Uljas

Kotimaa

Nuoren tytön surma pysäytti joutsenolaiset: ”Pahalta tuntuu perheiden puolesta”

Julkaistu:

Joutsenon kirkkoherran mukaan väärien tietojen levittely surmasta on surullista.
Joutsenolaiset Marja Holopainen ja Meeri Turkia kulkivat sunnuntaina iltapäivällä ohitse Rientolan nuorisotalon, jonka pihalta poliisin eristysnauhat oli jo poistettu.

Holopainen kertoi IS:lle olleensa liikkeellä myös lauantaina, jolloin poliisi eristi alueen. Nyt poliisi on pidättänyt 19-vuotiaan paikallisen nuorukaisen, jota epäillään 16-vuotiaan tytön murhasta.

– Asun tuossa aivan lähellä ja kävelin tästä ohi, kun menin hautausmaalle viemään pyhäinpäivän kynttilää. Mennessäni eristysnauhoja ei vielä ollut. Kun tulin takaisin hautausmaalta ehkä kymmenen minuuttia myöhemmin, niin talo oli eristetty, Holopainen sanoi.

Kello oli Holopaisen muistaman mukaan tuolloin 15:n ja 16:n välillä. Holopainen hiukan ihmetteli, mistä mahtaa olla kysymys. Vasta myöhemmin illalla alkoi uutisista tulla tietoja, kuinka vakavaan asiaan poliisin tutkimukset nuorisotalolla liittyivät.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Turkian mukaan kauhea tapahtuma muistuttaa siitä, ettei Joutsenossakaan lintukodossa eletä.

– Pahalta tuntuu sekä uhrin että epäillyn perheiden puolesta, Turkia sanoo.

Hän kertoo, että tarkoitus olisi ollut mennä pelaamaan petankkia Rientolan pihalle maanantaiaamuna, mutta se jää nyt väliin.

– Emme taida mennä vielä torstainakaan. Se ei tunnu nyt oikein sopivalta.

Pieni yhteisö pysähtyi

Joutsenon kirkkoherra Tero Kalpio kertoo, että traaginen tapahtuma on pysäyttävä koko yhteisölle. Vaikka paikkakunta on nykyään kuntaliitoksen myötä osa suurempaa Lappeenrantaa, ihmiset ovat yhä joutsenolaisia.

– Meillä on täällä tuttu pieni asuinyhteisö. Jokainen Joutsenossa asuva on varmasti yllättynyt, Kalpio sanoo.

Hän haluaa rohkaista ihmisiä tukemaan toisiaan ja lieventää mahdollisia pelkoja siitä, että sama tapahtuisi vielä uudestaan. Poliisi tutkii asiaa, Kalpio muistuttaa.

Kirkkoherran ajatukset ovat ennen kaikkea heissä, joita tragedia koskettaa henkilökohtaisesti. Tällainen tapaus saattaa Kalpion mukaan kuitenkin ahdistaa niitäkin, joilla ei ole henkilökohtaista kosketuspintaa asianosaisiin.

”Saa mietteliääksi”

Sosiaalinen media näytti ikävimmät puolensa Joutsenon surman yhteydessä. Välittömästi tapauksen tultua julki sosiaalisessa mediassa alkoi kiertää tekaistuja väitteitä teosta ja tekijän taustasta.

– Tämä on surullista ja saa mietteliääksi. Se, että jotkut tuntevat halua syöttää väärää tietoa tällaisen tapauksen yhteydessä jotain omia tarkoitusperiä ajaakseen. Erittäin pahalta tuntuu rikoksen uhrien läheisten puolesta, Kalpio sanoo.

Hän muistuttaa, että pahimmassa tapauksessa väärien tietojen levittäminen voi leimata syyttömiä ja vaikeuttaa poliisin tutkintaa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  2. 2

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  3. 3

    Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

  4. 4

    Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

  5. 5

    Paavo Väyrynen aikoo palata eduskuntaan

  6. 6

    Oletko jo nähnyt Patrik Laineen ja tutkaparin erikoisen rituaalin? ”Siitä on tullut nyt perinne”

  7. 7

    Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  8. 8

    Kotimaista elokuvaa tehnyt nainen kertoo pelottavasta yöstä kesken kuvausten – ”Tuottaja oli tullut omilla avaimilla hotellihuoneeseeni”

  9. 9

    77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

  10. 10

    Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

  2. 2

    17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

  3. 3

    Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

  4. 4

    TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

  5. 5

    Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  6. 6

    77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

  7. 7

    Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

  8. 8

    Seksiskandaali sakenee: Game of Thrones -kaunotar paljasti, mitä Harvey Weinstein teki hississä – matka hotellihuoneeseen katkesi

  9. 9

    Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

  10. 10

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  5. 5

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  6. 6

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  7. 7

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  8. 8

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  9. 9

    Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

  10. 10

    Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  2. 2

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  3. 3

    Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

  4. 4

    Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

  5. 5

    Paavo Väyrynen aikoo palata eduskuntaan

  6. Näytä lisää