Toni, Anton

Kotimaa

Etsijä kertoo Posion operaatiosta – 10-vuotias poika kyyhötti kerällä kuin horroksessa

Julkaistu:

Elossa
10-vuotiaan pojan etsintäoperaatio Posiolla sai yli 120 ihmistä liikkeelle. Kaikki vastaan tulleet autiotalot, puuvajat ja kesämökit koluttiin läpi. 20 tunnin piina päättyi iloon.
Alkuasetelma oli lohduton. Kuljettiin kohti lauantai-iltaa, kun 10-vuotiaan pojan sukulaismies päätti lähteä käyttämään koiraa ulkona. Hän ei tiennyt, että poika saisi ajatuksen lähteä seuraamaan perässä.

– Ei hän siinä vaiheessa älynnyt vilkuilla taakseen. Koira veti eteenpäin nopeammin kuin poika ehti tulla perässä, kertoo Posion vapaaehtoisen pelastuspalvelun paikallistoimikunnan puheenjohtaja Kalevi Immonen.

Poika eksyi ja katosi sillä matkalla. Immonen sai asiasta tiedon poliisilta iltaseitsemän aikaan – oli jo hämärää – ja soittoringillä hän sai koottua nopeasti kymmenkunta etsijää myöhäiseen operaatioon.

Kauppias hälytettiin kotoaan

Immonen kiittelee poliisia erinomaisesta järjestelystä. Etsijöille järjestettiin pääkallonpaikka talolle, josta poika katosi. Sitten poliisit soittivat paikallisen kauppiaan kotiin, että nyt on saatava etsijöille kiireesti ruokaa. Tulossa on pitkä yö. Kauppias toi eineslaatikoita, lihaperunasosetta ja lihapullia.

Ensimmäisenä yönä etsijät keskittyivät tutkimaan läheiset tiet ja rakennukset. Etsijäryhmä kolusi autiotalot, kesämökit, puu- ja venevajat, liiterit. Jospa poika olisi hakenut suojaa niistä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Mustaan metsään olisi ollut turha mennä, sillä siellä ei nähnyt taskulampun valokeilaa pidemmälle.

– Viimeinen etsijöistä lopetti vasta aamukolmelta. Sunnuntaina aurinko nousi puoli kahdeksan aikaan, joten päätimme aloittaa seitsemältä.

Pojan isoisä tunnistaa kintaan

Seuraavana aamuna Immonen mietti, että toivoa on vielä jäljellä. Hän oli ajanut aamuyöstä kotiinsa ja katsonut auton lämpömittaria: neljä astetta plussan puolella.

Jos olisi ollut talviaika ja pakkasta, olisi peli jo menetetty.

Ratkaiseva hetki oli se, kun eräs etsijöistä löysi maastosta pienen kintaan.

– Kun lisäksi tiesimme pojan lähteneen ulkovaatetuksessa, toivonkipinä eli.

Etsintöihin osallistui yli 120 ihmistä. Vapepan ja poliisin lisäksi mukana oli runsaasti naapureita ja muita kyläläisiä.

Ratkaiseva hetki oli se, kun eräs etsijöistä löysi maastosta pienen kintaan. Pojan isoisä tunnisti sen pojalle kuuluvaksi.

– Siitä tiesimme keskittää etsinnät oikeaan suuntaan. Siihen mennessä meillä ei ollut mitään muuta kuin naapurin havainto ja sekin oli edellisillalta.

Tumma tuulipuku sulautui maastoon

Poika löydettiin maastosta, puolentoista kilometrin päästä katoamispaikasta kello 13 aikaan sunnuntaina. Hän kyyhötti kerällä maassa, kuin horroksessa.

20 tuntia kadoksissa ollut poika oli – olosuhteisiin nähden – erinomaisessa kunnossa ja helikopteri vei hänet suoraan kotiin.

– Helikopteri oli lentänyt saman suopellon ylitse, mutta tumma tuulipuku kätki pojan hyvin maastoon. Sekin etsijä, joka pojan löysi, oli huomannut hänet vasta kahden metrin päähän päästyään. Oli alkuun ihmetellyt, että mikäs mytty tuo on.

Immosen mukaan poika hieman säikähti, kun etsijät herättivät hänet. Muutoin 20 tuntia kadoksissa ollut poika oli – olosuhteisiin nähden – erinomaisessa kunnossa ja helikopteri vei hänet suoraan kotiin.

– Porukka ympärillä pysähtyi ja hiljeni, kun tieto pojan löytymisestä tuli. Sitten tunnelma vapautui ja alkoi kuulua jo iloista puhetta. Poika oli elossa, se oli helpotus.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    2. 2

      Tyly havainto luotsivene­onnettomuuden tutkinnassa: Ohjaamosta oli mahdotonta pelastautua

    3. 3

      Kuljettajan mukaan länsimetro aiheuttaa yllättäviä oireita: ”Matkustamossa oksentelevat lapsetkin”

    4. 4

      Tältä näyttää kiekkotähti Mikael Granlundin ja mallirakas Emmin ylellisessä Yhdysvaltojen-kodissa – vaaleita sävyjä ja upea kaupunkinäkymä

    5. 5

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    6. 6

      ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

    7. 7

      Ilmatieteen laitoksen animaatio näyttää: Lunta vyöryy Suomeen Puolasta asti – varoitus autoilijoille torstaiaamuksi

    8. 8

      Tiedätkö, kuinka paljon ihmisestä erittyy hikeä nukkuessa? Tässä vaiheessa vuodevaatteet pitäisi heivata menemään

    9. 9

      Kommentti: Väyrynen tavoittelee ”todellista kärkiottelua” – aseina hivutusteoriat

    10. 10

      Wärtsilä ei toimita Krimille laivamoottoreita – päätös ihmetyttää Venäjällä: ”Miten voi kieltäytyä rahasta?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    2. 2

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    3. 3

      Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    6. 6

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    7. 7

      Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

    8. 8

      Petri, 30, painoi yli 130 kiloa – teki uudenvuodenkrapulassa päätöksen muutoksesta ja on nyt SM-tason juoksija

    9. 9

      Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

    10. 10

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    4. 4

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    5. 5

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    6. 6

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    2. 2

      Tyly havainto luotsivene­onnettomuuden tutkinnassa: Ohjaamosta oli mahdotonta pelastautua

    3. 3

      Kuljettajan mukaan länsimetro aiheuttaa yllättäviä oireita: ”Matkustamossa oksentelevat lapsetkin”

    4. 4

      Tältä näyttää kiekkotähti Mikael Granlundin ja mallirakas Emmin ylellisessä Yhdysvaltojen-kodissa – vaaleita sävyjä ja upea kaupunkinäkymä

    5. 5

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    6. Näytä lisää