Visa

Kotimaa

Suomutunturin hotelli palaa – ”Vanha puoli on tuhoutunut täysin”

Julkaistu: , Päivitetty:

Hotelli Suomutunturi on palaa Kemijärvellä. Hotellin vanhan osa on tuhoutunut palossa täysin.
Hotellin vanhassa osassa ovat toimineet ravintola ja vastaanotto. Tulessa oli ensimmäisenä palosta uutisoineen Lapin Kansan mukaan myös tunturihotellin symbolina toiminut kotarakennus.

Palopaikalla vapaapalokunnan huoltotehtävissä oleva Marja-Liisa Ikonen kertoo Ilta-Sanomille, että tällä hetkellä näyttäisi siltä, että palo saataisiin rajattua niin, että hotellin kaksikerroksinen uusi osa säästyisi tuholta.

– Musta savu nousee ja palomiehillä on kädet täynnä töitä. Vanha puoli on tuhoutunut täysin. Muuta ei ole tehtävissä kuin yrittää saada paloa rajatuksi, Ikonen kertoo tapahtumapaikalta.

Pelastuslaitos sai hälytyksen paikalle perjantaina kello 14.27, jolloin hotelli oli jo tulessa.

Ikosen mukaan paikalla sammutustöissä on noin kymmenen palo- ja tikasautoa, ja todennäköisesti kaikki ympäryskuntien palomiehet.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Palon syystä ei ole vielä tietoa. Kattoremonttia täällä on tehty, mutta virallista tietoa syttymissyystä ei kai vielä ole annettu.

Ikonen kertoo, että tiet palopaikan lähistöllä ovat tukossa, kun paikalle on pyrkinyt yleisöä seuraamaan sammutustöitä.

– Osa on tullut 50 kilometrin päästä Kemijärveltä asti. Tunnelma on surullinen, kuvailee Ikonen.

Suomu oli suosittu hiihtokeskus vielä 1960–70-luvuilla. Laskettelukeskuksen uutta kulta-aikaa on odoteltu muuttotappion kurimuksessa sinnittelevän Kemijärven seudulla kovasti.

– Tämä on paha takaisku koko alueelle, arvioi myös Ikonen.

Oletko paikalla Kemijärvellä? Lähetä kuva tai video numeroon 13456 tai sähköpostilla osoitteeseen verkkotoimitus@iltasanomat.fi

Näitä luetaan!
  1. 1

    Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

  2. 2

    RT-kanava väittää nähneensä dokumentit Pentagonin sotasuunnitelmista Venäjää vastaan: ”Yhdysvallat selvittää Suomen sotavalmiudet”

  3. 3

    Jari Sillanpää ja levy-yhtiö vaikenevat tuomiosta – nettisivuille ilmestyi kuitenkin viesti

  4. 4

    Kuusamon lukioon käveli tuntematon kaksikko kasvot peitettyinä – ovet lukittiin hätäkytkimellä, poliisi paikalle

  5. 5

    Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

  6. 6

    Hiihtäjälupaus Johanna Matintalon pudottaminen joukkueesta kuumensi tunteita – nyt puhuu päätöksen tehnyt Reijo Jylhä

  7. 7

    Kommentti: Saako Leijonat olympialaisissa kaikkien aikojen mahdollisuuden?

  8. 8

    Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

  9. 9

    Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

  10. 10

    Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

  2. 2

    Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

  3. 3

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  4. 4

    Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

  5. 5

    Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

  6. 6

    Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

  7. 7

    IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

  8. 8

    Tuhansia turvapaikanhakijoita halutaan palauttaa Suomeen muista EU-maista

  9. 9

    Ollin harvinaisesta Ladasta on tarjottu kymppitonneja – ”tuollaisella hinnalla en siitä luovu”

  10. 10

    Salkkarit-tähti haki avioeroa 14 vuoden liiton jälkeen – avautuu nyt syistä: ”Emme halunneet enää omistaa toisiamme”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  2. 2

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  6. 6

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  7. 7

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  8. 8

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  9. 9

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  10. 10

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

  2. 2

    RT-kanava väittää nähneensä dokumentit Pentagonin sotasuunnitelmista Venäjää vastaan: ”Yhdysvallat selvittää Suomen sotavalmiudet”

  3. 3

    Jari Sillanpää ja levy-yhtiö vaikenevat tuomiosta – nettisivuille ilmestyi kuitenkin viesti

  4. 4

    Kuusamon lukioon käveli tuntematon kaksikko kasvot peitettyinä – ovet lukittiin hätäkytkimellä, poliisi paikalle

  5. 5

    Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

  6. Näytä lisää