Jari, Jalmari

Kotimaa

Kuva: Onko euroissa nykyään Tutankhamonin kuva? – Pankki kehottaa tarkkaavaisuuteen

Julkaistu:

Asmo Koste huomasi viikonloppuna saaneensa kolikon, joka muistutti erehdyttävästi kahden euron lanttia.
Asmo Koste oli viikonloppuna Turun kirjamessuilla myymässä kustantamonsa kirjoja, kun hän löysi kassaa laskiessaan kaksieuroisten joukoista kolikon, jossa on Tutankhamonin kuva.

– Huijareita Turun kirjamessuilla - joku vesseli on näköjään onnistunut lykkäämään minulle Egyptin punnan kaksieuroisen sijaan, Koste kirjoitti Facebook-sivuilleen.

Hän ei toki ajatellut tosissaan joutuneensa huijatuksi. Kolikko vain oli niin samankaltainen kahden euron kolikon kanssa, että hän ei huomannut eroa kaupantekohetkellä.

– Tuskin siellä messuilla ihan huijareita oli. Mutta joku ihminen oli tahattomasti tai tahallaan laittanut minulle kaksieuroisen tilalta Egyptin punnan, Koste kertoo IS:lle.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kostella tuli rahanvaihdossa hieman takkiin, sillä Egyptin punta vastaa euroissa yhtätoista senttiä. Hän on aiemminkin törmännyt euroja muistuttaviin kolikoihin, joita toisinaan liikkuu Suomessa.

– Thaimaalaisia bahteja oli jossain vaiheessa aika paljon, että niitä osasi ihan varoa, hän sanoo.¨

”Ei epidemiaa”

Suomen Pankin toimistopäällikkö Miika Syrjänen ei ole kuullut, että Egyptin puntia olisi Suomessa liikkeellä paljonkin.

– Aina välillä tapahtuu sitä, että joidenkin maiden kolikot saattavat olla samanlaisia jonkun toisen maan kolikoiden kanssa ja ne menevät vähän sekaisin.

Syrjäsen mukaan Thaimaan bahtit olivat Suomessa jossain vaiheessa ongelma, kun näitä kaksieuroisia muistuttavia kolikoita oli runsaasti Suomen rahaliikenteessä. Bahtiepidemia on kuitenkin jo laantunut.

Syrjänen kehottaa ihmisiä olemaan tarkkoja rahojen kanssa, etteivät ne mene sekaisin toisen maan valuuttojen kanssa.

– Varsinkin isoissa kolikoissa kannattaa kurkata kääntöpuolelle. Samalla näkee senkin, onko kädessä joku erikoiseuro, hän opastaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eteläisellä Tyynellämerellä erittäin voimakas maanjäristys – tsunamiaaltoja havaittu

    2. 2

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    3. 3

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    4. 4

      Selena Gomez räväytti platinablondina nahkaminimekossa – katso kuvat AMA-gaalan upeimmista ja oudoimmista puvuista

    5. 5

      Trump pelasti maanmiehensä vankilalta Kiinassa – omaisen lausunto johti presidentin käsittämättömään ärähdykseen

    6. 6

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    7. 7

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    8. 8

      Mikä viikko! Teräväinen ja Aho takovat hurjaa jälkeä

    9. 9

      Platinahymy! Kuningashuone julkaisi lisää 70-vuotishääpäiväkuvia kuningatar Elisabetista, 91, ja prinssi Philipistä, 96

    10. 10

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    5. 5

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    6. 6

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    7. 7

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    8. 8

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    9. 9

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    10. 10

      Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eteläisellä Tyynellämerellä erittäin voimakas maanjäristys – tsunamiaaltoja havaittu

    2. 2

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    3. 3

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    4. 4

      Selena Gomez räväytti platinablondina nahkaminimekossa – katso kuvat AMA-gaalan upeimmista ja oudoimmista puvuista

    5. 5

      Trump pelasti maanmiehensä vankilalta Kiinassa – omaisen lausunto johti presidentin käsittämättömään ärähdykseen

    6. Näytä lisää