuistoihin sinä ihmeellisenä ruokana, jota syötiin Amerikassa asti.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

  2. 2

    Toimittajayhdistys: Ylen toimittajaa vaadittiin riisuutumaan Israelin pääministerin toimistolla

  3. 3

    Dramaattinen muutos säätilassa: Matalapaine tuo myrskypuuskat Suomen päälle

  4. 4

    Miksi Jesse Puljujärvi pitää kieltään suunsa ulkopuolella pelatessaan? Suomalaisen selitys aiheutti naurunremakan

  5. 5

    Japanilaisturisteille tehty huikea ravintolalaskuhuijaus suututti Venetsian

  6. 6

    Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla – uusi parketti, kodinkoneita, seinät, sauna...

  7. 7

    Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

  8. 8

    Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

  9. 9

    Sometähden ja hotellin selkkaus kiihtyy: omistaja lähetti miljoonalaskun ilmaista yötä havitelleelle naiselle – nettikansa pöyristyi

  10. 10

    Koomikko joutui julman hyökkäyksen kohteeksi: raivostunut katsoja hyökkäsi lavalle aseenaan mikkiteline ja tuoli – video ei herkille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

  2. 2

    Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

  3. 3

    Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

  4. 4

    Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

  5. 5

    Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

  6. 6

    Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää hillitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

  7. 7

    Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

  8. 8

    Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

  9. 9

    Mikko Kuustonen paljastaa ovelat keinonsa, joilla hän pääsee eroon puhelinmyyjistä – ”Toisesta olen erityisen ylpeä”

  10. 10

    5 ihan tavallista kysymystä paljastaa, kuka presidenttiehdokas olet

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  2. 2

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  6. 6

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  7. 7

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  8. 8

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  9. 9

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  10. 10

    Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

  2. 2

    Toimittajayhdistys: Ylen toimittajaa vaadittiin riisuutumaan Israelin pääministerin toimistolla

  3. 3

    Dramaattinen muutos säätilassa: Matalapaine tuo myrskypuuskat Suomen päälle

  4. 4

    Miksi Jesse Puljujärvi pitää kieltään suunsa ulkopuolella pelatessaan? Suomalaisen selitys aiheutti naurunremakan

  5. 5

    Japanilaisturisteille tehty huikea ravintolalaskuhuijaus suututti Venetsian

  6. Näytä lisää