Silja, Selja

Kotimaa

Helsingissä liikkeellä väärennettyjä kaksikymppisiä – tunnistat näistä merkeistä

Julkaistu:

Helsingissä liikkuu väärennettyjä kahdenkymmenen euron seteleitä, kertoo poliisi. Setelin tunnistaa muun muassa kuusimerkkisen laattanumeron perusteella.
Väärennettyjä rahoja on löydetty muun muassa keskustan kaupoista ja ravintoloista sekä linja-autoista. Poliisin mukaan niitä ovat todennäköisesti levittäneet ulkomaalaiset ihmiset.

– Yritykset huomasivat väärennökset rahan laskemisen yhteydessä. Yritysten kannattaakin kiinnittää nyt asiaan erityistä huomiota, kun kiireinen pikkujoulu- ja joulumyyntikausi on aluillaan, sanoo rikosylikonstaapeli Lauri Åberg.

Viime aikoina paljastuneet väärät kaksikymppiset on tiettävästi painettu Etelä-Euroopassa. Kyseisiä seteleitä on löydetty Helsingissä jo yli parisenkymmentä.

Jos seteliä epäilee väärennökseksi, sen voi toimittaa poliisille tai pankkiin. Tällä hetkellä liikkeellä olevat väärennetyt kaksikymppiset tunnistaa liian näkyvästä setelin etupuolen vesileimasta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kaikissa nyt löydetyissä seteleissä on lisäksi sama laattanumero, JOO3E2. Tällä laattanumerolla varustetut setelit ovat poliisin mukaan varmuudella väärennöksiä. Laattanumero sijaitsee setelin etuosassa.

Väärennettyjä euroja huomattiin etenkin eurojen liikkeellelaskun aikaan 2000-luvun alussa. Tätä nykyä Helsingissä väärennettyjä seteleitä kirjataan keskimäärin yksi päivässä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Entinen NHL-kiekkoilija elää muistinsa menettäneenä kadulla – isän viestit kertovat karusta kohtalosta: ”Hän puhuu itsemurhasta”

  2. 2

    Katso kartta: Lapin meteoriitti putosi Vätsärin erämaahan – jopa kymmeniä kiloja kappaleita maastossa

  3. 3

    Aikuista miestä ei tuomittu 10-vuotiaan raiskauksesta, koska tytön ei katsottu vastustelleen – rikosoikeuden professori kritisoi

  4. 4

    Jari Sarasvuo Huomenta Suomessa: edessä suuri leikkaus – leuka halkaistaan kahtia ensi viikolla: ”Kyllä se pelottaa”

  5. 5

    Venäjän Zapad-harjoituksen aikaan alkaneet verkkohyökkäykset jatkuvat Ahvenanmaalla: ”Alkaa olla normaalitila”

  6. 6

    Mikä vartalo: Miss Suomi Michaela häikäisi Miss Universum -bikinikierroksella – fanit ihmeissään tummahiuksisesta suomalaismissistä

  7. 7

    Ulkomaisten verkkokauppojen 3 sudenkuoppaa – Tulli ohjeistaa: Älä haksahda näihin

  8. 8

    Onko sinunkin kotonasi kylmä patteri? Kokeile tätä niksiä

  9. 9

    Media: Argentiinan sukellusveneen etsinnöissä havaittu mahdollinen signaali – etsijät yrittävät kiiruhtaa paikalle

  10. 10

    Syyttäjä: Mustan Barbaarin äiti töni ja huitoi poliisia – puolustus kiistää

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  2. 2

    Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

  3. 3

    Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

  4. 4

    Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

  5. 5

    Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

  6. 6

    6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

  7. 7

    Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

  8. 8

    2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

  9. 9

    Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

  10. 10

    Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  5. 5

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  6. 6

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  10. 10

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Entinen NHL-kiekkoilija elää muistinsa menettäneenä kadulla – isän viestit kertovat karusta kohtalosta: ”Hän puhuu itsemurhasta”

  2. 2

    Katso kartta: Lapin meteoriitti putosi Vätsärin erämaahan – jopa kymmeniä kiloja kappaleita maastossa

  3. 3

    Aikuista miestä ei tuomittu 10-vuotiaan raiskauksesta, koska tytön ei katsottu vastustelleen – rikosoikeuden professori kritisoi

  4. 4

    Jari Sarasvuo Huomenta Suomessa: edessä suuri leikkaus – leuka halkaistaan kahtia ensi viikolla: ”Kyllä se pelottaa”

  5. 5

    Venäjän Zapad-harjoituksen aikaan alkaneet verkkohyökkäykset jatkuvat Ahvenanmaalla: ”Alkaa olla normaalitila”

  6. Näytä lisää