Enni, Eine

Kotimaa

Ilma kylmenee – viikon kuluttua lunta myös Etelä-Suomeen?

Julkaistu:

Talvi antaa vielä odotuttaa itseään eteläisessä Suomessa.
Pohjois-Suomessa on päästy nauttimaan jo talvesta. Kuusamossa lumen syvyydeksi mitattiin sunnuntaiaamuna 12 senttimetriä, Sallassa, Pelkosenniemellä ja Kemijärvellä taas 11 senttimetriä. Muualla Lapissa lunta on noin viiden sentin molemmin puolin.

Etelä-Suomessa kahlataan edelleen vesilammikoissa kumisaappaat jalassa. Talven ja lumen tuloa maan eteläosissa joudutaan odottamaan sekä Ilmatieteen laitoksen että Forecan meteorologien mukaan vielä tovi.

– Tuleva viikko alkaa samanlaisissa merkeissä kuin edellinenkin. Ainakaan seuraavien viiden vuorokauden aikana lumesta ei maan etelä- ja keskiosissa ole viitteitä, Forecan päivystävä meteorologi Ilkka Alanko kertoi sunnuntai-iltana.

– Kyllähän nuo sateet vielä melko vetisiltä näyttävät. Aion silti vaihtaa tällä viikolla autoon talvirenkaat, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Jouko Korhonen huomauttaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

15. päivän hujakoilla alkaa kylmetä

Molemmat meteorologit ennustavat, että kuun puolivälin paikkeilla on ensimmäiset mahdollisuudet saada lunta tupaan myös eteläisessä Suomessa.

– 15. päivän hujakoilla alkaa kylmetä. Silloin sateet voivat tulla myös räntänä ja lumena, Korhonen ennustaa.

– Kuun puolessa välissä voi aikaisintaan tulla lunta myös etelään, Alankokin toteaa.

Eli viikon päästä Etelä-Suomessakin voidaan saada lumisateita?

– Viikon sisällä on kyllä melko hilkulla. Mutta viikon loppupuolella voi toisaalta olla jo aika lähellä, että valkoista on ilmassa, Korhonen vastaa.

Korhonen kuitenkin huomauttaa, että todennäköisesti lumi ei ole vielä lähiaikoina tulossa etelään jäädäkseen.

– Jos sateissa on valkoista joukossa, niin todennäköisesti se sulaa lähes heti.

Yllä olevalla videolla näkyy sääennuste alkavalle viikolle.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Toimittajayhdistys: Ylen toimittajaa vaadittiin riisuutumaan Israelin pääministerin toimistolla

  2. 2

    Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

  3. 3

    Dramaattinen muutos säätilassa: Matalapaine tuo myrskypuuskat Suomen päälle

  4. 4

    Miksi Jesse Puljujärvi pitää kieltään suunsa ulkopuolella pelatessaan? Suomalaisen selitys aiheutti naurunremakan

  5. 5

    Japanilaisturisteille tehty huikea ravintolalaskuhuijaus suututti Venetsian

  6. 6

    Koomikko joutui julman hyökkäyksen kohteeksi: raivostunut katsoja hyökkäsi lavalle aseenaan mikkiteline ja tuoli – video ei herkille

  7. 7

    Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla – uusi parketti, kodinkoneita, seinät, sauna...

  8. 8

    Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

  9. 9

    Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

  10. 10

    Sometähden ja hotellin selkkaus kiihtyy: omistaja lähetti miljoonalaskun ilmaista yötä havitelleelle naiselle – nettikansa pöyristyi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

  2. 2

    Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

  3. 3

    Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

  4. 4

    Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

  5. 5

    Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

  6. 6

    Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää hillitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

  7. 7

    Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

  8. 8

    Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

  9. 9

    Mikko Kuustonen paljastaa ovelat keinonsa, joilla hän pääsee eroon puhelinmyyjistä – ”Toisesta olen erityisen ylpeä”

  10. 10

    5 ihan tavallista kysymystä paljastaa, kuka presidenttiehdokas olet

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  2. 2

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  6. 6

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  7. 7

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  8. 8

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  9. 9

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  10. 10

    Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Toimittajayhdistys: Ylen toimittajaa vaadittiin riisuutumaan Israelin pääministerin toimistolla

  2. 2

    Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

  3. 3

    Dramaattinen muutos säätilassa: Matalapaine tuo myrskypuuskat Suomen päälle

  4. 4

    Miksi Jesse Puljujärvi pitää kieltään suunsa ulkopuolella pelatessaan? Suomalaisen selitys aiheutti naurunremakan

  5. 5

    Japanilaisturisteille tehty huikea ravintolalaskuhuijaus suututti Venetsian

  6. Näytä lisää