Laura

Kotimaa

Terveharkintaa

Julkaistu:

Taannoisen pienen pohjoisen hallitusselkkauksen lopettaneen kompromissiratkaisun jälkeen asiasta ei ole epäselvyyttä: Jos maassa joskus kenties on ollut kysyntää sellaiselle järjestölle kuin Lääkärit ilman rahoja, enää tällaiseen mahdollisuuteen ei ole edes teoriassa tarvetta varautua.
Hallituksen päätöstä on kuvattu ainutlaatuiseksi, ja sitä se tietyssä mielessä toki onkin.

Koskaan aiemmin dokumentoidun historian aikana yhdestäkään maasta ei ole aamuyön pikkutunneilla onnistuttu muodostamaan keskustalaista läänityslaitosta.

Totta, mutta samalla se vie ajatukset sivuun siitä, mikä päätöksessä oli merkittävintä.

Ennen kaikkea kyseessä oli päivitys hoivasektorin Käypä hoito -suosituksiin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Hoiva-ala on ollut viime vuosina vallankumouksellisen myllerryksen kourissa.

Vapaassa Venäjässä saatettiin vielä hoilata hyväuskoisen uhmakkaasti, miten meitä keisarit ei enää hoivaa, mutta nuo vilpittömyyden ajat ovat kyllä auttamattomasti ohi.

Auttamattomasti siksi, että auttamisesta on tullut kansainvälistä bisnestä.

Nykyaikaisen hoivahoidon ja hoivahoitajan esikuvaksikin kohotetun Florence Chargingalen sanomaksi on kreditoitu tämän ajanmukaistetun liiketoiminnan ydinajatus:

”Pysyäkseen terveenä asiakas maksaa itsensä kipeäksi.”

Nyt hylätyksi tulleessa Käypä hoito -suosituksessa potilaalle tehtiin ensin sairauden tai trauman statuksen mukaiset toimenpiteet, minkä jälkeen häntä seurattiin.

Koko seurantaprosessi on nyt pantu tykkänään uusiksi.

Tuoreen päivitetyn Käypä hoito -suosituksen, niin sanotun Apus-minä-malliksikin kutsutun doktriinin mukaan potilasta seuraa raha, toki ilman muuta käypäinen sekin.

Kuten kaikki uusi ja ennakkoluuloton, myös Apus-minä on synnyttänyt arvostelua.

”Kahta emme koskaan vaihda. Vaippoja ja Caymansaaria.”

Uudistuksen pahimmat kauhistelijat ovat julistaneet koko systeemin sairaiden selkärangattomaksi rahastamiseksi.

Mutta kyllä hoiva-alalta löytyy yhä paitsi periaatteita myös kekseliästä itseironiaa, mistä osoituksena niin ikään samaisen Florence Chargingalen suuhun laitetut sanat:

”Kahta emme koskaan vaihda. Vaippoja ja Caymansaaria.”

Harmaaseen talouteen perehtyneet tutkijat ovat törmänneet viime vuosina maailmalla kummalliseen ilmiöön.

Keskittyessään tiettyihin kevyen verokannan alueisiin he ovat kohdanneet tilastollista todennäköisyyttä useammin varojaan unohtaneita huonomuistisia ja jopa muistisairaita suomalaisia.

Jos raha todella on seurannut tätä ilmeistä potentiaalista potilasainesta, ja jos heidät puolestaan rahaa seuraamalla onnistutaan löytämään ja ohjaamaan käypään hoitoon, julkisen talouden näkökulmasta Apus-minästä voi syntyä vielä uskomaton menestystarina.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suora lähetys juuri nyt: Kiinalaispandat Lumi ja Pyry saapuivat Suomeen

    2. 2

      Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Meksikosta löytyi henkeäsalpaava luonnonihme – valtava vedenalainen luola osoittautui aarrekammioksi

    5. 5

      Vastaanottokeskuksessa palaa Pudasjärvellä

    6. 6

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    7. 7

      Pandojen kone laskeutui Helsinki-Vantaalle – ”Tämän parempaa lahjaa emme olisi voineet Kiinalta saada”

    8. 8

      Lohjan nokkakolarissa kuolivat 3-vuotias tyttö ja alle 2-vuotias poika – olivat törmäyshetkellä turvaistuimissa

    9. 9

      Kiduttajaäidin sisko kertoo häiritsevästä vierailusta perheen luona – ”He kohtelivat minua kuin yhtenä lapsistaan”

    10. 10

      Pikkupoikien kuvaama video ihastuttaa: Jesse Puljujärvi vietti vapaapäivää pelaamalla lasten kanssa – ”Mähän sanoin!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    4. 4

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    5. 5

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    6. 6

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    7. 7

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    8. 8

      ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

    9. 9

      Tältä näyttää kiekkotähti Mikael Granlundin ja mallirakas Emmin ylellisessä Yhdysvaltojen-kodissa – vaaleita sävyjä ja upea kaupunkinäkymä

    10. 10

      Kuljettajan mukaan länsimetro aiheuttaa yllättäviä oireita: ”Matkustamossa oksentelevat lapsetkin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    5. 5

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    6. 6

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    7. 7

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suora lähetys juuri nyt: Kiinalaispandat Lumi ja Pyry saapuivat Suomeen

    2. 2

      Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Meksikosta löytyi henkeäsalpaava luonnonihme – valtava vedenalainen luola osoittautui aarrekammioksi

    5. 5

      Vastaanottokeskuksessa palaa Pudasjärvellä

    6. Näytä lisää