Aune, Oona

Kotimaa

Osalle luokanopettajiksi opiskelevista pitää opettaa, että Maa kiertää Aurinkoa

Julkaistu:

Koulutus
”Hän saattaa olla taidelukion tai urheilulukion kasvatti.”
Aivan kaikki luokanopettajiksi opiskelevat eivät aluksi tiedä, kiertääkö Maa Aurinkoa vai toisinpäin, Aurinko Maata.

– Se on mahdollista eikä mikään salaisuus, kun ajatellaan meille tulevien taustoja. Hän saattaa olla taidelukion tai urheilulukion kasvatti, jolla on ollut vain yksi maantiedon kurssi, sanoo Hannele Cantell.

Cantell työskentelee opettajana Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksella. Hän otti esiin luokanopettajien lähtötietojen puutteet Vihreän Langan haastattelussa, jonka aiheena oli ilmastonmuutoksesta valistaminen.

”Opettajankoulutuslaitoksella on tarkoitus keskittyä pedagogiikkaan, mutta siinä vaiheessa, kun on epäselvää, kiertääkö Maa Aurinkoa vai toisin päin, on vaan pidettävä pieni kertaustunti”, Cantell totesi Vihreälle Langalle.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Sitä saatetaan olla liikkeellä aika vähäisellä tietopohjalla, jos ei ole ollut omaa kiinnostusta asiaan.

– Meillähän on oletus, että opettaisimme heille didaktiikkaa (millaista on hyvä opetus), ei perusasioita.

”Planetaariset asiat” ovat Cantellin mukaan ylipäätään vaikeita.

– Moniko tietää, mistä talvi ja kesä johtuvat, Cantell kysyy.

Osa tulevista luokanopettajista kuvittelee syyksi Maan etäisyyttä Auringosta: kun Maa on kiertoradallaan lähellä Aurinkoa, on kesä, ja kun se on kauempana, on talvi.

– Väärin, Cantell sanoo.

Oikea vastaus liittyy Maan akselin kaltevuuteen.

– Kasvihuoneilmiö ja ilmaston lämpeneminen sekoitetaan myös helposti toisiinsa, Cantell jatkaa.

Toinen on välttämätöntä, jotta Maassa olisi elämää, toinen hyvin valitettavaa.

Ja kyllä: Maa kiertää Aurinkoa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    2. 2

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    3. 3

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    4. 4

      Bussi jumittui poikittain keskelle Itäväylää Helsingissä – ”Jonkinlaista u-käännöstä siinä on yritetty”

    5. 5

      Nuoret turmelivat laskettelurinteen – käyttivät luvatta jopa hiihtohissiä: ”Voi aiheuttaa pahimmillaan kuolemanvaaran”

    6. 6

      Putous alkoi! Tässä ovat uudet sketsihahmot – kuka on suosikkisi?

    7. 7

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    8. 8

      Teatteriesitys keskeytettiin Tampereella – AL: Näyttelijä sai sairauskohtauksen

    9. 9

      Remun viimeisellä keikalla lavalle noussut huippuvierailijoita – seremoniamestarin juonto sai villeimmät taputukset

    10. 10

      Loton 1,2 miljoonaa euroa voittanut täysosuma pelattiin Helsinki-Vantaan lentokentällä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    3. 3

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    4. 4

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    5. 5

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    8. 8

      Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

    9. 9

      Tulot nyt 3000 euroa kuussa – tällainen eläkesumma on kasassa 35 vuoden päästä

    10. 10

      JUURI NYT: Remun viimeinen keikka suorana ISTV:ssä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    2. 2

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    3. 3

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    4. 4

      Bussi jumittui poikittain keskelle Itäväylää Helsingissä – ”Jonkinlaista u-käännöstä siinä on yritetty”

    5. 5

      Nuoret turmelivat laskettelurinteen – käyttivät luvatta jopa hiihtohissiä: ”Voi aiheuttaa pahimmillaan kuolemanvaaran”

    6. Näytä lisää