Senja

Kotimaa

Suonenjoen dramaattisen kuolonkolarin syy yhä epäselvä – loukkaantuneet edelleen sairaalahoidossa

Julkaistu:

Liikenneturma
Poliisi on jatkanut Suonenjoen lauantaisen kuolonkolarin tutkintaa. Poliisin mukaan kolaria edeltävät autojen liikkeet on ”melko hyvin selvitetty”.
Poliisi ei kerro kuitenkaan tarkempia tietoja, sillä kaikkia loukkaantuneita ei ole pystytty vielä puhuttamaan loukkaantuneiden terveydentilan takia. Kolarin syy ei ole vielä täysin tiedossa.

Poliisi kertoo kuitenkin, että alkoholilla ei epäillä olevan osuutta asiaan. Kolaria ei epäillä myöskään tahallaan aiheutetuksi.

Poliisi on kuulustellut tapahtumapaikalla olleita todistajia, joiden havainnoista on ollut apua tutkinnassa. Kolarissa kuoli kaksi ihmistä.

Kolarissa loukkaantui yhteensä viisi ihmistä, eli kaksi lasta ja kolme aikuista. He ovat kaikki yhä sairaalahoidossa. Yksi aikuisista on tehohoidossa, mutta hänen tilansa on vakaa, eikä hengenvaaraa ole.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Auto ajautui vastaantulijan kaistalle

Kolari sattui lauantaina, kun Suonenjoen suunnasta Kuopion suuntaan ajanut auto ajautui jostain syystä vastaantulijan kaistalle suoralla tieosuudella, jossa on sadan kilometrin nopeusrajoitus. Autoa kuljetti noin 70-vuotias, Kuopion seudulta oleva mies. Auton kyydissä takapenkillä oli Jyväskylän seudulta kotoisin olevat kaksi sukulaislasta. Lapsista vuonna 2011 syntynyt poika menehtyi kolaripaikalle.

Kuopion suunnasta tulleessa autossa oli neljä Kuopion seudulta kotoisin olevaa henkilöä.

Auton kuljettaja, vuonna 1973 syntynyt mies kuoli välittömästi kolarissa. Osallisille järjestettiin heti onnettomuuden jälkeen kriisiapua.

Poliisi tiedottaa asiasta lisää myöhemmin tällä viikolla, viimeistään perjantaina.
Näitä luetaan!
  1. 1

    16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

  2. 2

    Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

  3. 3

    Yksin kotona -elokuvien ex-lapsitähti avautui perhehelvetistään – vanhemmat veivät miljoonaomaisuuden, isä alisti ja löi

  4. 4

    Näin Haaviston ja Niinistön ennennäkemätön vääntö eteni sanasta sanaan: ”Täydellisen tahallinen väärennös. Älä hyvä Pekka väärentele puheitani”

  5. 5

    Mies vei lompakon naisystävänsä kuolleelta kummisedältä ja lähti Thaimaahan – pian paljastui karu totuus

  6. 6

    Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

  7. 7

    IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Hurmaavan huimaa charmia, kunhan ei muuta naapuriin”

  8. 8

    Kikka, jolla Vivi elvytti rohtuneet huulensa, kun mikään huulirasva ei enää auttanut – aikaa meni kaksi sekuntia

  9. 9

    Muodonmuutoksellaan shokeerannut lentoemäntä Martina, 29, väittää: rusketuspistokset muuttivat hiukset afroksi – myös silmien väri muuttui

  10. 10

    Kyllönen kummasteli: Mihin vanhasmainen hersyvä huumori katoaa kameroiden edessä? Vanhasen vastaus sai aikaan naurunremakan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

  2. 2

    Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

  3. 3

    Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

  4. 4

    Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää hillitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

  5. 5

    Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

  6. 6

    Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla

  7. 7

    Näin Haaviston ja Niinistön ennennäkemätön vääntö eteni sanasta sanaan: ”Täydellisen tahallinen väärennös. Älä hyvä Pekka väärentele puheitani”

  8. 8

    Nokkela autoilija voi säästää yhden katsastuskerran – uusi laki voimaan pian

  9. 9

    Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys: ”Vaarallinen tsunami on mahdollinen tai jo tapahtumassa”

  10. 10

    Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  2. 2

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  6. 6

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  7. 7

    Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

  8. 8

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  9. 9

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  10. 10

    Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

  2. 2

    Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

  3. 3

    Yksin kotona -elokuvien ex-lapsitähti avautui perhehelvetistään – vanhemmat veivät miljoonaomaisuuden, isä alisti ja löi

  4. 4

    Näin Haaviston ja Niinistön ennennäkemätön vääntö eteni sanasta sanaan: ”Täydellisen tahallinen väärennös. Älä hyvä Pekka väärentele puheitani”

  5. 5

    Mies vei lompakon naisystävänsä kuolleelta kummisedältä ja lähti Thaimaahan – pian paljastui karu totuus

  6. Näytä lisää