Silja, Selja

Kotimaa

Maailmalla merkkirakennukset on valaistu Ranskan väreillä – Helsingin keskustassa vain yksi

Julkaistu:

Pariisin terrori-iskut
Miksi Eduskuntataloa ei voida valaista aiheeseen sopivasti?
Useat rakennukset valaistiin maailmalla Ranskan lipusta tutuilla väreillä.

Entä mikä takia Helsingissä ei Eduskuntataloa ole valaistu vastaavalla tavalla?

Eduskunnan kiinteistöpäällikkö Ilona Nokela vastasi IS:lle lauantai-iltana.

– Meillähän on Eduskuntatalo nyt remontissa, ettei asia ole siltä osin ajankohtainen, Nokela sanoi.

Hän kuitenkin uskoo, että maailmalta nähdyn esimerkin mukaisesti erilaiset valaistukset voivat tulevaisuudessa olla mahdollisia.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Eduskuntatalon valaisusta voidaan varmaan keskustella. Päättäjät tekevät sitten ratkaisut.

Helsingissä Ranskan lipun värit oli heijastettu Scandic-hotellin seinään.

Suomessa myös Kuopion Musiikkikeskuksen seinään heijastettiin Trikolorin värit sininen, valkoinen ja punainen. Eleellä haluttiin kunnioittaa Pariisin terrori-iskujen uhreja.

Muualla Euroopassa ainakin Varsovassa, Tallinnassa ja Makedonian Skopjessa julkiset rakennukset saivat sini-valko-punaisen valaistuksen.

Viron pääministerin Taavi Rõivaksen Twitter-viestissä otettiin osaa Ranskan suruun.

Vastaavanlaisia kunnianosoituksia iskujen uhreille tehtiin myös muun muassa New Yorkin Empire State Buildingille, Shanghain Pearl Towerille ja Valkoiselle talolle Washingtonissa. Myös Brasilian Rion kuuluisan Kristus-patsaan ylle heijastettiin Trikolori.

Sen sijaan Pariisin ehkä tärkein maamerkki Eiffel-torni pysyi lauantai-iltana suruajan takia synkkänä ja pimeänä. Tornin pimentämistä pyysi Pariisin pormestari Anne Hidalgo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    3. 3

      Stand up -koomikko Niko Kivelä hankki lomakeskuksen Kuusamosta – näin hulppeat ovat tilukset

    4. 4

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    5. 5

      Nämä kaksi kuningasperheelle tärkeää henkilöä kuningatar Elisabet jätti kutsumatta 70-vuotishääpäiväjuhliinsa

    6. 6

      Tarja Halonen ei esiintynytkään itse köyhänä laitapuolen kulkijana – presidentti paljasti kuvatempun venäläissivustolle

    7. 7

      Kaleva: Rukan työntekijät marssivat ulos työpaikaltaan – syynä työnantajan työsulku

    8. 8

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    9. 9

      Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

    10. 10

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    3. 3

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    4. 4

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    5. 5

      Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

    6. 6

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    7. 7

      Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

    8. 8

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

    9. 9

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    10. 10

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    3. 3

      Stand up -koomikko Niko Kivelä hankki lomakeskuksen Kuusamosta – näin hulppeat ovat tilukset

    4. 4

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    5. 5

      Nämä kaksi kuningasperheelle tärkeää henkilöä kuningatar Elisabet jätti kutsumatta 70-vuotishääpäiväjuhliinsa

    6. Näytä lisää