Lempi

Kotimaa

Hennalan vastaanottokeskuksessa rauhatonta – poliisi kolmesti paikalle

Julkaistu: , Päivitetty:

Poliisi tiedottaa, että virkavalta kävi kolme kertaa Hennalan hätämajoitusyksikössä rauhoittamassa aggressiivisesti käyttäytyneitä henkilöitä torstain ja perjantain välisenä yönä.
Ensimmäisellä kerralla hätämajoituksessa asuva oli rikkonut ohimennessään oven lasin ruokalassa iltapalan jälkeen.

Mies oli käyttäytynyt aggressiivisesti vartijaa kohtaan, paennut paikalta ja lukkittautunut asuinrakennuksen vessaan. Vartijat saivat miehen pois vessasta ja joutuivat laittamaan hänelle käsiraudat. Paikalle saapui poliisipartioita selvittämään tapahtumia. Mies tuotiin säilöön Lahden pääpoliisiasemalle. Häntä epäillään järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta ja lievästä vahingonteosta.

Noin tuntia myöhemmin Hennalan yhdessä asuinrakennuksessa oli alkamassa tappelu. Ilmoituksen perusteella paikalle meni poliisipartioita. Asukkailla oli tullut riitaa. Tapahtuman pääpukarit, kaksi miestä, tuotiin rauhoittumaan Lahden pääpoliisiasemalle poliisilain perusteella.

Hetken kuluttua tappelu jatkui samassa rakennuksessa ja edellisen tapahtuman selvittelyjen merkeissä. Paikalla oli useita hätämajoituksessa asuvia. Useampi poliisipartio kävi rauhoittamassa tilanteen. Sillä erää paikalta ei poistettu ketään.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

  2. 2

    Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

  3. 3

    Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

  4. 4

    Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

  5. 5

    Korhonen, Virtanen, Mäkinen, Nieminen... Katso, kuinka äveriäitä sukunimikaimasi todellisuudessa ovat

  6. 6

    Huumorirooleistaan tunnetun Jim Carreyn jättipaljastus – kamppaillut vaikean sairauden kanssa jo vuosia

  7. 7

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  8. 8

    Linja-auto suistui ojaan ja jäi vinoon asentoon – matkustajat eivät päässeet ulos

  9. 9

    Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

  10. 10

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  2. 2

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  3. 3

    Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

  4. 4

    Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

  5. 5

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  6. 6

    Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

  7. 7

    Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

  8. 8

    Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

  9. 9

    Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

  10. 10

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  5. 5

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  6. 6

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  9. 9

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

  2. 2

    Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

  3. 3

    Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

  4. 4

    Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

  5. 5

    Korhonen, Virtanen, Mäkinen, Nieminen... Katso, kuinka äveriäitä sukunimikaimasi todellisuudessa ovat

  6. Näytä lisää