Uljas

Kotimaa

Kommentti: Veikko Huovisen viimeiseksi jäänyt kirja vie surun ääreen

Julkaistu:

Kommentti
Helsingin Sanomat etsii Suomea koskettanutta taidetta. Veikko Huovisen viimeiseksi teokseksi jäänyt Pojan kuolema (WSOY 2007) puristaa sydämestä jo ennen ensimmäistä varsinaista lausettaan, kirjoittaa Ilta-Sanomien toimittaja Miika Viljakainen.

HELSINGIN Sanomat etsii parhaillaan lukijaäänestyksessään koskettavaa taidetta – tai kuten lehdessä muotoillaan: ”Suomen itkettävintä teosta”.

Se voi olla maalaus, laulu, kirja, elokuva, televisiosarja, mikä tahansa taideteos nykyisyydestä tai menneisyydestä.

Listalla on tunnettuja teoksia Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan filmatisoinnista Akselin ja Elinan häävalssiin ja Vain elämää -sarjaan. Myös listan ulkopuolisia töitä voi ehdottaa.

Omaa ehdotustani minun ei tarvitse harkita kahdesti. Se on Veikko Huovisen (1927-2009) Pojan kuolema. Kirja kertoo Huovisen oman pojan, 41-vuotiaan Pekan masennuksesta ja itsemurhasta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Teos on ajaton, mutta jälleen ajankohtainen kun puhutaan mielenterveysongelmista ja siitä, että ihmiset jäävät hoitamatta, koska eivät itse jaksa tai osaa vaatia riittävän hyvää hoitoa.

REILUN satasivuisen kirjan lukemiseen ei mene paljon aikaa. Sitäkin useammin sitä palaa ajattelemaan.

Oman kappaleeni kansipaperissa on lyhyt kirjailijaesittely ja teksti:

Kirjailija ei anna tämän kirjan tiimoilta haastatteluja ja pyytää, ettei häneen otettaisi yhteyttä.

Ensimmäisellä sivulla on kirjan nimi, sitä seuraavalla kirjan omistuskirjoitus: Pekan muistolle. Pekka Kalevi 27.7.1964–16.10.2005.

Kurkkua kuristaa jo. Sitten hyvin vähäeleisesti, synkän koruttomasti satiirikkona ja humoristina tunnettu Huovinen alkaa kerrata aikaa ennen poikansa kuolemaa ja sen jälkeen.

VUONNA 2003 elämä vielä hymyili. Masennuksesta kärsinyt Pekka oli saatu sairaalahoitoon ja hän oli päässyt lomillekin. Kuten Huovinen itse kirjoittaa, elämä kosketti suopeasti, antoi lahjojaan. Auto surisi mielenkiintoisesti, moottorivene kiiti sinisillä järvillä.

Muistot kietoutuvat lopulta katkeraan ja surumieliseen jälkiviisauteen:

Muistikohan sitä silloin kiittää kaikesta.

Onnen hetkistä ei mennyt kuin kaksi vuotta, kun Pekka ajoi perheen kesämökille ja käveli saunan rannasta, lapsuusvuosiensa uimapaikasta Pieneen-Kiimasjärveen. Ui kylmään veteen ja jäi sinne seuraavaan kevääseen saakka.

Silloin hänen ruumiinsa löydettiin jäistä sulaneen virran tienoilta, kahden kilometrin päässä saunan rannasta.

KIRJAN EDETESSÄ Huovinen käy läpi pojaltaan jääneitä papereita, päiväkirjamerkintöjä, kouluaineita, runoja, ja yrittää ymmärtää. Isän rooli on raskas ja anteeksiantamaton. Itsesyytös värittää tekstin ajoittain hiilenmustaksi.

Pekka vältteli kauan psykiatreja. Huovinen toivoi, että olisi tajunnut aiemmin, ollut kovempi.

Tunsin hänen luonteensa, ylpeän ja karskin. Hän ei ikinä suostuisi poppamiesten apuun. Hän oli poikani, monet minun ominaisuuteeni olivat päällimmäisenä hänessä. Sellaiseen apuun hän ei koskaan suostuisi. Jotenkin ilmassa oli Eino Leinon säe: Kuin peto kuoleva rotkoni rauhaan hiivin.

Mielestäni se oli selkeä, kolkkoudessaan karun kaunis ja tietyssä mielessä rohkeakin teko. Alasti hän oli tullut maailmaan ja alasti hän lähti lapsuuden uimarannasta kylmään veteen. Ei epätoivoon vaipunut mies kai siinä mielentilassaan ajatellut surua ja itsesyytöksiä, mitkä hän aiheutti ikääntyville vanhemmilleen ja sisaruksilleen.

Sotkamolaiskirjailijan pääteoksena pidetään usein 1950-luvun alussa julkaistua Havukka-ahon ajattelijaa. Korkealle nousee myös hirtehisen naurettava, natsidiktaattorista kirjoitettu Veitikka - A. Hitlerin elämä ja toiminta (1971).

Kuitenkin, epäilyksettä, Pojan kuolema on näistä kaikista tärkein. Se jäi 82-vuotiaana kuolleen Huovisen viimeiseksi teokseksi. Kirjailija itse toivoi, että kirjasta olisi apua muille vastaavassa tilanteessa olleille. Kannattaa se muidenkin lukea.

Kolkossa tarinassa on vain vähän mitään lohdullista. Yksi niistä kohdista on, kun Pekan kuolinilmoitukseen laitetaan pätkä hänen omasta runostaan.

Puiden kevätlehdet ovat kuin

lukematon joukko kirjeitä

kaikilla kielillä.

Ja niiden sisällys on

rakastakaa toisianne.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    2. 2

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    3. 3

      Olli Lindholmin ja ex-vaimon ero oli raastava: ”Lopulta mitään ei ollut tehtävissä”

    4. 4

      Nuorelle thaimaalaiselle naiselle luvattiin Suomesta hyväpalkkainen työ, karu totuus ”erikois­palveluista” paljastui vasta Turussa

    5. 5

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    6. 6

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    7. 7

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    8. 8

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    9. 9

      Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

    10. 10

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    2. 2

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    3. 3

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    5. 5

      Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

    6. 6

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    7. 7

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    8. 8

      Uutuuskirja: Naimisissa ollut Olli Lindholm tapasi nuoren Eveliina-rakkaansa saunalla – ”Olin kuin kissa pistoksissa”

    9. 9

      Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

    10. 10

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    2. 2

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    3. 3

      Olli Lindholmin ja ex-vaimon ero oli raastava: ”Lopulta mitään ei ollut tehtävissä”

    4. 4

      Nuorelle thaimaalaiselle naiselle luvattiin Suomesta hyväpalkkainen työ, karu totuus ”erikois­palveluista” paljastui vasta Turussa

    5. 5

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    6. Näytä lisää